Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmät

13.5.2016

Kesä tulee Koiramäkeen

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Pian Koiramäen väki pääsee esittämään näytelmän Koiramäen vieraille.

Koiramäki on saanut kevätvalmistelunsa melkein valmiiksi, ja huomenna on aika avata portit asiakkaille ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Koiramäen asukkaat odottavat jo malttamattomina vieraiden saapumista. Asiakkaita varten on kevään mittaan puuhattu jos jonkinlaista nähtävää ja tehtävää.

Elsa, Kille ja Aukusti ovat harjoitelleet ahkerasti tämän kesän näytelmää, jonka nimi on Wareksen Aukusti ja ihmeellinen rautahevonen. Huomisesta alkaen näytelmän voi nähdä Koiramäessä monta kertaa päivässä aina kun Koiramäki suinkin on auki. Tarkistathan aukioloajat ennen tuloa! Harjoitusten välissä Koiramäen väki kuluttaa aikaansa etenkin eläinten kanssa: uudet koiranpennut saapuivat Koiramäkeen tällä viikolla ja kerjäävät rapsutuksia aitauksessa Tallin lähellä.

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Koiramäen asukkaat harjoittelevat esittämään uutta näytelmäänsä ohjaaja Katrin opastuksessa.

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Toukotyöt ovat käynnissä Koiramäessä; jo vihertää!

Pennut ovat nimeltään Hiski ja Hilta, ja ne ovat muuttaneet Koiramäkeen Luumäeltä – kuinka osuvaa! Maaliskuussa syntyneiden pentujen emä on lapinporokoira ja isä suomenlapinkoira. Pennut kerjäävät rapsutuksia innokkaasti ja leikkivät päivät pitkät aitauksessaan, josta löytyy myös tarpeen mukaan lämmitettävä koppi. Joka päivä eläintenhoitajat vievät pennut myös pidemmälle lenkille, jotta ne oppivat kulkemaan hihnassa.

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Koiranpennut Hiski (oik.) ja Hilta ovat jo saapuneet Koiramäkeen. 

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Hilta on pennuista vaaleampi.

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Koiranpentujen päivät kuluvat lähinnä leikkien. 

Hiski ja Hilta eivät ole ainoat nuoret hurmurit Koiramäessä, sillä tällä viikolla Koiramäkeen saapui myös uusi villasika. Ruskea villasika Maurix on asunut Koiramäessä jo kolme vuotta ja hurmannut kaikki valloittavalla persoonallaan ja järeällä läsnäolollaan: vuosien varrella Maurix on ehtinyt esimerkiksi kisata vuoden positiivisimman tamperelaisen tittelistä. Nyt Maurix on saanut Koiramäkeen lajitoverin. Valkoinen, viehättävä villaporsas Manta on syntynyt Petäjävedellä. Suureen Maurixiin verrattuna se on suorastaan pikkuinen eikä se sen vuoksi ole ainakaan vielä päässyt samaan aitaukseen Maurixin kanssa. Manta on vielä hieman epäluuloinen vieraita kohtaan mutta tottuu varmasti pian Koiramäen menoon.

Koiramäestä löytyy myös paljon muita eläimiä, kuten poneja, alpakoita ja riikinkukkoja. Niitäkin pääsee tervehtimään ensimmäisen kerran jo huomenna X-avajaisissa.

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Koiramäen talliin on muuttanut uusi, suloinen villasika Manta!

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Manta ujosteli vielä hieman kuvaajia. 

Särkänniemi, Koiramäki, kevät, villasika, koiranpentu, eläimet, näytelmät, Elsa ja Kille

Neljättä vuotta Koiramäessä asustava Maurix ei ujostele enää ketään.

Koiramäki avautuu ensimmäisen kerran X-avajaisiin, joita vietetään ylihuomenna sunnuntaina. Ihan kohta! Tule mukaan huvittelemaan: koe käsittämättömän hurja pyörityslaite X sekä tietenkin muut laitteet, nauti Koiramäen satumaisesta tunnelmasta, kohoa korkeuksiin Näsinneulassa tai avaruuteen asti Planetaariossa tai sukella vaikka Akvaarion syvyyksiin. Särkänniemessä voit kokea yhden päivän aikana tavattoman paljon erilaisia elämyksiä. Koe kaikki kerralla tai jaa koettava useammalle päivälle – Särkänniemi on avoinna myös sunnuntaina, joten voit tulla vaikka heti uudestaan!

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , , , ,

6.8.2015

Kesä Koiramäessä – mattopyykkiä ja kaarnaveneen ongintaa

Koiramäen kesä on jo pitkällä. Heinätyöt on tehty, ja elonkorjuuta aloitellaan. Itse Lönnrot on ollut tänä kesänä Koiramäessä vieraana, kuunnellut koiramäkeläisten tarinoita ja kirjannut niitä innoissaan ylös. Etenkin Koiramäen lapset Elsa ja Kille ovat olleet oppineesta vieraasta innoissaan, tämä kun tietää niin paljon kaikenlaista. Toisaalta Lönnrot on myös innostunut oppimaan asioita maaseudun nuorisolta. Tässä eräänä päivänä Elsa, Kille ja Maisa-possu ottivat Lönnrotin mukaansa pesemään mattoja. Lönnrot oli kovin ihastuksissaan, kun mikropossu Maisa osasi ihan itse avata matot rullalta sekä kaataa vesisangot mattopesun helpottamiseksi.

Sitä Lönnrot ei tiennyt, että Fiina-emäntä oli ehdottomasti kieltänyt moiset mattojenpesutouhut possun kanssa; hänen kokemuksensa mukaan matoilla on possupesun jälkeen tapana olla vain entistäkin likaisempia. Pian Lönnrot huomasi pakenevansa Elsan ja Killen mukana kohti kanalaa, jotta äiti ei huomaisi moisia pahuuksia tapahtuneen.

Koiramäki, SärkänniemiMaisa-possu kaataa osallistuu taitavasti mattojenpesuun. Elsa on sen itse opettanut.

Koiramäki, SärkänniemiVoi ei, äiti tulee!

Vaikka Lönnrot on mielellään osallistunut kaikkiin maatilan askareisiin, hän on useampaan kertaan yllättynyt siitä, mitä kaikkia tehtäviä Koiramäen hoitoon kuuluu. Esimerkiksi vesimyllyllä, jolla Koiramäen lapsivieraat uittavat mielellään Tuomas-rengin veistelemiä kaarnaveneitä, on veneillä tapana upota myllyn voimasta pohjalle asti. Ensi kertaa haravoidessaan veneitä pintaan Lönnrot totesikin, että ei olekaan ennen haravoinut vesimyllyä. Onneksi innokkaita apulaisia puuhaan löytyy aina, ja Elsa ja Kille pyydystävät kaarnaveneet haavilla taas lasten uitettavaksi.

Koiramäki, SärkänniemiNäin Lönnrot haravoi pohjalle uponneita kaarnalaivoja lasten uitettavaksi.

Koiramäki, näyttelijät, SärkänniemiKesä on parasta aikaa nauttia olosta ja istuskella auringossa!

Puuhaa Koiramäessä tarjoavat myös maatilan eläimet. Iiris-kyyttölehmän Maija-vasikka syntyi kesäkuun lopussa, ja se on kasvanut jo vallan mahdottomasti. Iiris tuottaa maitoa melkoisesti enemmän kuin Maija tarvitsee, joten Fiina-emäntä käy ahkerasti myös lypsyllä. Elsan mielestä Maijan pehmoisesta, kolmivärisestä turvasta tulee mieleen suklaa-mansikka-vaniljajäätelö. Killen mielestä semmoista ei olekaan, mutta lapset ovat päättäneet varmistaa asian Kahvila Von Guggelböön työntekijöiltä, kun menevät seuraavan kerran käymään kaupungissa.

Myös uudet Koiranpennut ovat saapuneet Koiramäkeen. Suloiset sisarukset Martta ja Matu asustavat päivät aitauksessa ja nukkuvat yöt tallissa. Koiranpentujen elämää Koiramäessä käsitellään enemmän viimevuotisessa blogauksessa. Martan ja Matun sukujuurissa on ainakin laikaa, pystykorvaa, saksanpaimenkoiraa ja collieta, joten niistä on tulossa melkoisen veikeän näköisiä pystykorvia. Ainakin tallin työntekijöiden sydämet ne ovat jo sulattaneet!

Maija-vasikka, SärkänniemiIiris-kyytön vasikka Myrskyluodon Maija on kasvanut hurjasti. Maija syntyi 30.6.

Koiranpennut, SärkänniemiUudet koiranpennut Martta ja Matu asuvat Koiramäessä loppukesän.

Koiramäen kesä jatkuu vielä. Päivittäin Koiramäki on avoinna vieraille 16.8. asti ja sen jälkeen viikonloppuisin 22.–23.8., 29.8. ja 5.9. Kannattaa huomioida myös Kesän jatkojen synttäritarjous: 10.–14.8. Koiramäki avautuu klo 15, ja tuolloin yksittäislippu Koiramäkeen maksaa vain 5 € (norm. 15 €). Nyt on siis oiva tilaisuus tulla tutustumaan Koiramäen elämään tai käydä vaikka jo toista kertaa tänä kesänä!

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , ,