. Brydenvalas . Gangesindelfiini . Grönlanninvalas . Harmaavalas .
. Induksendelfiini . Kaskelotti . Kiinanjokidelfiini . Kääpiövalas .
. Lahtivalas . Maitovalas . Miekkavalas . Mustavalas . Pullonokkadelfiini .
. Pyöriäinen . Ryhävalas . Sarvivalas . Seitivalas . Sillivalas .
. Sinivalas . Valkodelfiini . Vaquita .

--- Brydenvalas eli tropiikinvalas (Balaenoptera edeni)

Kokonsa ja ulkonäkönsä ansiosta brydenvalas ja seitivalas sekoitetaan helposti toisiinsa.

Pituus: 11.5-14.5 m.
Paino: 10-20 tonnia

Väritys ja ulkomuoto:
Uurteisvalaalle tyypillinen litteä pää, vatsapuolella uurteispoimuja. Selkäevän reunat hieman käpertyneet. Kylkievät pienet ja teräväkärkiset.
Levinneisyys:
Trooppiset ja subtrooppiset meret (Itäinen Kiinanmeri, Eteläinen Atlantti, Eteläinen Intian valtameri, Eteläinen Tyynimeri)
Elintavat:
Elävät 1-7 yksilön ryhmissä, lisääntyvät ympäri vuoden. Viihtyvät rannikon läheisissä vesissä.
Ravinto:
Pikkukalat ja plankton. Toisin kuin muut hetulavalaat, brydenvalas syö kaikkina vuodenaikoina. Saalistaa ahmaisten kuten muutkin uurteisvalaat.
Yksilömäärä:
Noin 45 000- 80 000 yksilöä.

--- Gangesindelfiini

Gangesindelfiiniä, toiselta nimeltään Gangesin susua, uhkaavat erityisesti joen patoaminen, joka pirstoo delfiinien elinalueet ja estää niiden vapaan kulun elinalueellaan. Toisena uhkana ovat torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttö, jonka seurauksena suuret määrät delfiineille myrkyllisiä ja jokea rehevöittäviä aineita pääsee jokiveteen. Gangesin susuja on enää jäljellä vain noin 4000-5000 yksilöä.

--ylös-

--- Grönlanninvalas (Balaena mysticetus)

Grönlanninvalaan englanninkielinen nimi Bowhead whale on perua sen mahtavasta kolmikulmaisesta päästä, joka muistuttaa laivan keulaa.

Se on massaltaan suurin hetulavalas pituuden suhteen. Voimakkuudesta kertoo se, että grönlanninvalas kykenee särkemään kehollaan jopa 30 senttiä paksun jääpeitteen hengitysaukkoja tehdessään.

Pituus: 14-18 m
Paino: 60-90 tonnia

Väritys ja ulkomuoto:
Musta-harmaa, joskus vaaleita laikkuja, erityisesti alaleuassa. Leveä, kolmionmuotoinen pää, hengitysaukon kohdalla syvä painauma. Selkä köyristynyt, ei selkäevää eikä kyhmyjä selässä. Ei uurteita vatsapuolella. Hengitysaukot ovat etäällä toisistaan, joten hengityssuihkuista muotoutuu V-kirjaimen muotoinen, joskus jopa 7 metrin korkuinen höyrypatsas. Pyrstö on leveä, kylkievät melamaiset ja lyhyet ruumiinkokoon nähden. Rasvakerros voi kasvaa jopa 70 sentin paksuiseksi.
Levinneisyys:
Grönlanninvalas elää nimensä mukaisesti Pohjoisnavan ympärysvesissä, 5 eri alueella:

1. Ohotskinmeri
2. Davisin salmi ja Baffinin lahti
3. Hudsonin lahti
4. Grönlannin ja Barentsinmeri
5. Beringinmeri, Chukchin meri, Beaufortinmeri

Elintavat:
Liikkuvat jäätilanteen mukaan jäänreunan siirtymistä seuraillen kesäksi pohjoisempaan, talveksi etelämpään. Aina pysyttelevät kuitenkin kylmillä ja arktisilla vesillä. Poikiminen tapahtuu keväällä tai alkukesästä pohjoiseen siirtymisen alkuvaiheessa.
Ravinto:
Hankajalkaiset ja muut pinnallaelävät planktonäyriäiset, joskus myös pohjaeläimet.
Yksilömäärä: Grönlanninvalas pyydettiin valaanpyyntikaudella miltei sukupuuttoon. Nykyään niitä on noin 7800 yksilöä. Grönlanninvalas on yksi uhanalaisimmista valaslajeista. Alaskan eskimoilla on lupa pyytää Grönlanninvalaita omiin tarpeisiin. Pyynti jo ennestäänkin alhaisista kannoista on herättänyt paljon erimielisyyksiä valaansuojelukeskusteluissa.

