Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste X

12.5.2016

Kausityöntekijä töissä: koeajossa X

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

On torstai, 12. toukokuuta 2016, Särkänniemen kevätpressipäivä. Tänään Särkänniemen uutuuksista kerrotaan lehdistötilaisuudessa, ja sen jälkeen uutuuksiin päästään myös itse tutustumaan. Kuten viimeksikin kun Särkänniemeen saapui uusi laite, esihenkilöni Tiia on kysynyt, voisinko työtehtävieni lomassa koeajaa tänään Särkänniemen uutuuslaitteen. Yleensä hyppään minkä tahansa laitteen kyytiin sen kummemmin miettimättä, mutta nyt piti pysähtyä hetkeksi harkitsemaan: X on jotain aivan muuta kuin mitä Särkänniemessä on ennen koettu. Vapaasti pyörivä lautta, joka nousee varren varassa 30 metrin korkeuteen ja kiihtyy 4,7 G:n voimalla 80 kilometrin tuntinopeuteen… Korkeimmat Särkänniemen pyörityslaitteet ovat tähän mennessä nousseet viiteentoista metriin. Syke kiihtyy ajatuksestakin, mutta tälläkin kertaa lupasin uskaltautua kyytiin.

Päivä on hengästyttävän kaunis. Niin on myös X ja sen sijoituspaikka, uusi Highway, jonka varrella ovat X:n lisäksi muutkin hilpeät flätit Take Off, Troika ja High Voltage. Highway-alueella oleva myymälä on nykyään huikaisevan värikäs Park Shop, hampurilaisravintola taas kantaa nimeä X-BRGR. Highwayta reunustavat hauskat liikennemerkit. Keskellä aluetta on liikenneympyrä, jonka keskellä tanssahtelee kolme värikästä tuuliukkoa. Alueen korkeinta kruunua kantaa sinisen-, mustan- ja oranssinkirjava X, joka on paikoillaan ala-asennossakin kunnioitusta herättävän korkea ilmestys.

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

X:stä varoittava liikennemerkkikin sen kertoo: X:ää ei pidättele mikään!

On torstai, 12. toukokuuta 2016, Särkänniemen kevätpressipäivä. Kuten aina silloin, kun Särkänniemeen saapuu uusi laite, esihenkilöni Tiia on kysynyt, voisinko työtehtävieni lomassa koeajaa tänään Särkänniemen uutuuslaitteen. Yleensä hy

Hilpeät tuuliukot tanssahtelevat Highwayn liikenneympyrässä.

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Markkinoinnin testiposse, graafikko Janita (vas.) ja sisällöntuottaja Marianna.

Kanssani laitetta testaamaan on lupautunut työtoverini Janita, joka työskentelee Särkänniemessä graafisena suunnittelijana (ja jota sivumennen sanoen saamme kiittää esimerkiksi noista tuuliukoista sekä X-alueen liikennemerkeistä ja melkein kaikesta muustakin, mikä Särkänniemessä näyttää siistiltä). Muut tiimistämme keskittyvät katsomaan meitä laitealueen takaa. Emme tokikaan ole ainoat asiakkaat, sillä Särkänniemen henkilökunnasta löytyy paljon muitakin tyhmänrohkeita, ja myös tiedostustilaisuuteen saapuneita toimittajia uskaltautuu kyytiin.

Ennen kaarien laskemista on hauskaa, sen jälkeen alkaa jännittää. Olen varautunut testiajoon (ja sen kuvaamiseen) paremmin kuin viime kerralla: hukset on letitetty pään taakse ponnarille, jotta ne eivät pilaa näkymää (ja valokuvia). En ole hirveästi kauhistellut laitteeseen menoa etukäteen, koska mitäpä sitä kuolemanpelkoa lietsomaan. Tässä vain istuksin, tralalaa.

Ennen kuin laite käynnistyy, istumme Janitan kanssa hetken käsi kädessä. Kun lautta nytkähtää liikkeelle, tartumme molemmat kuin hengen hädässä kaarien kahvoihin. Tästä on nyt romantiikka kaukana. Tässä on kyse hengissä selviämisestä!

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Ennen ajoa tunnelma hieman rauhoittuu. Jännittääkö? Ainakin hihityttää.

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

X aloittaa keinumalla rauhallisesti vauhtia puolelta toiselle.

Lautta liikkuu niin pehmeästi, että vauhdinottovaihe tuo mieleen Tyrskyn. Vauhdin kiihtyessä ja matkan pidetessä mieleen tulee hetkellisesti Half Pipe, mutta pian on pakko todeta, että X on ihan omaa luokkaansa. Lautan noustessa joka heilautuksella yhä korkeammalle vauhti kiihtyy, ja pian huomaan, että hengittäminen on ajoitettava ylösmenovaiheeseen, sillä alastulossa ilmanvastus on niin kova, että henki salpautuu. Kyyti on kuitenkin edelleen nautinnollisen pehmeää. Ympäri mennessään X kulkee ääriasentonsa ohi niin rauhallisesti, että maisemia ehtii tosissaan ihailla. Kas, onpa taivas suuri. Mitähän se tekee minun jalkojeni alla? Näsijärvi on kaunis ja sininen. Miksi kummassa Näsinneula kasvaa ylhäältä päin? Highway on ihana ja värikäs, mutta onpas se pieni, kun katsoo kolmenkymmenen metrin korkeudesta. Ihmiset näyttävät muurahaisilta.

Janitan kanssa pidämme äänihuulet vetreinä ja pysymme siten hyvin tietoisina siitä, että toiselta meistä ei ole esimerkiksi mennyt taju. Huudamme, nauramme, potkimme ilmaa. Meno on kuin pilven päällä paitsi että pilven päällä varmaan harvakseltaan lennetään ympäri ympäri 30 metrin kehää ja käännytään aina korkeimmassa kohdassa pää alaspäin. Kun vauhti vihdoin hidastuu, olemme Janitan kanssa vain liekeissä. Tämähän on parasta ikinä!

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Pian päädytään ääriasentoon takatassut taivasta kohti. 

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Taivas, järvi, Highway! Miten päin on oikein päin?

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Jarrutusvaiheessa käsitteet “ylhäällä” ja “alhaalla” ehtii taas hahmottaa.

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Pelkonsa voittaneet ja riemukkaat testiajajat onnistuneen suorituksen jälkeen.

Vai onko sittenkään? Laitteesta pois kävellessä jalat tutisevat, eikä kyytiin tee vähääkään mieli mennä enää uudelleen. Lettipäiden hiukset pysyivät tuiverruksessa siististi, mutta sisäelimet vaikuttavat olevan hieman huiskin haiskin. Onneksi jälkiruoaksi saa Trombi-kioskista sinistä mustikkahattaraa, joka värjää kielen ja palauttaa uskon elämän perusasioihin, kuten sokeriin. Jäimme henkiin. Olemme sankareita! Oli hirmuisen hauskaa! En tiedä, haluanko mennä kyytiin enää ikinä uudelleen, mutta tiedän, että muistan tämän ajon ikuisesti.

Kun pari tuntia kuluu, tiedän, että haluan mennä laitteeseen vielä uudelleen. En ehkä vielä avajaispäivänä lauantaina, ajatuskin toisesta ajosta saman viikon sisään heikottaa, mutta varmasti kesän aikana. Nähdään siis X:n laitejonossa, te muut hurjapäät!

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Myös uudistuneesta X-BRGR-ravintolasta ilmoitetaan teemaan sopivalla liikennemerkillä.

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Trombi-kioskista saa myös Highwayn tunnelmaan sopivasti sinistä mustikkahattaraa.

Särkänniemi, huvilaite, X, X on täällä, avajaiset, uusi, uutuus, hurja, blogi, testi, testiajo

Highwaylle pääsee niin Pelitorin ohi Trombia kohti suunnistamalla kuin Angry Birds Landin takaa.

Videota X:n ensimmäisistä ajoista löytyy Särkänniemen nettisivujen uudelta Videot-sivulta. Siitä voit arvioida, uskaltaudutko kyytiin! Uskaltauduit tai et, X:ää kannattaa tulla ihastelemaan paikan päälle – se nimittäin viihdyttää suuresti myös katsojiaan. X on asiakasajossa ensimmäisen kerran ensi lauantaina 14. toukokuuta, kun vietetään X-avajaisia klo 12–20. Päivä on täynnä hauskaa ohjelmaa: Roope Salminen & Koirat sekä Yö esiintyvät Särkänniemen päälavalla ja tuottaja Jääskeläinen toimii DJ:nä X:n vieressä. Lue lisää ohjelmasta ja tule mukaan hulinaan! Alueelle ja konsertteihin on ilmainen sisäänpääsy. X:ään toki vaaditaan lipputuote.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , , , ,