Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierailut

17.7.2015

Testiryhmä Kauhukinossa

Huhtikuun loppupuolella saapui Särkänniemeen mystinen laite. Tai ei oikeastaan laite, vaan jotain ihan muuta. Tuon muun nimi oli 5D-Kauhukino, ja se lupasi aidon tuntuista kauhua kävijöilleen. Kauhukinossa asiakasparkaa säikytellään oikein olan takaa: tuolit liikkuvat, välillä kasvoille lentää vettä, tuuli puhaltaa, kaikenlaisia ääniä kuuluu selän takaa sekä sivuilta ja kaiken kruunaavat 3D-lasit, jotka tuovat valkokankaan tapahtumat ihan nokan eteen. Itse kävin Kauhukinossa esitettävän Asylum-elokuvan katsomassa jo aiemmin keväällä ja täytyy sanoa, että pieni naisellinen kauhunkiljahduskin suusta pääsi. Elokuvassa seikkaillaan vanhan hylätyn laitoksen syövereissä, ja siellä tulee vastaan vaikka mitä…

5D-Kauhukino, Särkänniemi, huvipuisto

IMG_9603_blogi

Päätin kuitenkin testata asiaa kahdella 13-vuotiaalla ja kysellä miltä Kauhukino tuntuu nuoremman väen mielestä. Testiryhmään päätyivät tarmokkaat teinit, Olli ja Julius. Kumpikaan pojista ei ollut kinossa aiemmin käynyt, joten siinä mielessä testiryhmä oli varsin otollinen. Kauhukinohan on alle 12-vuotiailta kielletty, joten pojat olivat juuri oikeaa kohderyhmää.

IMG_9627_blogi

IMG_9631_blogi

Särkänniemi, 5D-Kauhukino esittää: Asylum

Jonossa odoteltiin muiden huvipuistoasiakkaiden kanssa, ja ulospäin näkyvä jännitys taisi olla vain kuvaajalle tehtyä, vai mitä luulette?  Poikien kadottua ovista sisään ei auttanut kuin odotella kommentteja. Pojat sujahtivat takaisin nopeammin kuin ajatus, ja kappas miten kävikään. Siinä jonossa tohistessa olivat 3D-lasit unohtuneet tiskille! Elämyksestä siis puuttui oleellinen osa, itse elokuva. Joten ei muuta kuin uudestaan jonon hännille ja uusintakierrokselle. Joukkoon liittyi tässä vaiheessa myös Silja, jotta saataisiin asiaan myös naisnäkökulma. Elokuvan päätyttyä menimme Neulaseen lounaan merkeissä tekemään haastattelua.

IMG_9633_blogi

“Elokuva oli oikeasti hyvä, mutta tietysti kun ensimmäisellä kerralla unohdettiin ne lasit, niin tuo säikyttely ei tuntunut toisellakaan kerralla niin paljon”, kertoo Julius.
“Mutta ihan hyvä silti!”
“Penkeillä on vähän eroa, istuttiin eri saleissa ja efektit tuntuivat erilaisilta eri kerroilla”, jatkaa Olli.
No entäs Silja?
“Mä oon käynyt sen jo kerran aikaisemmalla Särkkä-reissulla katsomassa”, tunnustaa Silja.
“Mutta kyllä se oli vieläkin ihan hyvä. Ei liian pelottava.”  Olli innostuu demonstroimaan kuinka kamalasti oikein pelottikaan.

IMG_9635_blogi

Teinien tuomio: yllättävän hyvä. Kannattaa siis tulla itse katsomaan, kuinka hyvä 5D-Kauhukino Asylum-elokuva onkaan. Ainakin välillä kun itse olen kulkenut alueella, olen säikähtänyt Kauhukinosta kuuluvaa kiljuntaa.

Tervetuloa!

Kirjoittaja on kauhun erikoisasiantuntija, markkinointisuunnittelija Taru. 

