|
kiertolaisemme
| kuunpaiste | kuun vaiheet kuunpimennykset | vuorovesi-ilmiö

Kuunpaiste

Kuutamo
On varsin yleistä, että
Kuun sanotaan paistavan öisellä taivaalla. Parempi
ilmaisu voisi kuitenkin olla Kuun loiste, sillä Kuuhan ei
lähetä laisinkaan omaa valoa. Se heijastaa siihen osuneen
auringonvalon pinnaltaan pois, jolloin Kuu näyttää
Maasta käsin valaistuneelta. Kuusta katsottuna Maa loistaisi
samantapaisena maatamona avaruuteen siitä heijastuneiden
auringonsäteiden ansiosta.

Maatamo. (© NASA)
Joskus Kuun voi nähdä
loistavan myös valoisan aikaan aikaisin aamupäivällä
tai alkuillasta, jolloin auringonvalo ei ole kovin voimakas.
Kuun koko näyttää
muuttuvan yön aikana siten, että lähellä
taivaanrantaa Kuu näyttää paljon isommalta kuin
silloin, kun se on korkealla taivaalla. Koon muutokset eivät
suinkaan johdu siitä, että Kuun etäisyys Maasta
muuttuisi yön mittaan merkittävästi.
Koon vaihtelu on nimittäin
näennäistä; Kuun ollessa lähellä taivaanrantaa
sitä verrataan helposti ympäröivään
ympäristöön (esim. metsänreuna), jolloin
se näyttää isolta kappaleelta, korkealla taivaalla
puolestaan sitä ei voida verrata mihinkään, jolloin
se näyttää pienemmältä, yksinäiseltä
kiekolta yötaivaalla.

kiertolaisemme
| kuunpaiste | kuun vaiheet kuunpimennykset | vuorovesi-ilmiö
|