--- SAIMAANNORPPA

Sisäsuomalainen hyljelaji

Kuva: Saimaannorpan lepohetki. (c) Ismo Marttinen

Saimaannorppa (Phoca hispida saimensis) on sukua Itämeressä asuvalle norpalle (Phoca hispida botnica). Itseasiassa saimaannorppa alkoi kehittyä omaksi alalajikseen itämerennorpista noin 8000 vuotta sitten, kun Saimaan allas alkoi kuroutua irti Itämeren altaasta, jääkauden jälkeisen maankohoamisilmiön seurauksena. Tällöin Saimaan altaaseen jäi isolaatioon norppapopulaatio, joka sittemmin on vuosituhansien kuluessa sopeutunut elämään Saimaassa ja kehittynyt itämerennorpista eroavaksi omaksi alalajikseen.

--- Lajikuvaus

Saimaannorppa on väriltään itämerennorppaa tummempi, ja aivan kuten itämerennorpalla, sen turkissa on vaaleita kellertäviä kuvioita ja säännöttömiä kiehkuroita.

Kuva: (c) Kirsti Määttänen

Kooltaan saimaannorppa on Itämeren sukulaistaan pienempi; se on noin 130-140 cm pitkä, ja painaa keskimäärin noin 60 kiloa.

Parhaiten saimaannorppa voidaan erottaa itämerennorpasta kallon koon ja muodon perusteella, sillä sen kallo on poskien kohdalta mitattuna leveämpi kuin merinorpan.

--ylös-

--- Levinneisyys, elinalueet ja kanta

Saimaannorppa on siitä erikoinen nisäkäslaji, että lajin syntyhistoriansa takia sitä ei esiinny Saimaan lisäksi missään muualla maapallolla. Saimaassakin sitä tavataan vain tietyillä alueilla; elinalueet ulottuvat Suur-Saimaalta pohjoiseen, Joensuuhun ja Varkauteen asti. Nykyisin runsaiten norppia on Savonlinnan molemmin puolin. Pohjoispuolella Haukivedellä, Kolovedellä ja Joutenvedellä ja eteläpuolella Pihlajavedellä. Linnansaari ja Kolovesi ovat saimaannorpan lisääntymiselle rauhoitettuja alueita.

Saimaannorppa on paikkauskollinen eläin, joka viihtyy parhaiten suojaisissa salmien ja saarien pirstomissa vesissä. Elinpiiriään norppa saattaa laajentaa kesäisin liikkuessaan muikkuparvien perässä. Koska norppakanta on Saimaassa hyvin pieni, eivät ne luonnollisestikaan voi esiintyä suurissa laumoissa niin kuin useimmat muut hyljelajit.

Norpat elävätkin yksin tai pareittain, mutta etenkin loppukeväällä norpat saattavat kerääntyä muutaman yksilön ryhmiksi. Onnekas kulkija voi nähdä saimaannorpan makailevan rantakallioilla, erityisesti alkukesällä, kun norpan paksu talvikarva vaihtuu kevyempään kesäturkkiin.

Saimaannorppakanta on on vähentynyt vuosisatamme alun noin 700 yksilöstä nykyiseen noin 200 yksilöön (v.1997). Määrä on huolestuttavan alhainen, ja se onkin luokiteltu erittäin uhanalaiseksi eläimeksi: se on maailman uhanalaisin hyljelaji, ja tällä hetkellä sukupuuton partaalla. Koska Saimaannorppaa ei tavata missään muualla, on sen säilyminen lajina yksin Suomen vastuulla.

--ylös-

Kuva: (c) Mauri Löppönen

--- Ravinto ja kilpailijat

Saimaannorppa käyttää ravinnokseen parvissa liikkuvia pieniä kaloja. Sille maistuvat särjet, ahvenet, pienet siiat ja mateet, mutta kesällä ja syksyllä se herkuttelee pääasiallisesti muikuilla (jos niitä on saatavilla) ja kuoreilla. Saimaannorpalla ei ole varteenotettavaa kilpailijaa ravinnosta tai pesäpaikoista, eikä sillä ole myöskään luontaisia vihollisia.

--- Lisääntyminen

Saimaannorppa tulee sukukypsäksi 4 ja 7 ikävuoden välillä. Saimaannorppakantamme yksilöistä noin 55 naarasta on saavuttanut sukukypsän iän.

Saimaalla norppa laatii pesänsä rantakinokseen, johon se kaivaa eturäpylöillään alta päin lumiluolan. Luolasta johtaa käytävä veteen, ja avannon vieressä on makuuhylly, josta saattaa johtaa lumitunneleita etäämmälle kinoksiin. Pesäpaikkansa norppa valitsee mahdollisimman suojaisesta ja rauhallisesta paikasta, missä ihmistoiminta on vähäistä.

Emo synnyttää pesässään poikasen eli kuutin helmi-maaliskuun vaihteessa. Vuosittain syntyy noin 35-40 kuuttia. Molempia sukupuolia syntyy suunnilleen yhtä paljon.

Saimaannorpan poikanen eroaa itämerennorpan kermanvalkeasta poikasesta, sillä se on tuhkanharmaa. Todennäköisesti Saimaan suojaisissa oloissa kuutin valkoinen suojaväri ei ole niin elintärkeä kuin avoimemmilla ja sen takia suojattomammilla merialueilla.

Norppaemo imettää kuuttiaan parisen kuukautta, jolloin kuutin paino on noussut syntymäpainostaan (n. 5 kg) nelinkertaiseksi (yli 20 kg). Kuutin kehitys riippuu paljolti siitä, kuinka aikaisessa vaiheessa se joutuu jättämään turvallisen pesän ja siirtymään avoimelle jäälle. Saimaan pinnan korkeus ja veden juoksutukset ovat tässä avainasemassa. Veden pinnan lasku jääpeitteen alla aiheuttaa jännitystä jääpeitteessä ja norppaemon kaivamat pesät ovat vaarassa romahtaa. Keväinä, jolloin Saimaan pinta alenee juoksutusten ansiosta huomattavasti, pesiä luhistuu, ja poikaset joutuvat jättämään pesänsä ennen aikojaan. Osa voi kuolla tuhoutuneisiin pesiinsä. Tutkimukset osoittavat, että poikaskuolleisuus on ollut hyvin suuri sellaisina vuosina, jolloin pesät ovat romahtaneet aikaisessa vaiheessa.

Maailman Luonnonsäätiö (WWF) onkin esittänyt Saimaan juoksutuksen rajoituksia niin, että Saimaan vedenpinnan korkeus talvisin laskisi mahdollisimman vähän maaliskuun loppuun mennessä. Tosin, saimaannorpan populaatiot ovat tällä hetkellä niin pieniä, että suhteellisen usein tapahtuvat vedenpinnan luontaiset vaihtelutkin voivat olla niille vakava uhka.

--ylös-