Tunnisteet: , ,

19.5.2015

Totta vai tarua?

Särkänniemen Delfinaario herättää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä, ja niitähän maailmaan mahtuu. On kuitenkin tärkeää erottaa fakta fiktiosta. Haluamme oikaista väärinkäsityksiä, joita nettikeskusteluissa toistuvasti esiintyy.

 

 

Käytetäänkö altaissa klooria?

Delfinaarion vedessä ei käytetä klooria tai muita kemikaaleja. Altaiden vesi puhdistetaan biologisesti hiekkasuodatuksen ja bakteerimassan avulla sekä otsonoinnilla. Tämä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tapa pitää altaiden vesi puhtaana. Veden laatu testataan kerran viikossa Kokemäenjoen vesilaboratoriossa.

 


Tukeeko Särkänniemi Taijin teurastusta?

Särkänniemen Delfinaario on saanut akkreditoinnin Alliance of Marine Mammal Parks & Aquariums -järjestöltä ja ollut aiemmin myös järjestön jäsen. AMMPA:n jäsenet tuomitsevat jyrkästi Japanin Taijin vuotuisen delfiini- ja valasjahdin, jossa eläimiä tapetaan ja vahingoitetaan hyvin julmasti. Jäsenet eivät ota vastaan eläimiä Taijista tai muilta sen kaltaisilta kalastusalueilta, joissa merinisäkkäitä tapetaan. http://www.ammpa.org/

 

 

Pyydetäänkö delfiinejä vieläkin luonnosta?

Särkänniemen Delfinaario aloitti toimintansa vuonna 1985, jolloin sinne siirrettiin viisi Meksikonlahdelta pyydettyä pullokuonodelfiiniä. Näistä Veera ja Delfi ovat edelleen elossa. Nykyään eurooppalaisiin merinisäkäspuistoihin ei pyydetä delfiineitä luonnosta.

Ihmisen hoidossa on tällä hetkellä noin 3000 delfiiniyksilöä. Lähes 70 % delfinaarioissa elävistä delfiineistä on syntynyt delfinaarioissa. Tampereen Särkänniemessä polskivat Leevi ja Eevertti ovat syntyneet delfinaariossa.


Syövätkö delfiinit mielialalääkkeitä?

Särkänniemen delfiinit eivät syö mielialalääkkeitä. Verrattuna mihin tahansa koti-, eläintarha- tai lemmikkieläimeen delfiineillä on erittäin paljon virikkeitä. Neljällä delfiinillämme on seitsemän hoitaja-kouluttajaa, jotka ovat delfiinien kanssa vuorovaikutuksessa koko 9-tuntisen työpäivänsä ajan. Pitkin työpäivää ruokaillaan, leikitään ja harjoitellaan uusia ja vanhoja tehtäviä. Kouluttajat myös uivat ja sukeltelevat päivittäin delfiinien kanssa, mistä nämä tuntuvat erityisesti nauttivan. Kaikki tehdään kuitenkin delfiinien ehdoilla, ja ne saavat itse päättää, haluavatko ne kanssakäymistä vai olla keskenään.

 


Voiko delfiinit palauttaa luontoon?

Merinisäkkään tulee osata pyydystää ruokansa ja piiloutua saalistajilta selvitäkseen hengissä. Monet pitkään delfinaariossa tai merinisäkäspuistossa asuneet eläimet ovat menettäneet kyvyn hankkia itse ruokaa. Eläimillä voi olla sairauksia, joita ei esiinny luonnossa ja toisaalta ne eivät ole immuuneja sairauksille, joille niiden luonnossa elävät lajitoverinsa ovat.

Alliance of Marine Mammal Parks & Aquariums -järjestö linjaa, että jos luonnossa esiintyvä laji on uhanalainen, lajinsäilymisen kannalta voi olla tärkeää palauttaa ihmisen hoidossa eläviä yksilöitä luontoon. Tämä edellyttää vapautettavalta eläimeltä hyvää terveyttä ja fysiikkaa.

Särkänniemen delfiinien palauttaminen luontoon olisi heitteillejättöä ja vastoin Suomen eläinsuojelulakia. Leevi ja Eevertti ovat syntyneet ja kasvaneet koko ikänsä delfinaariossa. Veera ja Delfi ovat jo iäkkäitä ja asuneet Särkänniemessä 30 vuotta.

 


Johtuvatko poikaskuolemat laitosolosuhteista?

Nuorten naarasdelfiinien poikaskuolleisuus on korkea sekä luonnossa että delfinaariossa. Usein vasta kolmannella tai vieläkin myöhäisemmällä poikasella on hyvät mahdollisuudet säilyä hengissä. Nuori naaras ei välttämättä ole vielä fyysisesti valmis synnyttämään tai hoitamaan poikastaan. Delfiininpoikasen ensimmäiset elinviikot ovat kaikkein kriittisimpiä hengissä säilymisen kannalta. Tänä aikana poikasen on opittava imemään maitoa, uimaan emonsa mukana ja hengittämään itsenäisesti. Elämän alkuvaiheissa “karsiutuvat” myös sairaat ja epänormaalit yksilöt.

Särkänniemen delfiininaaraista kolme, Veera ja edesmenneet Näsi ja Niki, ovat saaneet poikasia. Ne ovat olleet hyvin nuoria ja kokemattomia poikasia saadessaan. Ennen Leeviä ja Eeverttiä tapahtuneet synnytykset ovatkin olleet vaikeita. Kuolemat ovat johtuneet joko synnytykseen liittyvistä komplikaatioista tai poikasen synnynnäisestä viasta. Poikaset ovat kuolleet joko ennen syntymäänsä tai kohta syntymänsä jälkeen.

Kaksi viimeisintä Veeran poikasta menehtyi perinnöllisen sairauden, persistoivan ductus arteriosuksen (PDA), aiheuttamaan sydämen toimintahäiriöön. PDA:ssa aortan ja keuhkovaltimon välinen sikiöaikainen verisuoniyhteys ei sulkeudu normaalisti syntymän jälkeen. Ilmeisesti joko Veera tai Delfi kantaa tämän sairauden aiheuttavaa geeniä. Samaa sairautta on tavattu muillakin nisäkkäillä, erityisesti koiranaarailla. Delfiininpoikasten kuolemat ovat surullisia tapahtumia, mutta valitettavasti elämän tosiasia niin luonnossa kuin delfinaariossakin.

 

Rasittaako esiintyminen delfiineitä?

Delfiinien päivä koostuu 7–15 vaihtelevasta aktivointi- ja viriketoiminnasta, joissa harjoitellaan jo opittuja tehtäviä ja opetellaan uusia. Päivän aikana myös pidetään yllä delfiinien fyysistä kuntoa, harjoitellaan hoitotoimenpiteitä ja vahvistetaan eläimen ja hoitajan välistä suhdetta. Sekä tietysti vain leikitään.

Delfinaarioesitykset ovat yksi esimerkki virikkeellistämisestä; erona on vain se, että yleisö pääsee seuraamaan niitä. Viriketoimintojen välissä delfiineillä on omaa aikaa, jota tarvitaan lauman sosiaaliseen käyttäytymiseen. Yöaika on rauhoitettu lepoa varten.

 

 

Meneekö delfiinin kaikuluotain sekaisin allasolosuhteissa?

Delfiini käyttää kaikuluotaintaan vain tarvitessaan sitä, yleensä kun se paikantaa kohteita. Se voi säädellä tutkansa voimakkuutta ja suuntaa. Kun tieto kohteesta on tullut selväksi, se lopettaa luotauksen. Ääniaallot eivät kimpoile esineistä sattumanvaraisesti sinne tänne, vaan suoraan delfiinille takaisin.