--ylös-

--- Harmaavalas (Eschrichtius robustus)

Harmaavalaat vaeltavat vuosittain ennätysmäiset
20 000 kilometriä kesäisten ruokailupaikkojen ja talvisten lisääntymisalueiden välillä.

Pituus: Noin 13.5-15 m
Paino: <27 tonnia

Väritys ja ulkonäkö:
nimensä mukaisesti kokonaan harmaa, ihon pinnassa (erityisesti päässä ja hengitysaukon kohdalla) merirokkoja ja muita ektoparasiitteja, jotka näkyvät keltaisina, valkoisina tai oransseina laikkuina. Albiinomuotoja on myös tavattu. Pää kartionmuotoinen ja kapea, vartalo sulavalinjainen, ei selkäevää. Hetulat lyhyet.
Levinneisyys:
Tyynimeri, kesäaikaan Pohjoinen Jäämeri ja Beringinmeri
Elintavat:
Sukeltaa jopa 120 metrin syvyyteen, tosin viihtyy matalammissa vesissä. Vaeltaa kesäksi pohjoiseen ravintoa hankkimaan, palaa etelään talveksi lisääntymään
Ravinto:
Syö pohjaeläimiä, mm. putkimatoja ja monisukamatoja. Pinnassa ruokaillessaan se käyttää ravinnokseen pikkukaloja ja katkoja.
Yksilömäärä:
Aiemmin harmaavalaita tavattiin Pohjois-Atlantilla sekä Läntisellä ja Itäisellä Tyynellämerellä. Valaanpyynnin valtakauden jälkeen ainoastaan Itäisellä Tyynellämerellä kanta on elpynyt ja on tällä hetkellä noin 21 000 yksilöä. Läntisellä Tyynellämerellä yksilömäärä on hyvin alhainen, vain muutama sata yksilöä. Atlantin kanta on kokonaan hävinnyt. Itäisen Tyynenmeren kannan elpymisen vuoksi laji ei kuitenkaan ole uhanalainen.

--ylös-

--- Induksendelfiini

Induksendelfiini on gangesindelfiinin läheinen sukulainen. Joidenkin tiedemiesten mielestä ne kuuluvat samaan lajiin, mutta eri populaatioihin.

Induksenjoen kastelujärjestelmien rakentaminen alensi merkittävästi vedenkorkeutta vuosina 1932, 1955 ja 1969. Tämä vaikutti vakavasti induksendelfiinipopulaatioon alueella.

Lisäksi kantaa uhkaavana tekijänä on ollut myös jokidelfiinien metsästys. Vuonna 1974 arvioitu jokidelfiinipopulaation koko oli noin 450-600 yksilöä. Joitakin merkkejä kannan elpymisestä on ollut, mutta populaation koko on kuitenkin vielä hyvin alhainen.

--ylös-

--- Kaskelotti (Physeter macrocephalus)

Kaskelotti on hammasvalaista suurin. Se kalastaa ravintoaan mm. houkuttelemalla saaliin suuhunsa hampaissaan asuvien pieneliöiden avulla.

Kaskelotin pään suuri koko ja omituinen neliömäinen muoto johtuu siitä, että sen sisällä on ns. spermaseettinen elin, joka puolestaan sisältää suuren määrän öljyä. Se on rakenteeltaan monimutkainen, ja sille on ehdotettu monta merkitystä: on arvioitu mm. että se voi toimia valaan apuna sukelluksissa tai auttaa äänten kohdentamisessa kohteeseensa. Kaskelottia on metsästetty juuri öljyn takia, sillä öljy on ollut erittäin hyvä voiteluaine, jolle ei ole löytynyt vertaistaan. Kaskelotista saadaan myös ambraa, suolistosta löytyvää harmaata ainetta. Se on kalliiden hajuvesien raaka-ainetta, tosin nykyään se usein korvataan keinotekoisilla aineilla. Kaskelotti pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin mikään muu valas; syvin tiedossa oleva sukellus on noin 3 km!

Pituus: suurin hammasvalaista, sukupuolten välinen kokoero on suurempi kuin millään muulla lajilla: urokset <18.5m, naaraat <12m
Paino: urokset 32-45 tonnia, naaraat 16 tonnia

Väritys ja ulkonäkö:
Tummanruskea-harmaanruskea, pään etuosa ja vatsa vaaleampi. Ruumiinkokoon nähden suuri pää (n. 1/3 ruumiinmitasta), joka on neliömäinen ja sisältää spermaseettista öljyä, ihossa ryppyjä. Ei selkäevää, mutta kolmiomainen tai pyörtävä kyhmy selässä.
Levinneisyys:
Syvänmeren alueet kaikilla merillä, viihtyy erityisesti mannerjalustan reuna-alueilla, kuitenkin vähintään 200 metriä syvissä vesissä
Elintavat:
Vaeltavat vuodenaikojen mukaan syömään pohjoiseen (kesällä), talvella takaisin etelämmäksi. Naaraat elävät ryhmissä, urokset yleensä yksin tai pienissä ryhmissä. Sukeltavat saaliin perässä 500 metriin, joskus syvemmällekin, ja voivat pysyä pinnan alla jopa 1,5 tuntia.
Ravinto:
Kalmari, mustekala, kalat, mm. turska, rausku, ankerias
Yksilömäärä:
Arvio noin 1 190 000 yksilöä.

--ylös-

--- Kiinanjokidelfiini eli baiji

Kiinanjokidelfiini, toiselta nimeltään baiji, asustaa Jangtse-joella. Baiji on kaikista valas- ja delfiinilajeista suurimmassa varassa kuolla sukupuuttoon; 6 300 kilometrin pituisessa joessa asustaa enää noin 200 baijia.

Baijin kohtalo heijastaa erinomaisesti koko Jangtse-joen tilaa; ihminen on häirinnyt ekosysteemiä erittäin rajusti. Jangtse-jokea käytetään yleisenä moottoritienä, ja jokea pitkin kulkeekin jatkuva veneiden, laivojen ja risteilijöiden virta. Monet baijit ovat löytäneet tiensä pään törmätessään veneisiin ja niiden teräviin potkureihin. Vilkkaan liikenteen aiheuttama melu häiritsee veden alapuolista äänimaailmaa, ja näin myös baijin herkkää kaikuluotainkykyä, jonka avulla se etsii ruokaa ja suunnistaa joen sameissa vesissä.

Jokea reunustavat lukemattomat tehtaat laskevat jätevesiään ja saasteitaan jokeen aiheuttaen ongelmia kaikille eliöille. Patoaminen
ja kastelukanavien rakentaminen jatkuu pirstoen baijien ja muiden eläinten pieniä elinalueita entisestään. Kalastusverkkoihin ja ansamaisiin koukkuihin takertuu kalojen lisäksi myös pahaa-aavistamattomia baijeja. Kaiken tämän lisäksi kalakannat joessa ovat vähentyneet, ja baijienkin on rinnalla Kiinan tärkeimpiä suojelukohteita.

--ylös-

--- Kääpiövalas

Kääpiövalas on pienin ja kaikkein vähiten tunnettu hetulavalaslaji. Kääpiövalaan näkeminen merellä on hyvin harvinaista, mikä johtunee pikemminkin sen elintavoista kuin yksilömäärän vähyydestä.

Pituus: 5.5-6.5 m.
Paino: 3000 - 4000 kg.

Väritys ja ulkomuoto:
Harmaa selkäpuoli, vatsapuoli vaaleampi. Suu kaartuu voimakkaasti alaspäin. Selkäevä pieni ja taaksepäin kaartuva. Kylkievät pienet. Ruumiinmuoto virtaviivainen.
Levinneisyys:
Eteläisen pallonpuoliskon lauhkeat vedet noin 31 -52 S alueella. Rantautuneita kääpiövalaita on tavattu mm. Uudesta Seelannista, Etelä-Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Elintavat: Pääosin paikkaeläimiä. Nuoret yksilöt saattavat vaeltaa rannikkoalueille kesäksi. Tavataan sekä rannikoiden läheisyydessä että avomerellä.
Ravinto:
Krillit ja muut äyriäiset.
Yksilömäärä:
Ei tiedossa.

--ylös-

--- Lahtivalas (Balaenoptera acutorostrata)

Nimensä mukaisesti tämä uurteisvalaista pienin laji viihtyy merenlahdissa ja joensuistoissa.

Pituus: 7-10 m
Paino: 4.5-9 tonnia

Väritys ja ulkonäkö: selkäpuoli harmaa, musta tai ruskea, vatsapuoli vaaleampi. Kylkievissä saattaa olla raitoja. Kuono hyvin kapea ja esiintyöntyvä, selkäevä suhteellisen korkea ja sijaitsee keskikohtaa taempana, päästä noin 2/3 ruumiin mittaa taaksepäin.
Levinneisyys:
Atlantin valtameri (Floridan rannikolta Labradorin niemimaalle ja Grönlantiin asti, sekä Pohjois-Afrikan rannikolta Huippuvuorille asti), Tyynimeri (Trooppisilta alueilta Beringinmerelle asti), eteläisellä pallonpuoliskolla Etelänavan ympärysvesiltä aina Madagaskarin leveysasteille asti.
Elintavat:
vaeltaa elinalueillaan kesäksi pohjoiseen ja talveksi etelään. Liikkuu yleensä yksittäin tai parin-kolmen yksilön ryhmissä, tosin voivat kokoontua runsaan ravinnon vuoksi tietyille alueille ruokailemaan suuremmissakin parvissa. Esiintyvät ryhmissä, jotka ovat määräytyneet iän ja sukupuolen mukaan, toisin kuin monet muut hetulavalaslajit
Ravinto:
Krilli, ankeriaat, lohi, makrilli, turska, silli ym. kalalajit
Yksilömäärä:
Maailman populaatio on arvioitu noin 500 000- 700 000 yksilöksi. Koska kannat ovat runsastuneet, Norja on aloittanut lahtivalaiden pyytämisen uudelleen vuonna 1996.

--ylös-

--- Maitovalas eli beluga (Delphinapterus leucas)

Tämä kermanvalkoinen ilveilijä pystyy tekemään erilaisia ilmeitä joustavalla suullaan ja otsakummullaan, ja kääntelemään päätänsä sivuille toisin kuin monet muut delfiinilajit!

Pituus: urokset 4.5-5.5 m, naaraat 3.5-4 m Huom! Hudsoninlahden belugat ovat huomattavasti pienempiä (3-4m) kuin Grönlannin vesillä elävät.
Paino: urokset <1600 kg, (Hudsoninlahdella <300-400 kg)

Väritys ja ulkonäkö:
Nuorena harmaa, muuttuu vanhetessaan kermanvalkoiseksi. Rakenteeltaan vankka, ruumiinkokoon nähden pieni pää, lyhyt nokka ja suuri otsakumpu (meloni). Ei selkäevää, mutta sahalaitainen harjanne, joka voi olla muuta väritystä tummempi.
Levinneisyys:
Pohjoisnavan ympärillä olevat (sirkumpolaariset) arktiset ja kylmät ja lauhkeat vedet, poikkeuksellisesti etelämpänä ja joissa
Elintavat:
Voivat esiintyä jopa satojen yksilöiden laumoissa, vaeltavat vuodenaikojen mukaan
Ravinto:
Turska, silli, ruijanpallas, kampela, kuore.
Yksilömäärä:
Yleisin arktinen valaslaji, tarkkaa lukumäärää ei tiedetä.

--ylös-

--- Miekkavalas (Orcinus orca)

Miekkavalasta on nimitetty joskus merten sudeksi, koska sen saalistustapa on koettu raa'aksi, ja se on hyökännyt itseään suurempienkin valaslajien kimppuun. Ihmisen kimppuun sen ei tiedetä hyökänneen kuin vahingoittuneena. Englanninkielisen nimensä "killer whale", eli tappajavalas, se on saanut juuri maineensa perusteella. Se ei kuitenkaan hyökkää saaliinsa kimppuun muutoin kuin ravinnon takia. Meriakvaarioissa se kesyyntyy ja oppii tehtäviä siinä missä pienemmätkin delfiinilajit.

Pituus: urokset keskimäärin 8.2 metriä, naaraat keskimäärin 7,3 metriä
Paino: Urokset 3600-5400 kg,
naaraat 1400-3600 kg

Väritys ja ulkomuoto:
Selkä ja sivut mustat, valkoinen soikea laikku silmän yläpuolella, valkea vatsa ja kyljet, harmaa satulalaikku selkäevän takana. Tukeva, torpedomainen vartalo, melamaiset, päistään pyöristyneet kylkievät, uroksilla jopa 2 metriä korkea selkäevä, naarailla matalampi
Levinneisyys:
Kaikki maailman meret, yleisimmin rannikkoalueilla (< 800 km rannikolta)
Elintavat:
Liikkuu ja saalistaa yleensä ryhmissä
Ravinto:
Useat kalalajit, merinisäkkäät, merilinnut
Yksilömäärä:
Suurimmat miekkavalaskannat ovat Etelänavan aluevesillä: noin 70 000 yksilöä sekä Islannin ja Färsaarten vesillä: noin 7000 yksilöä. Muiden alueiden kantoja ei tiedetä. Ei uhanalainen.

--ylös-

--- Mustavalas (Eubalaena australis), (Eubalaena glacialis)

Pituus: 11-18 m, naaraat uroksia suurempia.
Paino: noin 30-75 tonnia

Väritys ja ulkomuoto: Nimensä mukaisesti mustia, joskus vaaleita laikkuja. Tukevia ja raskasrakenteisia, pää noin 1/4 ruumiin pituudesta. Pään laella normaalisti kellertäviä muhkuroita, jotka koostuvat merirokoista ja ihoon kiinnittyvistä loiseläimistä. Mustavalailla ei ole selkäevää. Yläleuka on alaleukaa pidempi ja kapeampi ja kaartuu ylöspäin.
Levinneisyys:
Mustavalaan sukuun kuuluu 2 lajia, eteläisen pallonpuoliskon laji Eubalaena australis (Tyynenmeren ja Atlantin eteläosat) ja pohjoisen pallonpuoliskon laji Eubalaena glacialis (Tyynenmeren ja Atlantin pohjoisosat). Ne erottaa pienistä eroista kallon muodossa sekä eteläisen mustavalaan suuremmasta pääpahkuroiden määrästä. Tyynenmeren mustavalaita on myös ehdotettu omaksi lajikseen (Eubalaena japonica).
Elintavat:
Mustavalaat vaeltavat trooppisille ja lauhkeille vesille lisääntymään talveksi. Poikaset, joilla on hyvin vähän eristävää rasvakerrosta suojanaan, kaksinkertaistavat painonsa jo ensimmäisellä elinviikollaan emon rasvapitoisen maidon ansiosta. Raskaasta rakenteestaan johtuen mustavalaat ovat hitaita uimareita; ne harvoin ylittävät 9 kilometrin tuntinopeuden. Mustavalaat eivät juuri sukella 50 metriä syvempiin vesiin.
Ravinto:
Pikkuäyriäiset, mm. hankajalkaiset, krillit ja katkat. Saalistavat uiden hitaasti suu auki, kuten muutkin silovalaat.
Yksilömäärä:
Silovalaisiin kuuluva mustavalas oli ensimmäisiä lajeja, joita pyydettiin kaupallisiin tarkoituksiin. Pohjoisia mustavalaita on jäljellä enää vain muutamia satoja yksilöitä, ja se on täten uhanalainen laji. Eteläiset mustavalaatkin ovat vaarantuneita, sillä niitä on jäljellä vain muutama tuhat yksilöä. Itäisen Atlantin kanta on vaarassa hävitä kokonaan; harvalukuista kantaa uhkaavat mm. törmäykset laivojen kanssa.

--ylös-

--- Pullonokkadelfiini

Parhaiten tunnettu delfiinilaji, pullonokkadelfiini, ei ole suoranaisesti uhanalainen. Tosin, tietyillä alueilla kantoihin on kohdistunut paineita. Esimerkiksi pullonokkien pääravinnon, sillin, hävitessä Hollannin puoleiselta Pohjanmeren rannikolta, hävisi alueelta myös pullonokkadelfiini.

Myöskin verkkoihin tarttuminen (esim. itäisellä trooppisella Tyynellämerellä noin 400-500 yksilöä vuodessa) verottaa pullonokkakantoja alueellisesti. Tämän vuoksi myös Keski-Atlantin rannikkoalueilla elävät populaatiot on luokiteltu vaarantuneiksi. Pullonokkia myös metsästetään edelleen Japanissa ihmisten tarpeisiin. Tällä tavoin tiensä pään kohtaa muutama sata pullonokkaa vuosittain.

"Pullonokkadelfiini" -osiosta löydät lisää tietoa.

--ylös-

--- Pyöriäinen (Phocoena phocoena)

Ainut valaslaji, jota tavataan Itämeressä, yksittäisiä havaintoja myös Suomen aluevesillä.

Pituus: 1.4- 1.9 metriä
Paino: 55 - 65 kg.

Väritys ja ulkomuoto:
Selkäpuoli tummanharmaa tai miltei musta, vatsapuoli vaalea. Tukeva vartalo, selkäevä ja kylkievät pyöristyneet. kuono tylppä ja lyhyt. Yksi pienimmistä valaslajeista.

Levinneisyys:
Pohjoisen pallonpuoliskon kylmät, lauhkeat ja subarktiset vedet. Elää rannikkovesissä, viihtyy kapeissa lahdissa, joensuistoissa ja vuorovesialueilla. Pohjanmeren ja Itämeren kannat ovat kärsineet kalastuksen ja lisääntyvän saasteongelman vuoksi. Mustanmeren, Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen Tyynenmeren kannat ovat muista kannoista miltei kokonaan eristäytyneitä, joten niitä on ehdotettu omiksi alalajeikseen.
Elintavat:
Liikkuu yksin tai muutaman yksilön parvissa. Joillakin alueilla pyöriäiset liikkuvat talveksi avomerelle, joskus myös eteläisemmille alueille.
Ravinto:
Kalat, mm. silli, kalmarit, äyriäiset. Itämeren pyöriäiset syövät pääasiassa silakkaa.
Yksilömäärä:
Koko maailman yksilömäärää ei tiedetä, mutta laji ei ole maailmanlaajuisesti uhanalainen. Paikallisesti laji saattaa kuitenkin olla vaarantunut tai uhanalainen, ja joiltakin alueilta se on voinut hävitä kokonaan. Lajia pyydystetään nykyään vielä Grönlannin ja Mustanmeren alueilla.

--ylös-

--- Ryhävalas (Megaptera novaeangliae)

Ryhävalasta on nimitetty merten seireeniksi, sillä sen ääntely on kuin merenneitojen laulua. Se onkin merten monipuolisin laulaja, ja sen lauluja on jopa levytetty ja esitetty radiokanavilla. Pääasiassa lauluja esittävät urokset; ne viestittävät äänillään muille lajitovereille.

Pituus: keskimäärin <19 metriä; naaraat ovat hieman koiraita isompia
Paino: <48 tonnia

Väritys ja ulkonäkö:
Tummanharmaa, kylkievien ja pyrstön alapuoli valkoiset. Yleisesti ryhävalailla on ihossaan ns. ektoparasiiteja, eli eläimiä, jotka kiinnittyvät ihoon väliaikaisesti (mm. nahkiaiset) tai pysyvästi (mm. merirokot). Tukevarakenteinen, kylkievät pitkät ruumiinkokoon nähden. Pyrstön reunat keskiosaa pidemmät. Erittäin paksu ihonalainen rasvakerros. Vatsapuolella lukuisia poimuja.
Levinneisyys:
Polaarisilta trooppisille vesille, useita eri kantoja.
Elintavat:
Elävät ryhmissä rannikkoalueilla, vaeltavat vuodenaikojen mukaan pohjoiseen kesäksi hankkimaan ravintoa, etelään talveksi lisääntymään ja kasvattamaan poikasiaan. Vaellusreitti kulkee syvänmeren alueilla.
Ravinto:
Meren pintakerroksen kasvit, eläinplankton ja muut pikkueläimet sekä parvissa liikkuvat kalalajit. Syö ahmaisten ja suodattaen ravintonsa hetuloidensa avulla kuten muutkin uurteisvalaat.
Yksilömäärä:
Arviolta noin 25 000 yksilöä. Kanta on nousussa, mutta luokiteltu vaarantuneeksi tällä hetkellä.

--ylös-

--- Sarvivalas (Monodon monoceros)

Vielä 1700- luvulla luultiin, että merimiesten kotiintuomat pitkät kierteiset sarvet kuuluivat tarunhohtoiselle yksisarviselle. Myöhemmin kävi ilmi, että sarvet olivatkin hampaita, ja että ne kuuluivat sarvivalaalle.

Pituus: 4-4.5 m, urokset hiukan naaraita kookkaampia
Paino: 900-1600 kg

Väritys ja ulkonäkö:
Muistuttaa fyysisiltä ominaisuuksiltaan suuresti maitovalasta. Väritys on vastasyntyneellä yksilöllä laikukas harmaanruskea, aikuiset yksilöt ovat pohjaväriltään harmaita, mustalaikukkaita, hyvin vanhat yksilöt voivat olla kokonaan valkeita. Erityisenä tuntomerkkinä on uroksilla jopa 3 metrin pituinen "sarvi", ulostyöntynyt ja keihäsmäiseksi, kierteiseksi sarveksi muotoutunut hammas. Ei selkäevää. Sarveaan urokset käyttävät ilmeisesti taistellessaan muiden urosten kanssa naaraista.
Levinneisyys:
Pääasiassa arktiset meret 70. leveysasteen pohjoispuolella
Elintavat:
Elää ja liikkuu pienissä ryhmissä (2-5 yksilöä), mutta on tavattu jopa 200 yksilön parvissa, ja yhdessä maitovalaiden kanssa
Ravinto:
Kalmarit, kalat ja äyriäiset
Yksilömäärä:
Arvio 25 000 - 45 000 yksilöä.

--ylös-

--- Seitivalas (Balaenoptera borealis)

Seitivalas on saanut nimensä siitä, että se saapuu vaelluksellaan
Norjan rannikolle samoihin aikoihin seitikalojen kanssa.

Pituus: urokset 12-18 m, naaraat <20 m
Paino: urokset < 22 tonnia, naaraat < 24 tonnia

Väritys ja ulkomuoto:
Tummanharmaa-musta, vatsapuoli vaaleampi, soikeita harmaanvalkoisia laikkuja siellä täällä. Solakka ruumiinrakenne, pää 1/4 ruumiin mitasta, selkäevä pieni. Uurteisvalaana sillä on vatsan puolella lukuisia uurrepoimuja.
Levinneisyys:
Ilmeisesti 2 alalajia: pohjoisen pallonpuoliskon alalaji Balaenoptera borealis borealis, ja eteläisen pallonpuoliskon alalaji Balaenoptera borealis schlegelii. Suurin osa seitivalaista elää eteläisen pallonpuoliskon merissä, pieniä populaatioita myös Pohjois-Atlantilla ja Pohjoisella Tyynellämerellä. Eteläiset ja pohjoiset kannat eivät ilmeisesti sekoitu keskenään. Seitivalaat eivät viihdy erityisen kylmillä, arktisilla vesillä.
Elintavat:
Vaeltavat trooppisilta ja lauhkeilta merialueilta kylmemmille merille ruokailemaan kesäksi. Ei viihdy rannikoiden tuntumassa.
Ravinto:
Syö hankajalkaisia, krillejä ja muita planktonäyriäisiä. Se syö ahmaisten suunsa täyteen merivettä ja planktonia ja suodattaen ravinnon hetuloiden avulla.
Yksilömäärä:
Seitivalaskannat ovat kärsineet romahduksen valaanpyynnin takia - nykyiset kannat ovat vain noin 1/5 alkuperäisestä, eli noin 54 000 yksilöä. Seitivalas on vaarantunut laji.

--ylös-

--- Sillivalas (Balaenoptera physalus)

Sillivalas on yksi nopeimpia valaslajeja; se voi liikkua jopa 37 kilometrin tuntinopeudella. Sillivalaat ovat tunnetuja myös siitä, että ne hyppivät usein pinnan yläpuolelle. Sillivalaan voi tunnistaa sen hengityshöyrysuihkusta, joka on kapea ja noin 6 metrin korkuinen.

Pituus: keskimäärin 18-22 metriä pitkä, mutta voi kasvaa jopa 27 metriseksi.
Paino: 30-75 tonnia

