|
EVOLUUTIO
Ensimmäiset alkeelliset eliöt syntyivät meressä
noin 3.5 miljardia vuotta sitten. Nämä eliöt
olivat yksisoluisia bakteereita ja leviä. Näiden
jälkeen pikkuhiljaa mereen kehittyi ensimmäisiä
monisoluisia eliöitä. Monisoluiset yleistyivät
merissä, mutta kauan aikaa kului ennen kuin kehitys oli
johtanut kaloihin asti: vanhin tunnettu kala on noin 500 miljoonan
vuoden takainen, kambrikaudelta peräisin oleva fossiili,
Anaspis. Tämän fossiilin uskotaan olevan ns. leuaton
panssarikala.
Vaikka näitä selkärangattomia alkukaloja olikin
jo satoja miljoonia vuosia sitten, tapahtui kalojen evoluutio
pääosin vasta noin 400-450 miljoonaa vuotta sitten,
siluuri- ja devonikausien aikana. Ensimmäisenä kehittyivät
leuattomat ympyräsuiset kalat, myöhemmin myös
leualliset rusto- ja luukalat. Devonikaudella kalojen evoluutio
oli kaikkein kiivaimmillaan, ja sitä voidaankin hyvällä
syyllä kutsua kalojen valtakaudeksi.
Kalat olivat valtakaudellaan sopeutuneet hyvin vesiympäristöön
ja erikoistuneet sen eri elinympäristöihin; tietystä
kalojen kehityshaarasta alkoi erikoistua yhä vähemmän
vesiympäristöä vaativia eläimiä.
|