--- Hetulavalaiden levinneisyys

Hetulavalaita elää kaikissa maailman valtamerissä, pohjoisnavalta etelänavalle saakka. Jotkut lajit ovat levinneet hyvin laajalle alueelle,
toiset lajit esiintyvät vain tietyillä alueilla. Esimerkiksi lahtivalaat ja ryhävalaat ovat levinneet kaikkiin suuriin meriin, kun taas harmaavalaita
ei tavata kuin Tyynessä valtameressä.

Kuva: Sillivalas.

Lajista riippuu myös se, minkälaisilla alueilla valas viihtyy. Jotkut valaslajit viihtyvät lähellä rannikkoa suojaisissa lahdissa (esim. lahtivalas), toiset avomerellä (esim. sinivalas).

--ylös-

--- Koko ja ulkomuoto

Hetulavalaat ovat merten jättiläisiä. Koko vaihtelee suuresti eri valaslajien keskuudessa. Esimerkiksi sinivalas, joka on suurin valaslaji, voi kasvaa yli 30- metriseksi (ennätys 34 metriä). Pienin hetulavalaista on nimensä mukaisesti kääpiövalas, joka kasvaa vain hieman yli 6-metriseksi.

Nisäkäslajeilla urokset ovat yleensä naaraita suurempia. Hetulavalailla tilanne on kuitenkin päinvastoin; naaraat ovat uroksia noin 5% pidempiä. Myöskin, eteläisellä pallonpuoliskolla elävät hetulavalaat ovat lajitovereitaan hieman suurikokoisempia.

Suuresta koosta on valaalle paljon etua. Se toimii hyvänä puolustuksena petoja vastaan, ja vähentää lämmönhukkaa, sillä suurikokoisella eläimellä on vähemmän haihduttavaa pinta-alaa ruumiin tilavuuteensa nähden kuin pienikokoisella eläimellä. Suurikokoisena eläimenä valas kykenee myöskin varastoimaan suuren määrän energiaa sitä ympäröivään paksuun rasvakerrokseen, joka voi joillakin valaslajeilla olla jopa 50 cm paksu.

Vaikka hetulavalaat ovatkin valtavia, eivät ne silti ole kömpelöitä. Niiden ruumiinmuoto on sulavalinjainen ja hyvin vedessä liikkumiseen sopeutunut, aivan kuten delfiineilläkin. Koska niiden ruumiinrakenne on pohjimmiltaan samanlainen kuin delfiineillä ja muilla hammasvalailla, ja niiden elintoiminnatkin ovat pitkälti samanlaiset, käsittelemme tässä yhteydessä pääasiassa vain niitä eroja, joita hetula- ja hammasvalaiden välillä on.

Katso kuinka monta delfiiniä mahtuu sinivalaan kokoon nähden!

--ylös-

--- Hetula-ja hammasvalaiden erot

Merkittävin ero hammas- ja hetulavalaiden välillä on se, että hetulavalailla ei ole hampaita, vaan nimensä mukaisesti ruokailun apuna toimivat hetulat. Ne ovat sopeutuma suodattamalla syömiseen. Jättiläismäiset hetulavalaat nimittäin syövät merten pikkuruisinta ja runsainta ravintoa, planktonia, sekä, lajista riippuen, myös parvikaloja, äyriäisiä ja hankajalkaisia. Tällaista pienenpientä ravintoa syödessä hampaat ovat merkityksettömät, ja ravinnon kerääminen sujuu tehokkaasti merivettä hetuloiden avulla suodattamalla.

Hetulat ovat ohuita, kolmikulmaisia, sarveisaineesta rakentuneita levyjä, jotka riippuvat valaan kitalaesta alaspäin. Lajista riippuen hetulavalaan suussa on 250-400 hetulaa, jotka riippuvat vieri vieressä noin sentin välein. Hetuloiden sisäreunassa on ripsimäisiä säikeitä, jotka siivilöivät ravinnon merivedestä. Lajista riippuen hetulat voivat olla joko keltaisia, mustia tai valkoisia. Pisimmät hetulat ovat silovalailla; pallopäävalaiden pisimmät mitatut hetulat ovat olleet 4 metriä pitkiä. Hampaiden aiheet ovat tallella vielä sikiövaiheessa, mutta ennen syntymää ne häviävät.

Kuva: Hetula valaan hetulat

Uurteisvalaat ovat ns. "ahmaisijoita", ne haukkaavat kerralla koko suullisen vettä ja sen mukana tulevia meren pieneliöitä. Silovalaat uivat suu kokoajan auki, jolloin suuhun keräytyy suuret määrät merivettä ja ravintoa.

