Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koiramäen joulu

14.12.2016

Tampereen ambassador-verkoston joulujuhla Särkänniemessä

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Ennen ruokailua Tampereen ambassadorit kokoontuivat Planetaarion edustalle ryhmäkuvaan.

Tampereen ambassador-verkosto vietti joulujuhlaa Särkänniemessä lauantaina 3. joulukuuta. Tamperetta kansainvälisesti tunnetuksi tekevä Ambassador-verkosto perustettiin vuonna 2015.
“Jäsenet levittävät tietoa Tampereesta omissa verkostoissaan ympäri maailmaa, ja abassadoreja yhdistääkin ennen kaikkea rakkaus Tamperetta kohtaan”, kertoi juhlan aikana Tredean verkostopäällikkö Mari Taverne.

Ambassador-verkostossa on tällä hetkellä 100 jäsentä, joista joulujuhlaan oli päässyt noin kolmekymmentä. Juhla alkoi yhteisellä kohtaamisella Särkänniemen Planetaariossa, jossa ambassadoreja kävivät tervehtimässä myös Joulupukki sekä Särkänniemen edustajat. Tämän jälkeen käytiin tutustumassa Koiramäen kuusijuhlan ohjelmaan, ja lopuksi ruokailtiin yhdessä Maisemaravintola Välkkeessä.

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Tredean verkostopäällikkö Mari järjesti Tampereen ambassador-verkoston joulujuhlan Särkänniemessä.

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Koiramäen jouluinen kaupunki on pimeällä satumainen!

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Joulupukin luona riitti innokkaita vieraita.

Ambassadorit levittävät tietoa Tampereesta tarkoituksenaan houkutella kaupunkiin lisää kansainvälisiä osaajia ja matkailijoita. Toiminnan suojelija on Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
“Tänä vuonna ambassadorit ovat esimerkiksi saaneet Tamperetta esiin kansainvälisissä julkaisuissa ja muodostaneet yhteyksiä ulkomaalaisiin yrityksiin. Ambassadorit myös auttavat paikallisia yrityksiä kansainvälistymään”, kertoi Tredean Mari, joka järjestää verkoston tapaamisia neljä kertaa vuodessa ja hankkii kontakteja mahdollisiin uusiin ambassadoreihin. Pormestari oli vain hieman ennen juhlaa valinnut vuoden ambassadoriksi Aleksi Pulkkasen, joka ei ikävä kyllä päässyt paikalle joulujuhlaan.

Mari itse on käynyt Koiramäen joulussa perheensä kanssa aikaisemminkin, joten ambassadorien tilaisuus oli helppo päättää järjestää Särkänniemessä. Mari pitää Särkänniemeä tärkeänä vetovoimatekijänä Tampereen kansainvälisen suosion kasvattajana.
“Särkänniemessä voisi hyvin käydä paljon enemmän ulkomaalaisia matkailijoita. Kun turistit saapuvat Tampereelle, he viettävät mielellään esimerkiksi toisen tai kolmannen matkapäivänsä Särkänniemessä ja viihtyvät kaupungissa pidempään juuri Särkänniemen takia.”

Ambassadorit viihtyivät hyvin niin Koiramäessä kuin muunkin ohjelmansa parissa joulujuhlassaan. Mari oli tapahtumaan tyytyväinen.
“Näin ambassadorit näkevät, että Särkänniemessä on koettavaa talvellakin, ja voivat viedä viestiä eteenpäin.”

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Koiramäessä voi morjestaa myös lampaita, joilla on ihanan pehmoinen villa.

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Nuotiolla pääsee paistamaan vaahtokarkkeja ja makkaraa.

Särkänniemi, Koiramäki, Koiramäen joulu, Tampere, Tredea

Tropin yrttitarha on talviteloillaan, mutta Koiramäen maatilan rakennukset kutsuvat talvisiin puuhasteluihin.

Haluaisitko järjestää oman tilaisuutesi Särkänniemessä? Ota yhteyttä myyntiimme, niin suunnitellaan yhdessä tilaisuutenne toiveidenne mukaan: myyntipalvelu@sarkanniemi.fi.

Kirjoittaja on Särkänniemen sisällöntuottaja, johdon assistentti Marianna.

Tunnisteet: , , ,

15.12.2015

Koiramäen joulun tunnelma

herkut

Vieraileva blogaus: kirjoittaja on Särkänniemen entinen kesätyöntekijä, kahden lapsen äiti ja joulutunnelmoija Eeva Salminen. 

Minulla ja ystävälläni on perinne käydä Vanhassa Porvoossa aina joulun alla. Värikkäiden puotien, käsitöiden, ihanien näyteikkunoiden, kahviloiden ja glögin tuoksu ovat yhdistettynä jouluihmisen karkkikauppa, josta kotiudutaan vähintäänkin henkisessä sokerihumalassa. Perinteestä tekee kyseenalaisen se, että se on toteutunut oikeastaan vain kaksi kertaa ja viimeisin niistä on neljän vuoden takaa. Tahtoa olisi, muttei tämänkään joulun alla ole kuitenkaan sitä aikaa ajella etelärannikolle ja takaisin. Tänä viikonloppuna sain kuitenkin lääkettä Vanhan Porvoon joulutunnelman kaipuuseen ihan naapurikunnasta, Särkänniemestä löytyvästä Koiramäen joulusta.

Enpä ihmettelisi, jos Vanha Porvoo, Naantali tai Rauma olisivat oikeasti toimineet Koiramäen suunnittelijoiden insipiraatioina, sillä jotain tuttua on heti kun kurvaa portista vasemmalle kujalle puotien ja Kahvila Guggelböön kulmille.

karkkikauppa

Nykyisen kustannustehokkaan rakentamisen ja kapeiden karmien aikana Koiramäessä ihana nautiskella vanhan ajan ympäristöstä, johon kuuluu paksut tukipuut ja monet ikkunaruudut – ihan vain siksi että ne näyttävät hyvältä. Tampereellakin on onneksi säilytetty jonkin verran satoja vuosia vanhoja alkuperäisrakennuksia , mutta valitettavasti meiltä ei ehkä kuitenkaan löydy rannikkokaupunkien tapaan yhtä tiettyä ”Wanhaa Tamperetta”, johon viedä paikkakunnalla vierailevat ostoksille tai kahvilaan. Erityisesti nostalgiaan taipuvaista yleisöä ajatellen Koiramäelle on paikkansa.

Lähdimme matkaan koko perheellä. Kerrankin kuusi-ja kolmevuotiaita poikiamme ei tarvinnut maanitella pukemaan haalareita moneen kertaan, kun kerroimme mikä on lauantaiajelun kohde. Vaikka autossa oli moneen kertaan ollut puhetta siitä, että huvilaitteet ja vimputtimet ovat nyt talviunilla, piti pienemmän vielä varmuuden vuoksi parkkipaikalla muistuttaa ettei hän sitten uskalla tulla Half Pipeen – vaikka pituuttakin tosin puuttuu siis 40 cm. Laitteita ja kesäsesonkia ei onneksi ehditty kauaa haikailla, sillä siinä missä aikuisille löytyy paikasta silmänruokaa, riitti lapsille tekemistä pariksikin tunniksi niin paljon, että osa täytyi jättää suosiolla ensi vuoteen.

nekut

Suuren suosion vuoksi oli mukava huomata, että piparinkoristelu oli nyt ulkoistettu lämmitettyyn suureen telttaan, mihin mahtui kerralla useampikin napero taitelemaan. Jokainen lapsi/lapsenmielinen sai ottaa ilmaiseksi yhden ison sydänpiparin koristelua varten ja viedä sen sitten kotiin –  jos pipari sinne asti säästyi. Onneksi sokerikuorrutetuubeja oli useita ja niiden esilämmittäminen kaapissa ennen käyttöön antoa on ollut järjestäjiltä varsinainen neronleimaus! Näin massa pysyy pehmeänä ja pienetkin sormet saavat puserrettua koristetta ulos tuubista.

pipari

Löysimme myös askartelupajan, jossa sai tehdä itse joulukoristetta. Täytyy myöntää, että sisään astuessa katse haki lähintä wc:tä / lavuaaria, jotta saisi kohta pestä liimat sormista ja talvihaalareista – mutta oli helpottavaa huomata, että jouluisia sydänripustuksia olikin sekä siistiä että helppoa tehdä. Ei tarvittu muuta kuin paperisuikaleita ja nitoja! Nojoo, helppoa siis, jos äiti malttaisi lukea ohjeet kunnolla ennen kuin alkaa sooloilemaan. Askartelutonttu katsoi ystävällisesti touhujamme hetken ja vinkkasi sitten että helpomallakin taktiikalla taittelu onnistuu – vaikka toki tapoja on monenlaisia.  Sydänketjun askartelu oli oikeastaan aika koukuttavaa ja vanhempi pojistamme olisi halunnut jatkaa pidempäänkin, mutta maahan asti ylettynyt koriste oli hyvä lämmittely. Tätä on helppo jatkaa kotonakin, jos (ja kun) päivät tuntuvat pitkiltä jouluaattoa odotellessa.

lampaat ja kili

Kesälläkin Koiramäessä ”työskentelevistä” eläimistä talvivuorossa olivat ainakin alpakat, aasit, ponit, possut, kanat, lampaat ja puput. Poikiemme, ja varmasti monen muunkin –  suosikki oli unkarilainen villasika Maurix, joka oli turkkeineen todellakin enemmän villasika kuin villisika. Tätäkin asiaa piti juuri lukemaan oppineen eskarilaisen tavata ja varmistaa pariin otteeseen, ettei vaan aitauksen kyltissä olisi tullut kirjoitusvirhe. Osa eläimistä viihtyi ulkona paksun karvansa turvin ja osa löytyi tallista. Eräästä karsinasta löytyi valkoinen vuohi, joka nautiskeli hyvällä ruokahalulla lounaaksi jo parhaat päivänsä nähnyttä kuusenrankaa. Joulun jälkeen sarvipäälle taitaa olla tarjolla samaa herkkua enemmänkin.

maatila

Koristelut, askartelut ja eläimet olivat poikien mieleen, mutta kaikista koukuttavinta tuntui olevan pihalla leikkiminen ”vanhan ajan” leikkipuistossa. Tukeista oli rakenneltu kiipeily-, tasapainoilu – sekä keinuttelupaikkoja, ja tässä kohtaa viimeistään vanhemmat tuumasivat että olisi sittenkin pitänyt ottaa paksumpaa vaatetta mukaan – siis itselle. Vasta Guggelböön herkuilla maanittelu ja suoranainen lahjonta sai lapset jatkamaan matkaa hytisevien vanhempien mukaan, sillä ehdolla että saivat hyppiä pari kierrosta viereisen keppihevoskentän esteitä. Hyvällä kelillä – niin kuin meilläkin tänään oli – voi siis leikkiä ja ulkoilla samalla kertaa kun käy nautiskelemassa Koiramäen joulusta ja tämähän on koko perheelle mieleen.

lyhde

Visiitin kruunasi siis herkuttelu Kahvila Guggelböössä. (nimi on niin mahtava, että sitä pitää toistaa niin monta kertaa kuin mahdollista). Lapset halusivat maistaa pumpernikkeleitä ja vanhemmat päätyivät riisipuuroon, jonka maku on erikoismaininnan arvoinen! Löytyisiköhän jostain Koiramäen joulukalenterin luukusta puuron resepti? En tiedä kuinka monta tuntia puuroa on haudutettu, mutta muillekin kävijöille suosittelemme ehdottomasti –  maku oli todella pehmeä ja täyteläinen. Mantelin löytäjälle olisi ollut kuulemma pieni ylläri kassoilla, mutta ei sattunut osumaa tällä kertaa meidän lautasillemme.

pukki1

Guggelböön kahvilasta oli yllätykseksemme suora yhteys itse Joulupukin kammariin! Kuopuksemme tyytyi ikkunan takaa katseluun, mutta vanhempi poikamme uskaltautui pienen ujostelun jälkeen juttusille pukin kanssa. Onneksi valkoparta oli mukana juonessa, kun esikoinen ihmetteli pukin kyselyjä lahjatoiveista – äidin kun oli pitänyt soittaa lista pukin tiedoksi jo aikaa sitten! Pukki nyökytteli siihen, että tottakai lahjatoiveet ovat tallennettu ja varmisteli saako tulla tänäkin aattona kylään samaan osoitteeseen kuin viime vuonna. Poika mietti myös olisiko äidin pitänyt myös käydä toivomassa jotain, mutta totesi sitten että äidin toiveet – valkoinen joulu ja aatto ilman veljesten nahisteluja – taitavat olla sellaisia mitä Joulupukkikaan ei voi luvata.

Tilta

Paluumatkalla lapset näyttivät väsyneiltä, mutta tyytyväisiltä. Lähes parituntinen ulkoilu, muutamaa piipahdusta puodeissa ja kahvilassa mukaan laskematta – tekivät tehtävänsä ja päikyt tuntuivat aikuisistakin houkuttelevalta ajatukselta. Henkilökohtaisesti pidin eniten reissulla lasten huomioimisesta, Koiramäen ystävällisestä henkilökunnasta hahmoineen ja siitä, että puisto oli täynnä luonnonläheisiä materiaaleja. Muoviset koristeet ja vilkkuvat valot eivät ole mieleeni, joten oli mukava kuunnella kaiuttimista perinteisiä kauniita joululauluja ja nautiskella ympäristöstä, jossa oli aitoja kauralyhteitä, havuja sekä oikea nuotio makkaran- ja vaahtokarkkien paistoa varten.

viitat

Huomasimme, että Koiramäessä oli paljon samaa kuin Tukholman Skansenin joulussa, missä kävimme vuosi sitten. Ruotsin keltaisia sahramipullia lukuun ottamatta, Pohjolan perheille suunnatut joulutapahtumat tuntuvat muistuttavan toisiaan, sillä molemmissa maissa arvostetaan luonnonmateriaaleja, käsintehtyjä koristeita ja lämpimiä valaistuksia, mitkä sopivat pimeimpään vuodenaikaan. Ei tarvitse siis kiireen keskellä lähteä Ruotsiin asti hakemaan hyvän makuista ja näköistä joulun tunnelmaa. Koiramäki on ainakin Pirkanmaalaisille mukavan piipahduksen päässä, ja vuoroin vieraissa ajatuksen mukaan voidaankin toivottaa porvoolaiset fiilistelemään vanhan ajan joulutunnelmaa vaihteeksi Tampereelle. Joko ensi valikoimista voisi löytyä Koiramäen oma glögi vastineeksi kuuluisalle Wanhalle Vapriikille?

Tunnisteet: ,

22.12.2014

Tampereen seurakuntien yksityistilaisuus Koiramäessä

 Kuvassa pastorit Jussi Laine (vasemmalla) ja Jari Pulkkinen ennen tapahtuman alkua.

 Tapahtuma alkoi joulukirkolla. Lyhyitä kirkkohetkiä olikin useampi illan aikana.

 

Tampereen seurakunnat viettivät Koiramäessä jouluista iltaa yksityistilaisuutena keskiviikkona 17.12.2014. Ajatuksena oli antaa hyvää mieltä tamperelaisille jakamalla sisäänpääsylippuja diakoniatyönjärjestöjen ja muiden toimijoiden kautta sekä Moro-lehden toimesta Tampereen Joulutorilla. Tapahtumaan sisältyi Joulukirkon ja seurakuntien järjestämän ohjelman lisäksi tuttu Koiramäen joulun tarjonta ohjelmineen, puuhapajoineen ja eläinystävineen.

Idean isä, pastori Jussi Laine kertoo tapahtuman synnystä näin: “Halusimme tarjota tamperelaisille perheille jotain samaan aikaan perinteistä, mutta uuttaa mukavaa yhdessäoloa joulun ja sen sanoman äärellä. Koiramäen joulu oli upea mahdollisuus siihen ja hyvin pienillä lisillä siitä muotoutui mahtava Joulukirkko Särkänniemen Koiramäessä. Meille on tärkeää, että tapahtumaan on jaettu sisäänpääsyjä diakoniatyön ja järjestöjen kautta, jolloin mukaan pääsevät erityisesti ne, joiden joulumieli voi olla vähissä.”

Järjestämisen helppous oli myös yksi syy järjestää tapahtuma juuri Koiramäessä: “Valmiit, upeat puitteet ja hieno ohjelmakokonaisuus, jota ei juurikaan tarvinnut tuunata joulukirkkoa varten”, sai seurakuntien väen valitsemaan Koiramäen tapahtumapaikakseen.

“Liput tapahtumaan menivät nopeasti. Niitä jakeneet työntekijät, järjestöt ja Moro-lehti ovat kilvan kiitelleet, että tällaiselle tapahtumalle on tilausta juuri seurakuntien joululahjana tamperelaisille perheille.” jatkaa pastori Jussi Laine.

 

 

  Koiramäen tiernapojat esiintyivät illan aikana. Tässä odotellaan vuoroa lavalle.

 Eri puolella Koiramäkeä kaikuivat joululaulut Harjun lapsikuoron laulamina. Kuoroa johtaa Sanna Vihervirta.

 Markku ja Johanna Komulainen Harjun seurakunnista olivat yhdellä rastipisteellä. Tarroja keräämällä sai yllätyspalkinnon.

 

Lukuisat seurakuntien työntekijät olivat mukana joulutapahtumassa mm. erilaisilla puuharasteilla juttelemassa ihmisten kanssa.

Mukavassa talvisäässä koristeltiin myös joulupipareita, askarreltiin erilaisissa puuhapajoissa ja paahdettiin vaahtokarkkeja. Tassuteatterin lavalla kuultiin tietysti myös Koiramäen tiernapoikien esitys ja Haukutuimmat joululaulut Koiramäen tapaan sekä kuntoiltiin hetki Tiltan tonttujumpan tahdissa.

Loppuun vielä Jussi Laineen jouluterveiset: “Hyvää joulua kaikille. Tähti loistaa Betlehemin tallin yllä.Siinä on toivo rauhasta maan päällä ja Jumalan hyvä tahto.”

 

 

 Joulupukkikin oli tavattavissa illan aikana.

Tunnisteet: , ,