tarina | synty | magneettikenttä | valonäytös

Satu revontulien synnystä

Olipa kerran kettu, ja kylmä, pimeä tähtikirkas yö jossain kaukana, kaukana Pohjolan tuntureilla. Ketulla oli tulenpalava kiire, sillä se oli myöhässä vuosittaisesta mittelöstä, jossa kilpailtiin kettujen viekkausmestaruudesta. Niinpä se päättikin poiketa tavanomaiselta polultaan oikaistakseen tunturien halki, vaikka lumessa tarpominen varmasti ottaisikin kunnon päälle. "Sen minkä voimassa häviää, sen ajassa voittaa", tuumi repolainen, joka oli viekkaudestaan muiden kettujen keskuudessa tunnettu.

Vitivalkoinen lumi pöllysi repolaisen tassujen alla, kun se hyppelehti kinokselta toiselle. Vauhti oli hurja: ketun tavoittaessa tunturinlaen toisensa jälkeen sen tulipunainen turkki näytti liehuvan liekkinä kimmeltävien kinosten ja sysimustan taivaan rajamailla.

Korkeimman tunturinlaen päälle päästyään kettu oli jo aivan puhki. Se ei enää jaksanut pitää upeaa, pörröistä ja juhlakuntoon suittua häntäänsä arvokkaasti asennossa, vaan häntä iskeytyi maahan ketun eteenpäin viilettäessä. Vauhti oli niin kova, että hännän huiskiessa tuntureita siitä sinkosi kipinöitä, jotka pitkänä nauhana kiemurtelivat samantien taivaalle.

Lopulta kettu ehti määränpäähänsä, mutta sillä ei ollut kaiken kiireen keskellä aavistustakaan aiheuttamasta suuresta valonäytelmästä: kipinät tanssivat taivaalla, muuttivat väriään ja leimusivat upeana valomerenä kaikkien pohjoisen eläimien riemuna ja ihmetyksenä. Siellä niitä voi nähdä nykyäänkin, jos oikein hyvin onnistaa- revontulia, nimittäin.

Erään vanhan suomalaisen uskomuksen mukaan revontulet syntyivät suunnilleen edellä kuvatun tarinan mukaan. Tarinaan olisi varmasti mukava uskoa, mutta ehkä vielä ihmeellisempi on totuus revontulista: ne syntyvät nimittäin Auringosta lähtevien hiukkasten saapuessa lähelle maapalloa!

tarina | synty | magneettikenttä | valonäytös