Kun valaan suu on täynnä merivettä (jopa 500 gallonaa eli noin 1900 litraa), se sulkee suunsa, ja kieltään liikuttamalla tai kurkkulihaksiaan supistamalla pusertaa veden hetuloiden välistä takaisin mereen. Samalla merivedessä olevat eliöt, pikkukalat, krilli, plankton ja katkat takertuvat hetuloihin, josta valas kerää ne talteen ja siirtää nieluun valtavan kielensä avulla. Kieli saattaa painaa yhtä paljon kuin täysikasvuinen norsu. Kun kaikki vesi on pusertunut hetuloiden välistä ulos, valas nielaisee saaliinsa.

Ryhävalaat hankkivat ravintonsa nerokkaalla tavalla: ne uivat kalaparven ympäri useita kertoja ja samalla ympäröivät parven ilmakuplaverkolla, jonka se saa aikaan puhaltamalla ilmaa hengitysaukostaan. Näin kalaparvi pysyy tiiviinä rykelmänä. Sen jälkeen valas ampaisee parven alapuolelta pintaa kohti ja ahmaisee kuplaverkon sisällä olevat kalat suuhunsa.

Kuva: Brydenvalas.

Valaiden päivässä syömä ruokamäärä on suunnaton; täysikasvuinen sinivalas voi syödä miltei 4 000 kiloa krillejä päivässä. Valaat eivät kuitenkaan syö näin hurjia määriä ympäri vuoden; noin puolet vuodesta, kesäaikana, ne kasvattavat rasvakerrostaan ja näin
keräävät ravintovarastojaan kylmissä, ravinteikkaissa vesissä, kun
taas talviaikana ne vaeltavat lämpimämmille alueille lisääntymään.
Lisääntymisaikana valaat syövät niukasti; ravinnon määrä on vain
kymmenesosa siitä mitä se on kesäaikana. Jotkut valaslajit paastoavat kesäaikana paksun rasvakerroksen sisältämän energiamäärän turvin. Valaat lihovat noin 15- 30 % ruumiinpainostaan syömiskauden aikana.

--ylös-

--- Hengitysaukot:

Hetulavalaille on myös ominaista, että päälaella sijaitsevia hengitysaukkoja on kaksi kappaletta, hammasvalaillahan niitä on vain yksi. Hengitysaukkojen suojana on lihasläpät, aivan kuten hammasvalaillakin. Läpät estävät meriveden joutumisen hengitysteihin.

Kun valas tulee pintaan hengittämään, se päästää keuhkoissaan olleen ilman ulos. Poistuva ilma tiivistyy vesihöyryksi, ja näkyy pienenä sumupilvenä tai -suihkuna merenpinnan yläpuolella. Sen lisäksi, että sumupilven avulla voi paikantaa valaan, siitä voi myös erottaa, onko kyseessä hammas- vai hetulavalas. Sen paljastaa pilven muoto, suunta ja korkeus veden pinnalta; hetulavalaan kaksi hengitysaukkoa muodostavat v-kirjaimen muotoisen sumupilven, ja hammasvalaan hengitysaukko viistosti eteenpäin suuntautuvan, yksittäisen sumupilven.

Jotkut hetulavalaslajit voidaan tunnistaa pilven koosta ja muodosta. Esimerkiksi uurteisvalaiden hengityspilvi on matala ja epämääräinen, harmaavalaan hengityspilvi takaapäin katsottuna sydämenmuotoinen. Sinivalaan hengityssuihku voi olla jopa 9 metrin korkuinen, ja lahtivalailla ei aina ole näkyvää pilveä laisinkaan. Päälaen hengitysaukosta ei siis poistu vettä, niin kuin joskus luullaan.

Hetulavalaiden hengitysrytmi poikkeaa monien hammasvalaiden hengitysrytmistä. Hetulavalaat nimittäin normaalisti hengittävät pinnalla useita kertoja ennen kuin sukeltavat taas, hammasvalaat puolestaan hengittävät vain yhden kerran ennen uudelleen sukeltamista.

Juuri ennen sukeltamista kaskelotit sekä monet silovalaat, harmaavalas ja ryhävalaat kohottavat jättiläismäisen pyrstönsä pinnan yläpuolelle kuin merkiksi sukeltamaan lähdöstä. Ilmeisesti tämä pyrstön heilautus helpottaa sukelluksiin painumista. Tutkijat pysyvät erottamaan valasyksilöt toisistaan juuri tällä hetkellä, sillä jokaisella valaalla on yksilöllinen pyrstö naarmuineen, kuvioineen ja lovineen.

Hetulavalaat voivat olla sukelluksissa pitkiäkin aikoja (20-30 minuuttia), ja sukeltaa satojen metrien syvyyksiin (sillivalas on sukeltanut noin 355 metriin). Normaalisti valaat eivät kuitenkaan sukella näin syvälle, vaan tyytyvät muutaman kymmenen metrin syvyisiin sukelluksiin.

