Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintolat

14.7.2016

Herkkuruokaa myös vegaanille

Särkänniemi, blogi, begaani, pikaruoka, sipsikaljavegaani, sipsari, vegaaniruoka, vegaaninen hampurilainen, vegan

Terassiravintola Neulasen maistuva falafelsalaatti valmistetaan pyynnöstä vegaanisena. Tsatsikin tilalle saa esimerkiksi ranskanperunat!

Viime aikoina Särkänniemeltä on tiedusteltu yhä useammin, millainen on huvipuiston vegaanisen ruoan tarjonta. Kokonaan eläinperäisiä tuotteita välttävien ruokailijoiden määrä kasvaa koko ajan. Kasvissyöjänä olen itsekin kiinnostunut vegaanisista vaihtoehdoista, ja viime viikon lounastauoilla päätin selvittää, missä päin Särkänniemeä sipsikaljavegaani ruokailee mieluiten.

Kasvisvaihtoehtohan kaikista Särkänniemen ravintoloista on löytynyt jo vuosia. Vaikka varsinaisia vegaanisiksi merkittyjä annoksia ei listoilta vielä suuremmin löydy, on henkilökuntamme joustavaa ja pyrkii aina valmistamaan ruoan asiakkaan toiveiden mukaan. Tämä koskee sekä vegaanisuutta että muita erikoisruokavalioita.

Särkänniemi, blogi, begaani, pikaruoka, sipsikaljavegaani, sipsari, vegaaniruoka, vegaaninen hampurilainen, vegan

Maisemaravintola Välke Näsinneulan juurella tarjoilee maukkaita falafelpyöryöitä. Monipuolisesta salaattipöydästä voi koostaa haluamansa kokonaisuuden. 

Tänä kesänä avattu uusi Maisemaravintola Välke sijaitsee Näsinneulan juurella Planetaario-kerroksessa. Välkkeessä on lauantaista torstaihin tarjolla lihapullabuffet, jonka kasvisvastineena on vegaanisia falafelpyöryköitä ja riisiä sekä uunijuureksia. Monipuolisesta salaattipöydästä asiakas voi koostaa itse haluamansa kokonaisuuden. Vegaaninen leipärasva löytyy myös pöydästä, ja lounaaseen sisältyy mehu ja vesi.

Myös Välkkeen à la carte -listalta löytyy falafelpyöryköitä. Valmiin annoksen tsatsikin voi vaihtaa esimerkiksi marinoituun punasipuliin, jolloin kokonaisuus on vegaaninen. Salaattipöytä sisältyy myös lista-annoksiin.

Särkänniemi, blogi, begaani, pikaruoka, sipsikaljavegaani, sipsari, vegaaniruoka, vegaaninen hampurilainen, vegan

Särkänniemen kuorelliset ranskanperunat ovat ihanan rapeita!

Särkänniemi, blogi, begaani, pikaruoka, sipsikaljavegaani, sipsari, vegaaniruoka, vegaaninen hampurilainen, vegan

Kasvishampurilaiseen saa pyynnöstä kananmunattoman kasvispihvin.

Särkänniemi, blogi, begaani, pikaruoka, sipsikaljavegaani, sipsari, vegaaniruoka, vegaaninen hampurilainen, vegan

Highway-alueella sijaitseva X-BRGR tarjoilee makoisia kasvishampurilaisaterioita.

Highway-alueella sijaitseva hampurilaisravintola X-BRGR tarjoilee maittavia hampurilaisaterioita melkein Särkänniemen kärjessä.Kasvishampurilaisen saa pyytämällä vegaanisena, kananmunattomalla pihvillä. X-BRGRin terassilla pääsee keskelle hilpeintä huvipuistohulinaa: X pyörittää kiljuvia asiakkaita vain kymmenen metrin päässä, ja radiosta raikaavat listahitit. Mikäs sen parempi paikka haukata maukas burgeri.

Suurena ranskanperunoiden ystävänä täytyy nostaa esiin Särkänniemen erinomainen ranskanperunatarjonta. Kuorelliset, ihanan rapeat ranskanperunat vievät kielen mennessään. Burgersin lisäksi niitä saa lähes kaikista pikaruokapisteistä joka puolelta puistoa. Mausteiden annostelu on vapaata, eli ranskanperunamausteella perunoista saa tehtyä juuri täydellisen, sopivan mausteisen kokonaisuuden.

Hieman erilaisia ranskanperunoita tarjoilee Neulanen, Näsinneulan lähellä Tornadon-mäessä sijaitseva terassiravintola, joka tarjoilee maistuvia street food -annoksia. Vegaanille tarjolla on esimerkiksi falafelranskalaisia ja -salaatteja. Pyytämällä salaatin maitoa sisältävät lisukkeet voi vaihtaa esimerkiksi muhkeisiin ranskanperunoihin, joten kokonaisuudesta saa jo melkoisen monipuolisen. Neulasen lisukkeet vaihtelevat hieman kunkin päivän tarjonnan mukaan – esimerkiksi testipäivänä annokseen sai hummusta. Kokonaisuus vei kielen mennessään.

Falafelpyöryköitä on muuten saatavilla useista Särkänniemen pikaruokapisteistä, kuten Koskigrilliltä ja Pelitorin Snacksista.

Särkänniemi, blogi, begaani, pikaruoka, sipsikaljavegaani, sipsari, vegaaniruoka, vegaaninen hampurilainen, vegan

Neulasessa annosten lisukkeet vaihtelevat hieman päivän tarjonnan mukaan.

Vaikeahan näistä on suosikkia valita. Olennaista on tietenkin, ettei ruokavalio tarkoita nälkäiseksi jäämistä. Parasta on, etät Särkänniemeen voi tulla ruokailemaan useita kertoja kesän aikana. Itse olen ainakin havainnut tarjonnan niin hyväksi, että en ole ottanut töihin eväitä kertaakaan tämän kesän aikana. Vegaanisia jälkiruokiakin Särkänniemestä löytyy runsain mitoin, mutta niihin palannemme blogissa vielä myöhemmin.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet:

8.4.2016

Ravintola Näsinneula ja kevään ruokalista

On aina juhlan paikka, kun Ravintola Näsinneulan ruokalista uudistuu. Parhaimmillaan muutos on tähän aikaan vuodesta, kun vuodenaikoja seuraava ruokalista kääntyy kevättalvesta kohti kevättä ja kesää. Uusi ruokalista on voimassa 6. kesäkuuta asti, ja siinä maistuvat keväiset maut, kuten parsa ja varhaisperuna. Tarjolla on perinteisiä kotimaisia raaka-aineita, kuten Kaldoaivin poroa ja suomalaista kuhaa, ja kuten aina, Ravintola Näsinneula tarjoilee gastronomiselle tutkimusmatkailijalle myös pieniä yllätyksiä. Tutustu kuviin, ihastu ja tule maistamaan annoksia myös paikan päälle.

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Kasvismenun alkupalana tarjoillaan maa-artisokkaa ja vihreää parsaa. Annos on kuin huvipuisto!

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Vai maistuisiko alkupalaksi haudutettu porsaanposki ja karamellisoitu endiivi?

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Hirvipastramia ja sienivanukasta on tarjolla alkupalaksi vihreän parsan kanssa.

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Väliraikastuksena on tarjolla puolukka-kuusenkerkkä- tai avokadosorbetti. 

Kaldoaivin poronvasaa on Finlandia-menun klassikkoannos, jota uudistetaan aina kauden mukaan. Tähän aikaan vuodesta annokseen kuuluu punajuuripestoa sekä sinappikastike. Muita pääruokavaihtoehtoja ovat vastaavasti klassinen kuha, joka on tässä listassa tarjolla haudutettuna ja sinisimpukkakastikkeella. Vaihtoehtona on myös kyyttövasikkaa perunasta ja karamellisoidusta kaalista valmistetulla muhennoksella ja kapriskastikkeella. Kasvisvaihtoehtona on ruisgnoccheja, valkoista parsaa ja savuhollandaisea.

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Finlandia-menun annoksena on Kaldoaivin poronvasaa kahdella tavalla.

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Pääruoaksi on saatavilla myös haudutettua kuhaa ja sinisimpukkakastiketta.

Ravintola Näsinneulan jälkiruoat pelastavat varmasti huonoimmankin päivän. Listalla on aina perinteisesti kotimaisia juustoja vaihtuvan lisäkkeen kera, mutta varsinaisena makeana jälkiruokana on tämän listan ajan valittavissa valkosuklainen Crème Brûlée appelsiinilla sekä tyrniä ja lakritsaa. Tämä makukombo onkin yllätyksellinen ja mainio! Kolmanteva vaihtoehtona on maitosuklaa-hasselpähkinämoussea ja mustaherukkaa.

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Jälkiruokana on tarjolla hurmaava, valkosuklainen Crème Brûlée karamellisoidulla appelsiinilla ja appelsiinicrumblella.

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Tarjolla on myös tyrnikakkua lakritsifudgella, tyrnisorbetilla, tyrnigeelillä ja rosmariinivaahdolla. 

Ravintola Näsinneula, menu, à la carte, annos, kuhaa, jälkiruoka, possua, poroa, kasvisruoka

Näin kauniin talon saa rakennettua jälkiruoka-annoksesta, jonka nimi on maitosuklaa-hasselpähkinämoussea ja mustaherukkaa. 

Ravintola Näsinneulassa on tarjolla viiden ruokalajin Finlandia-menu, Kasvismenu ja Keittiömestarin maistelumenu sekä yhdeksän ruokalajin OJ’s Yhdeksäs taivas -menu, joka valmistetaan vain koko pöytäseurueelle. Tarjolla on myös kolmen ruokalajin lasten menu. Tule arjen yläpuolelle nauttimaan henkeäsalpaavista makuelämyksistä sekä Tampereen huikeimmista maisemista. Tee pöytävaraus!

Tunnisteet: , ,

10.3.2016

Tampere Food Club kävi Spiced-upeilla

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Auringonlaskun katseleminen Ravintola Näsinneulassa on elämys itsessään.

Maaliskuun alussa Ravintola Näsinneulassa alkoivat Spiced Up -viikot, joiden aikana tarjolla on herkullinen, itämaisen lämpimiä makuja tarjoileva teemamenu. Neljä bloggaajaa Tampere Food Clubilta saapui maistelemaan menun hämärtyvässä tiistai-illassa auringon viime säteiden hehkuessa taivaanrannassa. Annukka Mansen Muijat -blogista, Minka Kipparin morsian -blogista, Jani Sivumaku-blogista ja Maiju Asikaine-blogista nauttivat mausteisen teemamenun ruokajuomineen. Ilta alkoi Neulan omalla Neula-drinkillä ja jatkui neljän ruokalajin mausteisen makumatkan parissa. Samalla ihailtiin pimenevää Tamperetta.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Alkudrinkkinä oli raikas, tyrninen Neula.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Kipparin morsian Minka sekä Kippari itse, Jani.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Maiju Asikaine-blogista ja Annukka Mansen Muijat -blogista.

Spiced Up -menun alku- ja pääruoissa on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: mausteisen alkukeiton saa joko tiikeriravuilla tai tofulla ja pääruoan karamellisoidulla porsaalla tai paahdetulla turskalla. Menu sopii siis moneen ruokavalioon. Maistelun aikana turska havaittiin curryisena porsasta tulisemmaksi, mutta kaikkia annoksia pidettiin herkullisina. Pääruokien jälkeen suu huuhdeltiin avokadosorbetilla sekä tomaatti-oliiviöljylumella. Limestä raikkautta saava sorbetti oli jännittävä ja maukas, ja etenkin Mansen Muija Annukka ihastui siihen ikihyviksi.

Ruokailun aikana toisensa ennestäänkin tuntevat bloggarit ehtivät myös käydä läpi kuulumisia, ja keskustelusta paistoivatkin keväiset tunnelmat. Aiheet sivusivat muun muassa kesän odotusta, mökkeilyä, matkailua ja puutarhanhoitoa. Ilta pimeni, ja valoisa Tampereen keskusta peittyi sumuverhon taakse: yllättävästi oli lähes mahdotonta päätellä, missä kohtaa pyörivän ravintolan kierros oli milloinkin menossa. Tämä oli kokeneille Neulan-vieraille hauskan erilainen kokemus.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Ennen syömistä jokainen annos piti tietenkin valokuvata.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Pääruoaksi oli mahdollista valita paahdettua turskaa, kampasimpukkaa ja paksoita…

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

…tai sitten karamellisoitua porsasta, inkivääriä ja seesamia.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Pääruokaan päästessä ilta on jo pimennyt. Annokset toivat hymyn huulille.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Jälkiruokana tarjoiltiin herkullinen banaanikakku mangon ja kookoksen kanssa.

Jälkiruokana oli banaanikakkua, mango-porkkanalientä, kookossorbettia ja krokanttia. Erikoinen makuyhdistelmä herätti monenlaisia, yllättyneitäkin tunnelmia, mutta kaikki söivät herkun hyvällä halulla. Ravintola Näsinneulan jälkiruoat ovat aina takuuvarmoja elämyksiä ja kruunaavat illan kuin illan.

Tällaisen illallisen myötä ei malttaisi lähteä kotiin ollenkaan. Illan päätteeksi vuoromestari Reino saapui keittiöstä esittäytymään ja vastaanottamaan palautetta. Etenkin Sivumaku-blogin Jani oli sitä mieltä, että koko Ravintola Näsinneulan à la carte -listaa voisi viedä Spiced Up -suuntaan, minkä myötä olisi mahdollista laajentaa Neulan tavallista mukavuusaluetta. Spiced Up -viikot järjestettiin nyt toista kertaa, ja Reino myönsikin, että tänä vuonna oltiin uskallettu lähteä ronskimmin mausteiseen suuntaan kuin viime vuonna. Kaikki vieraat löysivät ateriasta jotain itselleen erityisen mieleenjäävää ja sykähdyttävää.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

“Ruoka ei petä koskaan”, kommentoi Minka Ravintola Näsinneulaa Kipparin morsian -blogissaan.

Särkänniemi, Ravintola Näsinneula, Tampere Food Club, bloggarit, ruoka, Spiced Up

Vuoromestari Reino otti nöyränä kiitokset vastaan.

Olette lämpimästi tervetulleita testaamaan mausteisemman version Ravintola Näsinneulasta myös itse! Spiced Up -teemamenu on saatavilla Ravintola Näsinneulassa 20.3. asti. Tutustukaa myös ravintolan à la carte -listaan ja tehkää pöytävaraus!

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , , , ,