Sama ilmiö, valkoisen valon hajaantuminen väriskaalaksi eli ns. spektriksi, voidaan havaita, kun valonsäteen annetaan kulkea prisman läpi. Eri väriset valonsäteet nimittäin taipuvat prismassa eri tavoin: lyhimmän aallonpituuden omaavat violetit ja siniset valonsäteet taipuvat eniten tulevan valonsäteen suunnasta. Punaisen aallonpituuden valonsäteet ovat aallonpituudeltaan pisimpiä, ja täten ne taipuvat vähiten valon tulokulmasta.

Maapallon ilmakehä toimii prisman tapaisena Auringon valon hajottajana. Sinisen valon aallonpituuden säteet poikkeavat eniten auringonvalon tulokulmasta, ja näin heijastuvat ja sirottuvat ilmakehän eri kerroksissa jatkuvasti edestakaisin, laajalle leviten. Näin taivas näyttää siniseltä kaikkialla taivaankannella, ei ainoastaan Auringon suunnalla.

Auringon laskiessa valonsäteet tulevat ilmakehään hyvin viistosti ja kulkevat pidemmän matkan ilmakehässä. Niinpä myös muiden värien aallonpituudet tulevat näkyviin, varsinkin, jos taivaanrannassa on pilviä, josta ne heijastuvat tehokkaasti. Taivas ja pilvet saattavat hehkua purppuran punaisina tai oranssinpunaisina, värjäten taivaanrannan maalaukselliseksi taideteokseksi.

Kuva: © NASA

Avaruuden tyhjiössä, missä ilmakehää ei ole, eivät Auringon säteet siroa samalla tavoin, vaan kulkevat suoraviivaisesti Auringosta katsojan silmään. Niinpä avaruus näyttääkin sysimustalta, ja Aurinko näyttää vain levymäiseltä valonlähteeltä. Aurinko ei siis valaise ympäristöään, ellei jokin kohde satu olemaan valonsäteen tiellä, jolloin säteet heijastuvat kappaleen pinnasta näkyvänä pistemäisenä valona.