--- Uurrepoimut:

Uurteis- ja harmaavalailla sekä esisilovalaisiin kuuluvalla kääpiövalaalla on kurkussaan ja vatsan puolella pitkittäissuuntaisia uurrepoimuja, joiden merkitys ei ole täysin selvillä. Ilmeisesti iho joustaa uurrepoimujen kohdalta niin että kieli voi vetäytyä taaksepäin, jolloin suun tilavuus kasvaa ja sinne mahtuu enemmän pikkueliöiden ja planktoninsekaista merivettä.

Kuva: Harmaavalas

Ne saattavat myös auttaa valasta säilyttämään tasapainonsa, tai ne voivat toimia jonkinlaisena jarrutusmekanismina. Eniten uurrepoimuja on uurteisvalailla, kun taas silovalaisiin kuuluvalla kääpiövalaalla on vain kaksi poimua. Muilla silovalailla ei niitä ole laisinkaan.

--ylös-

--- Hetulavalaiden ääntely: laulua ja matalataajuisia murahduksia

Hetulavalailla ei ole äänijänteitä, kuten ei ole hammasvalaillakaan. Äänet syntyvätkin ilmeisesti sierainaukkojen alapuolella olevissa onteloissa, joissa ilma paineen vaikutuksesta liikkuu edestakaisin läppien ohi.

Hetulavalaiden ääntely koostuu pääasiassa hyvin matalataajuisista (alle 5 000 Hz) äänistä. Nämä äänet voivat kulkea valtameressä kymmenien, jopa satojen kilometrien päähän. Äänten avulla valaat kommunikoivat keskenään; ne voivat mm. ilmoittaa sijainnistaan, olemassaolostaan vastakkaiselle sukupuolelle, varoittaa uhkasta tai
ilmoittaa parvelle kokoontumisesta. Yleisintä valaiden ääntely on keväällä ja syksyllä vaelluksien aikaan.

Grönlanninvalaat ja ryhävalaat ovat hetulavalaista monipuolisimpia ääntelijöitä. Grönlanninvalaat kykenevät ääntelemään seitsemällä eri oktaavilla, liidun kirskahtelua muistuttavista äänistä mataliin rummun päristystä muistuttaviin ääniin.

Ryhävalaiden aavemaista ja monikorkuista ääntelyä luonnehditaan lauluksi. Laulua esittävät pääasiassa urokset, jotka laulavat miltei poikkeuksetta vain lisääntymisaikanaan. Tästä on päätelty, että ne haluavat viestittää lajitovereilleen lisääntymisvalmiuttaan ja erityisesti naaraille omaa arvoaan. Laulaessaan ryhävalasuros ottaa "lauluasennon": sen ruumis on 45 asteen kulmassa, jossa se on liikkumatta, pää alaspäin taipuneena ja kylkievät levällään.

Ryhävalaiden laulua on tutkittu paljon. Tutkijat ovat kyenneet erottamaan laulusta rakenteita; laulu koostuu eripituisista ja korkuisista äänistä, jotka kuulostavat sirkutukselta, valitukselta tai itkulta. Lauluissa samat äänet toistuvat tietyin väliajoin. On havaittu, että kaikki urokset samalla alueella laulavat samaa laulua. Laulu kestää keskimäärin 10 minuuttia, ja valaat voivat laulaa yhtä mittaa jopa 22 tuntia, keskeyttäen sen vain hengitysten ajaksi. Aikoinaan merimiehet luulivat ryhävalaiden laulua merenneitojen lauluksi, joista kerrottiin mitä mielikuvituksellisempia tarinoita. Hetulavalailla ei ole samanlaista kaikuluotauskykyä kuin hammasvalailla.

--ylös-

--- Hetulavalaiden vaellukset

Suurin osa hetulavalaslajeista vaeltaa pitkiä matkoja ruokailu- ja lisääntymisalueidensa välillä.

Vaellukset eli migraatio suuntautuu kesäksi kylmille, polaarisille vesille, jossa planktonia ja muita pikkueliöitä on varsin runsaasti juuri kesäaikaan. Valaat syövät tällöin suuria määriä, ja kasvattavat näin itselleen paksun rasvakerroksen, jonka turvin ne pärjäävät syömättä koko talviajan. Kun arktisten alueiden päivän pituus lyhenee ja ilmat viilenevät, vähenee myös ravinnontuotanto merissä. Sen lisäksi syysjäät alkavat peittää valaiden ravintoalueita. Niinpä hyvin syöneet valaat jättävät arktiset ruokailualueensa talveksi, ja palaavat takaisin lämpimille, trooppisille ja subtrooppisille vesille, missä talviaikaankin on suotuisat olosuhteet lisääntymistoiminnoille ja poikasten kasvattamiselle.

Maalis-, huhti- ja toukokuussa vanhat ja nuoret valaat aloittavat noin 10 000 kilometrin taipaleensa, uiden tasaisen hidasta vauhtia (60-80 km/vrk) Kalifornian rannikon suuntaisesti kohti pohjoista, päätepisteenä ravintoalueet Pohjoisella Jäämerellä ja Beringinmerellä.

Hetulavalaita elää sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla. Saman lajin pohjoisen- ja eteläisen pallonpuoliskon populaatiot eivät kuitenkaan yleensä sekoitu, sillä eri pallonpuoliskoillahan kesä ja talvi ovat vastakkaisina aikoina. Täten pohjoisen pallonpuoliskon kannat ovat arktisilla ravintoalueillaan silloin (pohjankesällä), kun eteläiset parvet poikivat lämpimillä vesillä (eteläntalvella) ja päinvastoin.

Vaelluksillaan valaat liikkuvat tavallisesti parvissa. Parvesta on hyötyä petoja vastaan suojautumisessa. Liikkuminen on myöskin helpompaa toisen valaan vanavedessä. Jotkut nuoret tai hyvin vanhat yksilöt saattavat jäädä lämpimille vesille myös kesäajaksi.

Vaellusreittien pituus riippuu lajista. Keskimääräinen vaellusmatka on noin 3000-5000 km yhteen suuntaan.

Tyynenmeren itärannikolla talviaikaan elävien harmaavalaiden vaellus alkaa Kalifornian ja Meksikon edustalta, jossa ne talven aikana ovat kasvattaneet poikasensa vahvoiksi liikkumaan maailman merillä.

Syötyään kesäaikana pohjoisilla napavesillä itsensä pulskiksi, alkaa myöhään syksyllä muuttovaellus takaisin etelän poikimisalueille. Harmaavalaat saapuvat takaisin Meksikon ja Kalifornian edustalle joulu-tammikuussa.

Harmaavalaiden vaeltama matka vuodessa, noin 20 000 km, on ennätys kaikkien nisäkäslajien keskuudessa.

Valaat löytävät oikean vaellusreittinsä suunnistamalla auringon, merenpohjan muotojen, veden suolapitoisuuden ja lämpötilan mukaan, sekä ilmeisesti myös magneettikenttiä aistimalla. Hetulavalaita saattaa joskus rantautua joko yksitellen tai ryhmissä tietyille alueille vaellusreitillään. Ilmeisesti juuri äkilliset muutokset paikallisessa magneettikentässä sekoittavat valaan suuntavaiston.

--ylös-

--- Lisääntyminen

Hetulavalaat ovat hitaita lisääntymään; naaras saa poikasen vain 2-4 vuoden välein. Tämä hidastaa hetulavalaskantojen elpymistä, ja tekee näistä lajeista hyvin haavoittuvaisia. Niinpä valaanmetsästysaikoina miltei kokonaan hävitetyillä valaspopulaatioilta voi mennä vuosikymmeniä, jopa sata vuotta entisen populaatiokoon saavuttamiseen.

Hetulavalaille on ominaista, että ne lisääntyvät vaellusreittinsä lämpimimmillä alueilla. Tämä helpottaa syntyneen poikasen selviytymistä ja mahdollistaa sen tehokkaan kasvamisen miellyttävän lämpimissä vesissä, jolloin ei tarvita ylimääräistä energiaa ruumiinlämmön ylläpitämiseksi. Myös emo voi käyttää tällöin kaikki voimavaransa poikasen hoitoon ja imettämiseen.

Hetulavalaat kantavat poikastaan 10-14 kuukautta lajista riippuen. Hetulavalaiden poikaset itsenäistyvät huomattavasti aikaisemmin kuin hammasvalaiden: poikanen on omillaan jo vuoden ikäisenä.

Syntyessään poikaset ovat keskimäärin neljäsosan emonsa pituudesta, ja painavat 3-4% emonsa painosta.

Poikaset kasvavat ja kehittyvät emon hoivassa hurjaa vauhtia, tosin kasvunopeudet vaihtelevat lajikohtaisesti. Poikasen kasvunopeus on rajuinta juuri imetyksen aikana, joka kestää 4-11 kuukautta lajista riippuen.

Valaan maito onkin todellista energiajuomaa: sen rasvapitoisuus on 40-50%. Poikanen juo maitoa valtavat määrät, esimerkiksi ryhävalaan poikasen päivässä juoma maitomäärä on arvioitu noin 200 litraksi. Niinpä ei olekaan ihme, että ryhävalaan poikanen kasvaa noin 45 cm / imetyskuukausi, tai että sinivalaan poikanen lihoo 90 kiloa päivässä imetyksen aikana.

--ylös-