Väritys ja ulkomuoto:
Vatsapuoli vaalea, selkäpuoli tummanharmaa, ruskea tai musta. Alahuulen vasen puoli tumma, oikea puoli vaalea. Vatsapuolella paljon uurrepoimuja. Ruumiinmuoto solakka. Pää litteä, noin 1/5 -1/4 ruumiin pituudesta. Selkäevä pieni.
Levinneisyys:
Atlantti, Tyynimeri, Intian Valtameri, Pohjoinen Jäämeri. Esiintyy sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla. Ainut uurteisvalas, jota esiintyy myös Välimerellä. Trooppisilla vesillä harvinainen.
Elintavat:
Osa vaeltaa lämpimien ja viileiden alueiden välillä, tosin vaellusreitit ja -ajat eivät ole yhtä ennustettavia ja selviä kuin muilla vaeltavilla hetulavalaslajeilla. Joskus on tavattu jopa 300 yksilön parvi yhteisvaelluksella. Sillivalaat voivat sukeltaa noin 230 metriin keskimäärin 15 minuutiksi. Sillivalaat viihtyvät syvissä vesissä.
Ravinto:
Kalat, mm. silli, krillit, kalmarit.
Yksilömäärä:
Kannat kärsivät romahduksen valaanpyyntikaudella. Sillivalas oli ensimmäinen laji, jota pyydettiin ammuttavalla harppuunalla. Nykyisin noin 123 000 yksilöä. Luokittelijasta riippuen sillivalas on listattu joko uhanalaiseksi (USDI) tai vaarantuneeksi (IUCN).

--ylös-

--- Sinivalas (Balaenoptera musculus)

Sinivalaat tapettiin miltei sukupuuttoon valaanpyyntikaudella. Suojelutoimet ehtivät kuitenkin pelastaa viimeiset maailman merissä uiskentelevat yksilöt, ennen kuin tämä suurin maapallolla koskaan elänyt eläinlaji ehti kokonaan hävitä maailmankartalta.

Pituus: 24-27 m (pisin tunnettu 33.58 m)
Paino: keskimäärin 100-120 tonnia, jopa 190 tonnia

Väritys ja ulkonäkö:
Siniharmaa, valkoinen alapuoli. Pää leveä ja litteä, vartalo pitkänomainen, selkäevä ruumiinkokoon nähden erittäin pieni (n. 40 cm:n korkuinen), sijaitsee vartalon keskikohdan ja pyrstön puolivälissä. Vatsapuolella kymmeniä pitkittäisiä uurteita. Hetulat mustia, enintään metrin pituisia
Levinneisyys ja elintavat:
Valtameret, vaeltaa pienissä ryhmissä arktisille vesille kesäksi ruokailemaan, viettää talven trooppisilla tai subtrooppisilla vesillä
Ravinto:
Eläinplankton, pääasiassa krilli, joskus pikkukalat ja kalmarit. Nielee valtavat määrät vettä ja suodattaa siitä ravintonsa (2-4 tonnia päivässä) hetuloidensa avulla.
Yksilömäärä:
Pohjoisella Tyynellämerellä 1500-2000 yksilöä, Pohjoisella Atlantilla noin 100 yksilöä. Eteläisellä pallonpuoliskolla noin 6500 yksilöä. Uhanalainen laji.

--ylös-

--- Valkodelfiini

Valkodelfiini (Sousa chinensis) elää rannikkovesissä alueella, joka ulottuu Etelä-Afrikan eteläkärjestä Australiaan ja Taiwaniin saakka. Aivan kaakkoisessa Aasiassa elää lajista vaaleanpunainen muoto, ala-laji, jota pidetään erittäin harvinaisena. Näitä erikoisia vaaleanpunaisia delfiineitä on arvioitu olevan enää vajaat kaksisataa yksilöä jäljellä. Niiden elinmahdollisuuksia huonontavat elinalueensa, Pearl-joen jokisuiston sekä Kiinan ja Thaimaan rannikoiden saastuneisuus, liikakalastus, veneliikenne ja elinalueiden häviäminen. Lajin ekologiaa tutkitaan intensiivisesti ja sen suojelemiseksi on käynnistetty erityinen suojeluohjelma.

--- Vaquita

Vaquita, eli kalifornianpyöriäinen, on yksi uhanalaisimmista hammasvalaslajeista. Lajin olemassaolo havaittiin vasta vuonna 1958, eikä lajista tiedetä paljoakaan. Yksilölukumäärän on arvioitu olevan noin 200-500. Virallisesti vaquitan pyynti lopetettiin vuonna 1983, mutta laiton pyynti kukoistaa silti. Vaquitan suurin uhka ovat kalastajien verkot, jotka verottavat sukupuuton partaalla olevaa vaquitakantaa entisestään: arviolta 35 vaquitaa hukkuu verkkoihin vuosittain.

--ylös-