Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät

29.4.2015

Kouluttautumassa huvilaitteilla

 
Myyntipäällikkö Jaana, ajolaitevastaavat Antti ja Hanna sekä käyttöpäällikkö Kirsikouluttavat ryhmävastaavia auditorio Uppeluksessa.

Edellisessä blogauksessa käsiteltiin kioskien jäätelökoulutuksia. Samaan aikaan JäätelöAkatemian koulutuksen kanssa myös Särkänniemen ajolaitteenhoitajat kouluttautuivat vastaanottamaan kesän ensimmäiset asiakkaat: opeteltavana olivat kaikki huvilaitteet Possujunasta Tornadoon.

Ajolaitetoimintojen esimiehinä toimivat ajolaitevastaavat Hanna ja Antti. He vastaavat läpi kesän ajolaitteiden toiminnasta ja pitävät paletin kasassa. Ennen kauden alkua ajolaitevastaavien tehtäviin kuuluu paitsi kesätyöntekijöiden rekrytointi muiden esihenkilöiden kanssa, myös paljon paperitöitä, kuten uusien työntekijöiden tietojen käsittelyä ja työsopimusten tekoa sekä työohjeiden valmistamista. Ajolaitevastaavat ovat Särkänniemen huvilaitteiden asiantuntijoita, jotka osaavat myös ajaa kaikkia laitteita ja kouluttaa työntekijöitä laitteille.

Ajolaitevastaava Hannan työhön kuuluu myös paljon toimistotöitä.

 


Ajolaitteiden ryhmävastaavia ohjeistetaan koulutuksia varten.

 


Keskustelullisissa koulutuksissa on mukava tunnelma.

Kesällä ajolaitevastaavan työnkuva monipuolistuu entisestään, kun puisto on avoinna joka päivä. Kaikkien kesätyöntekijöiden työvuorolistat tehdään hyvissä ajoin, mutta kun töissä on kymmenittäin ihmisiä, lähes päivittäin tulee yllätyksiä: yksi sairastuu, toinen myöhästyy vähän bussin takia, kolmas nukkuu pommiin. Ajolaitevastaavat kokoavat palapelin tarvittavilta osin uudelleen kasaan joka aamu ja pitävät sitä koossa läpi päivän. He järjestävät pikasijaisia ja soittelevat tarvittaessa lisää työntekijöitä töihin. Päivän aikana he myös valvovat työn sujumista ja ohjeistavat ja ovat mukana auttamassa laitteiden satunnaisissa häiriötilanteissa yhteistyössä huvipuiston huoltohenkilöstön kanssa. Lisäksi vastaavat toimivat kesätyöntekijöiden tukena ja turvana haastavissa tilanteissa, joita asiakaspalvelutyössä väistämättä syntyy. Myös erilaiset kokoukset rytmittävät työaikaa. Vastaavan työ on henkilöstöjohtamista, kaaoksenhallintaa ja asiakaspalvelua.

Koulutuksessa – ja läpi kesän – ajolaitevastaavien apuna ovat ajolaitteiden ryhmävastaavat, Särkänniemen laitteilla monta kesää työskennelleet konkarit, jotka aloittavat koulutukset jo ennen muita ajolaitteenhoitajia. Yhdessä ajolaitevastaavat ja ryhmävastaavat aikatauluttavat ja toteuttavat koulutukset. Kesällä ryhmävastaavat ovat niitä, joita ajolaitevastaavat useimmin järjestävät laitteille pikasijaisiksi, ja he myös kouluttavat ajolaitteenhoitajia uusille laitteille pitkin kesää aina tarpeen mukaan. Kaikki kuskit eivät näet opettele ajamaan kaikkia laitteita, vaan ajolaitteenhoitajat on jaettu laiteryhmiin. Näin koulutukset on mahdollista järjestää tehokkaasti, mutta kukaan ajolaitteenhoitaja ei joudu olemaan koko kesää – tai edes kokonaista päivää – yhdellä ja samalla laitteella.


Uudet ja vanhat ajolaitteenhoitajat kouluttautumassa Tyrsky-kuskeiksi.

 


Tornadon kaarien sulkeminen sujuu jo – enää puuttuvat asiakkaat.

 


Laitteen tarkkailu ajon aikana kuuluu ajolaitteenhoitajan tärkeimpiin tehtäviin.

 


Myös MotoGeellä koulutus sujui iloisissa tunnelmissa.

 

Kesällä ryhmävastaavat huolehtivat ajolaitteenhoitajien taukokierroksista ja toimivat muutenkin ajolaitevastaavien apureina erilaisissa huvilaitteisiin liittyvissä asioissa. He ovat myös linkki vastaavien ja muiden ajolaitteenhoitajien välillä. Tällä hetkellä ryhmikset ovat avainasemassa, kun uusia ajolaitteenhoitajia koulutetaan. Tässä apua saadaan tietenkin myös niiltä ajolaitteenhoitajilta, jotka ovat työskennelleet Särkänniemessä aiemminkin – kaikki kuskit eivät ole joka vuosi uusia.

Tavallisen ajokoulutuksen lisäksi koulutuspäivinä harjoitellaan toimintaa poikkeustilanteissa, kuten silloin, kun asiakkaat täytyy häiriön vuoksi evakuoida laitteesta kesken ajon. Tällaiset tilanteet ovat kesällä hyvin harvinaisia, mutta koulutus on välttämätöntä, jotta ajolaitteenhoitajista tulee niitä rautaisia ammattilaisia, joita laitekuskeina kesäisin näemme. Särkänniemi panostaa koulutukseen: kukaan kuski ei joudu laitteen puikkoihin yksin, mikäli hän ei tunne oloaan varmaksi. Voimme siis luottaa, että Särkänniemen synttäreillä lauantaina meitä kyydittävät laitteissa jo osaavat tekijät!


Kirjoittaja on markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna, joka ennen kääntymistään toimistolaiseksi työskenteli Tukkijoki-tiimissä ajolaitteenhoitajana kolme kesää.

 

Tunnisteet: , , , , ,

16.4.2015

Messuriemua Helsingissä ja Tampereella

 

Särkänniemi oli mukana Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa viime viikonloppuna 10.–12. huhtikuuta. Lapsimessut ovat huisin hauska tapahtuma, jossa niin lapset kuin aikuisetkin viihtyvät erilaisten pelien, leikkien ja tuote-esittelyiden keskellä. Lapsimessuille osallistuu vuosittain satoja yrityksiä ja yhdistyksiä, joiden toimialat vaihtelevat laidasta laitaan. Kaikkia osallistujia yhdistää kuitenkin se, että tuotteita tarjotaan lapsille ja näiden vanhemmille arjen helpottamiseksi ja ilahduttamiseksi.

 

Minikorikset viihdyttivät monenikäistä väkeä!

 Tilta kannusti pelaajia…

 

… ja pelasi myös itse!

 

Särkänniemestä messuille lähtivät tuotepäällikkö Maria, myyntisihteeri Henkka, sisällöntuottaja Marianna, näyttelijä Niklas sekä Tilta-piika Koiramäen maatilalta ja Aukusti Daalkreeni Koiramäen kaupungista. Posse oli hyvä ja tapahtuma kerrassaan hulvaton – oli hauskaa tavata asiakkaita talven jälkeen ja hehkuttaa uutuuksia, joihin palataan blogissakin, kunhan kevät tästä etenee.

 

Särkänniemi järjesti messuosastollaan arvonnan, jonka voittaja pääsee kesällä koko perheen voimin Särkänniemeen. Arvonnassa piti tietää vastaukset haastaviin kysymyksiin, kuten kuinka monta vuotta Särkänniemen huvipuisto täyttää tänä vuonna ja mikä on Suomen korkein rakennus… Lisäksi osastolla oli kaksi Pelikan minikorispeliä, jotka keräsivät läpi viikonlopun niin isoja kuin pieniäkin innokkaita osallistujia. Pienimmät koripallosankarit saivat heittää palloa pelin reunalla seisten ja isommat heittivät lattialta. Aina pallot eivät lentäneet ihan oikeaan paikkaan, ja allekirjoittanutkin juoksi poispäin kierivän pallon perässä messuhallin läpi useaan kertaan. Hauskaa silti oli!

 

Maria ja Henkka jututtivat asiakkaita ja auttoivat arvonnan vaikeissa kysymyksissä.

Mimi ja Kuku nähdään kesällä Särkänniemessä!

 

Aukusti ja Tilta, Koiramäen maskottiparivaljakko, viihdyttivät pikkuväkeä Särkänniemen osastolla. Sunnuntaina he saivat seuraa myös Mimistä ja Kukusta, jotka järjestivät Särkänniemen osastolla päivän aikana useita leikkihetkiä. Mimi ja Kuku muuten tykkäävät Särkänniemestä niin paljon, että he aikovat viettää meillä ensi heinäkuussa viisi päivää viikossa!

 

Jos Lapsimessujen missaaminen harmittaa tai et vain saa messuhulinasta tarpeeksesi, ei hätää, sillä kevään messuilu ei jää tähän – Särkänniemi on mukana myös ensi viikonloppuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävillä Kotimaan Matkailumessuilla. Tule mukaan, jos haluat kuulla ensimmäisten joukossa kesän uutuuksista! Tapahtuma on osa kevään Supermessuja, joten samalla voi piipahtaa myös esimerkiksi Puutarha- ja Keräilymessuilla. Nähdään messuilla!

Kirjoittaja on markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

 

 

 

 

Tunnisteet: , , ,

15.4.2015

Kausareiden valmistusta Verkkokaupassa

Kun kerron olevani töissä Särkänniemessä, yleisin reaktio tuttaviltani on ”mitä siellä nyt tehdään, kun se on kiinni?!” Tämä aina naurattaa, koska joulun jälkeen täällä mennään joka puolella sellaista haipakkaa että! Tässä yksi palanen työpäivää – lokaationa Särkänniemen verkkokauppa.

 Aamu pitää aloittaa iloisesti I love Särkänniemi -kahvikupposella.

 

Särkänniemen uusi verkkokauppa avattiin syksyllä 2014, ja se saa siis tulikasteensa, kun ensimmäinen kesäkausi koittaa kohta! Iiiks. Tälläkään hetkellä verkkokauppa ei lepää, sillä myynnissä on kovalla tahdilla sekä Luokkaretket että Kausikortit ja Lahjakortit ensi kesää varten. Allekirjoittaneen työpäivät koostuvat maalis-huhtikuun ajan pitkälti näistä jutuista!

 

Kausaria saa verkkokaupasta tilattuna tänä vuonna aivan ihanilla eri ulkoasuilla! Printtailen valmiiksi eri värisiä korttitaustoja postitusrumbaa varten.

Sitten tulostellaan tilausvahvistuksia ja osoitetarroja – niitä kertyy metrien mittainen liuska.

Sen jälkeen korttitulostin laitetaan laulamaan – tulee pinkkiä, violettia, mustaa ja sinistä korttia toiveiden mukaan.

 
.

Meillä on muuten kesän rannekkeetkin jo tulleet ennakkomyyntiin – eli ne voi tilata valmiiksi kotiin ja käyttää kesän aikana sitten kun huvittaa! Voi ne tietysti ostaa myös noudettavaksi lippuluukulta vierailupäivänä, mutta itse kokisin, että fiilistelyn kannalta haluaisin ehdottomasti rannekkeet ja esitteen valmiiksi kotiin odottamaan sitä aurinkoista aamua, kun perhe pakkautuu autoon ja lähtee Särkänniemeen Särkänniemeen! 😉 Voi että kun muistaa lapsuudesta sen malttamattoman riemun fiiliksen sillä automatkalla.

Itse kausarilaisena vuosimallia 2001–2003 teen Huvipuiston tämän kesän 40-vuotisjuhlanostalgian kunniaksi vilkaisun kausikortin historiaan:

Yllä on Särkän esite kesältä 2002 ja meikäläisen kaunis laminoitu Kausikortti, joka oli ehdoton synttärilahja muutaman vuoden ajan!

 Vuoden 2015 Kesäkausari ihanalla Cupcake-pohjalla ja uunituore kesän esite vasta painosta saapuneena!

 

Paikan päällä Kesäkausari tulee myyntiin huhtikuun aikana, mutta täällä tulostellaan vain yhtä ulkoasua. Jos haluat ihanan pinkin tai rajun mustan kortin, tilaa se verkkokaupasta, niin me täällä valmistetaan se!

Kun kausaritulostin on laulanut muutaman hetken, kuoritellaan päivän kausarit, lataillaan tilatut lahjakortit ja laitetaan tilatut rannekkeet matkalle koteihin, joissa kesän Särkkäpäiviä jo innolla odotetaan.

 Tuotetestausta suoritettu – uudet rannekkeet on muuten päheen näköiset! Kelpaa!

 

Verkkokaupan kehittäminen on yksi tärkeitä juttuja tulevaa kesää varten, sillä meille tärkeintä on asiakas (eli kaikki te!). Täältä verkkiksen taustajoukoista meidän terveiset tulevaan kesään:
♥ Lippujonot voi välttää kokonaan tilaamalla rannekkeet ennakkoon kotiin.
♥ Ennakko-ostaja saa huomattavan hintaedun rannekkeista.
♥ Verkko-ostaminen on helppoa ja onnistuu myös matkapuhelimella ja padilla kätsysti.
♥ Verkko-ostaminen on huoletonta, sillä voit käyttää ostamasi liput minä tahansa kesän päivänä, kun iskee semmoinen fiilis.
♥ Kausarin tarve lasketaan vanhalla tutulla kaavalla: jos ajattelit, että voisit käydä huvittelemassa 3 kertaa kesäkauden aikana, kannattaa hommata Kausari. Toukokuuhun asti sen saa vielä ennakkohintaan 99 €.

 

Särkän kausarilaiset – aiotteko tilata kortin tänä vuonna? Jos, niin mikä ulkoasu on teidän lemppari?

 

Kirjoittaja on Särkänniemen projektikoordinaattori Julia.


Tunnisteet: , , , , , ,