Delfiinillä on hyvä näköaisti, ja esimerkiksi altaassa ollessaan sen ei tarvitse jatkuvasti luotailla altaan reunoja. Normaalisti delfiinimme luotailevat kaloja, toisiaan tai esineitä. Delfinaarioissa elävät delfiinit ovat luotaimellaan auttaneet suuresti verkkojen kehitystyössä. On suunniteltu verkkoja, jotka delfiinitkin pystyisivät havaitsemaan, ja täten välttyisivät hukkumiskuolemalta meressä. Vuosittain 300 000 valasta menehtyy verkkoihin.

 

 

Onko Delfinaario sirkus?

Ei. Delfinaariolla on eläintarhalupa, joka edellyttää enemmän kuin sirkuslupa edellyttäisi. Eläintarhan tulee osaltaan edistää luonnonvaraisen eläimistön suojelua ja biologisen monimuotoisuuden säilymistä. Tässä tarkoituksessa eläintarhan tulee antaa yleisölle tietoa näytteillä pidettävistä lajeista ja niiden luonnollisista elinolosuhteista.

 

 

 

Tunnisteet: , ,

3.10.2014

Taikureita Särkänniemessä

 

Taikurit Jose Ahonen ja Johannes Malkamäki vierailivat Särkänniemessä loppukesästä, sunnuntaina 3.8. Elämyspuisto tarjosi taikureille ja mentalisteille hauskat tilat testata erilaisia taikatemppuja epätavallisissa olosuhteissa ja epätavallisille kohteille. Taikurit kävivät Koiramäessä tekemässä taikatemppuja mikropossuille, muulille ja lampaille. Lisäksi he kokeilivat taikatemppujen kuvaamista laitteiden kyydissä.

Jose Ahonen on tehnyt taikatemppuja ja harjoittanut mentalismia puoliammattimaisesti monta vuotta ja täysammattilaisena keväästä 2014. Hänen suosittuja koirataikuusvideoitaan on katsottu YouTubessa miljoonia kertoja, ja häntä arvostetaan taikurina myös kansainvälisesti. Jose hallitsee paitsi perinteiset silmänkääntö- ja korttitemput, myös mentalismin. Jose myös pitää koulutuksia liittyen muun muassa valheenpaljastukseen ja muistin toimintaan. Johannes Malkamäki harrastaa samantyyppistä taikuutta kuin Josekin: hän tekee psykologista taikuutta ja lähitaikuutta arkipäiväisillä esineillä, kuten pelikorteilla. Vuodesta 2011 alkaen Jose ja Johannes ovat järjestäneet kuukausittain Tampereen ensimmäistä säännöllistä taikuriklubia, Club Harhaa.

 

 

Ennen puiston aukeamista Jose, Johannes ja kuvaaja Markus tutustuvat Koiramäen alueeseen ja eläinaitauksiin eläintarhanhoitaja Teija Jokisen johdolla. Koirataikuusvideoistaan suursuosioon noussut Jose on kiinnostunut toistamaan temppuja muille eläimille. Ongelmalliseksi muodostuu esimerkiksi possujen huono näkö ja hyvä hajuaisti: possut löytävät piilotetun makupalan nenällään, kun koirat hyvästä hajuaististaan huolimatta ovat niin visuaalisia, että hämääntyvät makupalan kadotessa.

Possut ja muulit eivät oikein lämpene tempuista, mutta Johannes tekee koirataikuusvideoista hervottoman parodian lampaiden kanssa. Katso videosta, kuinka lampaat reagoivat korttitemppuihin!

Ajolaitteiden ryhmävastaavana työskentelevä Annikin sai osansa Josen taikatempuista.

 Taikurit hämmästyttivät puiston asiakkaita tempuillaan.

 

Josen, Johanneksen ja Markuksen päivä Särkänniemessä on luonnollisesti täynnä taikaa. Herrat hämmästyttävät asiakkaita alueella ja jopa laitteissa. Tukkijoen jonossa taikurit tapaavat kaksi poikaa ja päättävät tehdä heille korttitempun. Pojat ja taikurit jättävät ylimääräiset tavarat Tukkijoen säilytyslokeroihin ja hyppäävät tukkiin. Toinen pojista valitsee kortin ja kirjoittaa siihen tussilla nimensä heti alkumatkasta tukin lähdettyä lastauksesta. Jose yrittää paljastaa pakasta oikean kortin. Oliko se tämä? Ei ollut. No pahus. Entä tämä?

Taikatempun tekeminen Tukkijoessa on hankalahkoa, koska siinä istutaan peräkkäin, ja vastaantulevat vesiputoukset ja pienet alamäet heiluttavat tukkia. Selittäisikö se taikurin epäonnistumisen? Lopulta tukki nousee loppumäen päälle ja laskeutuu alas, eikä oikea kortti ole vieläkään löytynyt.

”Eiks se oikeesti ollut tääkään? Ja sä kirjotit nimen siihen?”

”Joo kirjotin!”

Ajo päättyy, ja Tukkijoen työntekijä palauttaa pojille lippikset, jotka he jättivät säilöön. Oikea kortti löytyy kortin valinneen pojan kaverin lippiksestä, eikä kukaan taas tajua, että miten tämä oikein tapahtui.

 Pakkaan piilotettua korttia ei löytynyt koko Tukkijoki-ajelun aikana…

 …mutta ajon loputtua kortti löytyikin lippiksestä!

”Otapa tosta toi kirja”, Jose sanoo yhtäkkiä, kun istun taikureiden seurassa Särkänniemen Katukahvilassa. Kirja on mikä lie tavallinen parisataasivuinen oppikirja.

”Valitse sieltä sana, ota joku pitkä, saa olla yhdyssana”, Jose opastaa. Valitsen sanan baariapulainen.

Ensin Jose pyytää minun välittämään sanan ensimmäisen kirjaimen kuvaajalleen Markukselle. Ajattelen b:tä. Banaania. Baaria. Barrikadeja. Tajuan pusertavani huulia typerästi yhteen. Markus arvaa kirjaimen olevan P, ja päädyn paljastamaan, että ei kun se pehmeä.

 Nyt Jose käskee minun keskittyä sanaan konkreettisesti, ja hän alkaa pallotella minulta oikeaa sanaa. Minun ei kuitenkaan tarvitse vastata kyllä- ja ei-kysymyksiin, vaan katson vain häntä ja kuuntelen, kun hän rakentaa mielessään kuvaa ajattelemastani sanasta. Ajattelen valkoista essua (käyttääkö kukaan baarissa enää sellaista?), juoman laskemista, rahastamista. Jonkun käskytettävänä olemista. Josen pään takana muutaman metrin päässä näen Särkänniemen katukahvilan työntekijän, ja hän häiritsee ajatuksiani koska on vähän niin kuin baariapulainen mutta ei sinne päinkään.

”Mä nään naisen, joo onko se nainen, ehkä sillä ei oo väliä, mutta se on ihminen. Mä nään jotain valkosta tässä eessä. Joku työntekijä. Mä arvelen että hän työskentelee ravintolassa mutta ei ole kokki. Joo, tää viittais ehkä jotenkin tarjoilijaan, mutta se b ehkä sitten baariin. Nyt ihan hakuammuntana heitän että olisko tää joku baaritarjoilija?”

 Ihan riittävän lähelle meni, eikä mitään hajua, miten hän sen teki.

Särkänniemessä saa aina yllättyä ja ihmetellä – milloin mistäkin syystä! Lisää videoita Josen ja Johanneksen Särkänniemi-vierailusta on tulossa YouTubeen, joten seuraa Josen kanavaa.

Taikureita kesällä hostasi ja julkaisun kirjoitti markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , ,