Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä

29.4.2017

Kesäkauden avajaiset

Särkänniemen kesäkausi alkoi juoksujalkaa!

Tätä päivää oli odotettu koko pitkä talvi! Malttamattomimmat saapuivat Särkänniemen portille jo tuntia ennen huvipuiston kesäkauden avajaisten alkua. Edes kylmä ilma ei pelottanut päättäväisiä huvittelijoita. Kello 12 portit viimein avattiin, ja iloiset lapset vanhempineen juoksivat päätä pahkaa suosikkilaitteisiinsa. Kiljahdusten seasta saattoi erottaa lauseita, kuten “mennään ihan ekana X:ään” ja “onko tuo se uusi Hype?”

juoksujalkaa

Moni tamperelainen on nähnyt yli 40 metriä korkean Hypen kauempaa, mutta nyt sitä pääsi viimein ihastelemaan lähietäisyydeltä. Vaikka itse vuoristorata on jo kasassa, siitä puuttuu edelleen vaunut. Laitetta pitää myös turvallisuussyistä ajaa 500 kertaa tyhjänä ennen kuin hurjapäät pääsevät sen kyytiin. Hypeä ympäröivä kenttä on alkukesän ajan rakennustyömaata, sillä alue muuntuu täysin uudeksi Hype Squareksi. Hype avautuu asiakaskäyttöön kesäkuussa. Sunnuntaina 18.6. juhlitaan laitteen avajaisia Suomen kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvan Robinin kanssa. Lue lisää Särkänniemen kesän esiintyjistä täältä.

20170316-IMG_2398

Särkänniemi jakoi puiston auettua ilmaisia purkkihattaroita 300 nopeimmalle Aamulehden lukijalle. Hattarapurkin saattoi lunastaa näyttämällä lehden mukana tullutta hat-tarraa. Ilmaveivi-karusellin edustalla sijainneella hattarateltalla kävi kuhina, kun hattarat katosivat nopeasti parempiin suihin.


hattarrat
hattarapurkki

Iloa riitti kylmästä säästä huolimatta

Särkänniemen kesäkauden avajaisissa nähtiin tuttuun tapaan mahtavia esiintyjiä. Ensin päälavan valtasivat supersöpöt ja iloisuudellaan valloittavat Mimi ja Kuku, jotka tapasin back stagella. Mimi kertoi olevansa todella onnellinen siitä, että hän pystyi pitkän sairastelun keskellä taas laulamaan lapsille. Sekä tyttö että leijona olivat innoissaan paluusta Särkänniemeen, joka on molemmille tuttu paikka edellisiltä kesiltä. Mimi ja Kuku esiintyvät Särkänniemessä seuraavan kerran Lasten Sunnuntaina 9. heinäkuuta.

mimikukuhuhti17

Avajaisilta huipentui Arttu Wiskarin tunteikkaalla keikalla. Wiskarin täyteläinen ääni ja vitsailu lämmittivät kylmästä hytisevää yleisöä. Wiskari muisteli viime kertaansa Särkänniemessä. Tuolloin oli ollut hellepäivä.

untitled-8

untitled-6

untitled-4

Wiskarin hittiparaati sisälsi monipuolisesti kappaleita niin miehen vanhoilta kuin menevämmiltä uusilta levyiltä. Yleisö lauloi Mökkitien, Sirpan ja monen muun radiohitin mukana. Hidas ja herkkä versio Tuntemattomasta potilaasta sai monella ihon kananlihalle. Tai sitten se oli Suomen kevät, joka näytti jälleen kerran arvaamattomuutensa. Wiskarin viimeisen kappaleen kohdalla alkoi nimittäin sakea lumipyry.

Lumesta huolimatta Särkänniemen kesäkausi on nyt virallisesti avattu! Puisto avaa ovensa jälleen huomenna sunnuntaina ja sitten seuraavan kerran ensi viikon lauantaina 6.5. Nähdään!

untitled-5

Kirjoittaja on Särkänniemen sisällöntuottaja Elsa.

Kuvat napsi Särkänniemen virallinen paparazzi Heidi.

Tunnisteet: , , ,

3.9.2016

Koko kansan Päättärit

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Päättäjäispäivän kruunasi upea ilotulitus, jota oli hyvä katsella Highway-alueella.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Koiramäen poppoo toivotti vieraille hyvät alkusyksyt – nähdään Koiramäen kummitusjuhlassa!

Särkänniemen Kesäkauden Päättäjäiset herättivät ennakkoon historiallisen paljon keskustelua, kun delfinaariouutisointiin viitaten osa päättäreihin esiintymään lupautuneista artisteista perui keikkansa muutaman päivän varoitusajalla. Särkänniemen delfiinit muuttivat sunnuntaina 28.8.2016 uuteen kotiin Kreikkaan Attica Parkin delfinaarioon. Muuttoon ja etenkin siihen liittyvään tiedotukseen liittyen Särkänniemi sai runsaasti palautetta, ja osittain negatiivinen uutisointi oli suurin syy siihen, että artistit peruivat sovittuja keikkojaan. Siirto-operaatiosta voi lukea lisää Delfinaarion sivuilla, joissa vastataan yleisimpiin esitettyihin kysymyksiin siirrosta ja delfiinien muutosta.

Särkänniemen kesäkausi huipentuu perinteisesti joka vuosi Päättäreihin, joiden ohjelmaan kuuluvat yleensä aina ilmaiskonsertti, alennusmyynnit sekä ilotulitus. Tästä ei haluttu tinkiä tänäkään vuonna, vaikka artistien peruminen aiheuttikin sen, että uusia esiintyjiä jouduttiin etsimään hieman kiireellä. Korvaavat esiintyjät löytyivät kuitenkin verrattain helposti, sillä moni esiintyjä halusi osoittaa myös tukensa Särkänniemelle, joka toimi delfinaarion lakkauttamisen kanssa vilpittömästi parasta mahdollista vaihtoehtoa etsien.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Portion Boys nosti tunnelman kattoon jo alkuiltapäivästä.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Portion Boys -yhtyeen viraalihitti Pokemoneja innosti yleisön yhteislauluun.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Myös yleisö pääsi lavalle jorailemaan Portion Boys’n keikan aikana.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Toimintaansa olivat päättäreissä esittelemässä Paunu ja Fressi.

Palautteiden perusteella vaikutti siltä, että Päättäreiden kattaus olikin parasta A-ryhmää: jo aiemmin vahvistuneen Jonne Aaronin lisäksi esiintymässä olivat Aikakone, Olli Lindholm & West Coast Boys sekä etenkin viraalihitistään Pokemoneja tunnettu Portion Boys. Muutakin tekemistä Särkänniemessä riitti, sillä huvilaitteiden ja elämyskohteiden lisäksi Paunu ja Fressi esittelivät toimintaansa ja myymälöiden ja pelien varastojentyhjennysmyynnit herättivät paljon kiinnostusta.

Itse artistit vetivät Särkänniemessä huikeat keikat, kuten arvata saattaa. Yleisöä saapui paikalle ainakin sadetta enteileviin säätiedotuksiin nähden ennätysmäisen paljon nauttimaan kesän viimeisistä huvipuistotunneista, laiteajeluista ja hattaroista: Päättäjäisiä oli Särkänniemessä juhlimassa jopa 12 000 asiakasta. Sadekin pysytteli muutamia ripsahduksia lukuun ottamatta poissa lähes koko päivän.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Jo kesän toisen Särkänniemen-keikkansa tekevä Olli Lindholm hurmasi tällä kertaa West Coast Boys -yhtyeen kanssa.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Aikakone vei yleisön ysäribileisiin!

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Aikakone tarjoili yleisölle sekä vauhdikkaampia että herkempiä kappaleita.

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Jonne Aaron yhtyeineen sai yleisön hurmostilaan. 

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Särkänniemi, Päättäjäiset, Kesäkauden päättäjäiset, Päättärit, 2016, esiintyjät

Jonne Aaron viihdytti yleisöä ja viihtyi myös itse.

Etenkin Jonne Aaronin keikan aikana tunnelma oli katossa: ihmiset huusivat, lauloivat ja tanssivat.
“Tässä tilanteessa ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että minä viihdytän teitä – ja viihdyn samalla itse”, totesi Jonne Aaron hurmioituneelle yleisölleen konserttinsa aikana kiteyttäen samalla Päättäreiden tarkoituksen.

Särkänniemelle Päättäreissä on aina ollut kysymys ennen kaikkea kuluneen kesän juhlistamisesta ja konsertin tarjoamisesta tamperelaisille ja muille juhlijoille. Monella tapaa ikimuistoisen kesän 2016 Päättäreistä näki, että sitä tapahtuma todella on: koko kansan yhteinen juhla päättyneen kesän kunniaksi. Konsertin ohessa myytiin toki myös varastot tyhjiksi uloskantohintaan sekä nautittiin pimenevästä huvipuistosta ja illan päättävästä huikeasta ilotulituksesta. Koska siitä kaikesta Päättärit on tehty.

Kiitos asiakkaille, jotka tekivät juhlan meidän kanssamme.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna. Kuvaajana toimi Särkkäpaparazzi Heidi.

Tunnisteet: , , , , ,

23.8.2016

Retroperjantain huumaa

retrope

Särkänniemen kesäkausi alkaa lähestyä loppuaan, mutta onneksi on vielä paljon nähtävää jäljellä! Särkänniemen ensimmäistä Retroperjantaita vietettiin 19.8.2016 Oku Luukkaisen ja Pandoran voimin pimenevässä elokuun illassa, ensin Oku Luukkaisen DJ-keikalla ja sen jälkeen Pandoran mahtavalla konsertilla viulistineen, upealla valoshowlla koristeltuna.

IMG_9723

Ihana Oku Luukkainen!

Luukkainen kertoi Retroperjantain saaneen alkunsa täysin omista musiikkimieltymyksistä:

Juonsin alunperin Voicen iltapäiväohjelmaa, jonka nimi oli Päivän Oku Show. Ohjelma ei kuitenkaan menestynyt halutulla tavalla, joten siirryin tekemään ohjelmaa Voicen iltaan. Vaikka aluksi ajatus jännitti sain kuitenkin pian idean, jota aloin työstämään perjantai-illoissa. Soitin nuoruuteni bilebiisejä, hyvän mielen kappaleita. Soitin aluksi myös 80-luvun kappaleita, mutta niistä minulla ei ollut oikein kokemuksia tai muistoja, joita olisin voinut fiilistellä kunnolla. Lopulta kävin soittamaan vain ysäriä. Muutama vuosi siinä meni rauhallisesti, kunnes kuuntelijamäärä vähitellen orgaanisesti nousi nykyiselle tasolleen ja syntyi erilaisia lieveilmiöitä, kuten tämänpäiväinen Retroperjantai Goes Särkänniemi!”

IMG_9726

Välineet valmiina keikkaa varten.

Keikkailua Retroperjantain tienoilta on Luukkaisella takana noin vuosi. Suuri huomio ihmisiltä on ollut hämmentävää mutta hienoa. Paras keikkamuisto herättää vieläkin miehessä hilpeyttä:

“Joensuussa keskellä viikkoa olin hotellihuoneessa stressailemassa, että tuleeko ollenkaan jengiä katsomaan keikkaa. Lähdin huoneelta noin puolta tuntia ennen keikkaa, kun vastaan tulee hirveän pitkä jono kääntyneenä kulman ympäri. Siinä vaiheessa olin että ei pahus, täällähän on samaan aikaan joku ihan älytön konsertti, eihän mun keikalle tuu yhtään jengiä! Kävelin sitten siinä jonon viertä manaillen huonoo tuuria itsekseni, kun yhtäkkiä jengi alkoikin huuteleen että ‘Aloitatko sä jo?’. Sitten vaan seisoin siinä hämmentyneenä ja kysyin, että ‘Ootteko te tulossa mun keikalle vai?’. Siinä vaiheessa kun tajusin, että kaikki olikin jonottamassa mun keikalle, niin huhhuh. Se oli todella hieno hetki, yhä edelleen tulee mahtava fiilis. Takahuoneessa mä nautin siitä tunteesta noin 25 sekuntia, jonka jälkeen aloin stressaamaan sitä et miten tää homma hoidetaan kunnialla maaliin.”

IMG_9747

Ysäribiitit: 3-2-1-go!

Luukkaisen mukaan on hienoa, että ihmiset ovat löytäneet ohjelman ja tulevat keikoille asti kuuntelemaan ja fiilistelemään ysäriä livenä. Somessa jaetaan kuvia tunnisteella #retroperjantai ilman minkäänlaista kisaa, pelkän fiilistelyn iloksi. Suuresta suosiosta huolimatta Luukkainen ei kuitenkaan ota vastaan ihmisten hänelle tarjoamaa “Ysärijumala”-titteliä.

“Ennen kaikkea ihmisille on tärkeää nää biisit. Mä toimin eräänlaisena kanavana, jota kautta mä toimitan ihmisille ne biisit mistä ne tykkää. Ysärijumala kuulostaisi siltä, että mulla on noussut aika huolella hattuun tää menestys! Mä oon hyvin onnekas, että saan tehdä tätä duunia näiden biisien parissa.”

Tänä kesänä Luukkainen on käynyt kerran Särkänniemessä. X:ssä mies kävi vain seisomassa jonossa.

“Olin kyllä X:n jonossa, mutta lähdin siitä pois. Täytyy pohjustaa vähän… Mä en yleensä mee hurjiin laitteisiin. Mä huusin siinä X:n vieressä olevassa laitteessa, Troikassa, ihan täysiä. Mua pelotti se niin paljon, ja tää oli sen jälkeen kun olin poistunut X:n jonosta. Koin myös tähtihetken Troikassa, kun työtekijä tunnisti mut tarkistaessaan turvakaaria. Sen sijaan, että olisin kiittänyt tervehtimisestä tai sanonut jotain coolia, ainoa asia mitä sain sanottua oli: ‘Kuoleeko tässä?’ Vastaus oli onneksi kieltävä. Samalla viereisissä penkeissä neljävuotiaat lapset vain istuivat nauraen. Tornadossa kävin kyllä vielä jälkikäteen, ja se on hyvä laite, vaikkakin raju!”

Lempihuvipuistoherkukseen Luukkainen mainitsee hodarit, jotka Särkänniemessä ovat miehen mukaan vertaansa vailla. Luukkainen lähettää myös blogin lukijoille iloiset terveiset:

“Käykää huvipuistoissa, se on tärkeää että näitä on. Jollain tavalla huvipuisto on, melkeinpä, se viimeinen linnake missä aikuinen voi heittäytyä lapseksi ilman että kukaan kutsuu hulluksi. Ja muistakaa kuunnella Retroperjantaita!”

IMG_0122

Elokuun pimeyttä valaiseva X jäi Oku Luukkaiselta tällä kertaa hurjuuden vuoksi väliin. 

Ensimmäiseen Särkänniemen Retroperjantaihin pääesiintyjäksi valikoitui Pandora. Luukkainen ihailee naisen valovoimaisuutta ja karismaa.

“Pandora on ollut niitä artisteja, jotka ovat olleet monesti Retroperjantain lähetyksissä mukana. On ollut myös hienoa nähdä hänet itsekin fiilistelemässä mun ohjelmaa. Pandora on mukava ja mahtava artisti, taitava laulaja, hyvä esiintyjä ja valovoimainen tähti yhä edelleen!”

IMG_9785

Pandora on kaunis ja lahjakas esiintyjä.

Pandoran mielestä on mukava esiintyä Särkänniemessä, koska elokuun sää on yhä kaunis. Edellisvuonna artisti kävi puistossa testaamassa Tornadon, vaikka häntä pelottikin. X:ää ei ole vielä tullut kokeiltua, vaikka se kuulostaakin lupaavalta elämykseltä.

“Nuorempana laitteissa käyminen oli helpompaa, koska huonoa oloa ei tullut. Iän kertyessä laitteet eivät ole houkutelleet yhtä paljon, vaikka ovatkin hauskoja.”

Särkänniemen keikka on myös ensimmäinen huvipuistoesiintyminen artistille Suomessa, vaikka Ruotsissa niitä on tullut kierrettyä enemmän. Huvipuistoherkukseen Pandora nimeää erittäin mausteiset tortillasipsit.

IMG_9803

Ja ei muuta kun maukkaat ysärisoundit paukkaamaan!

IMG_9816

Konsertti alkaa kaikkien vanhoilla suosikeilla!

IMG_9940

Yleisömeri toivottaa tähden tervetulleeksi Särkänniemeen.

IMG_9796

Nyt juhlitaan!

Pandoran yksi parhaista kesämuistoista liittyy Tampereeseen:

“Olin ystäväni kanssa käymässä täällä, ja hänellä oli käytössään upea, punainen Mustangi. Sillä autolla ajelu ympäriinsä oli ihanaa!”

IMG_9919

Yleisö sai myös nähdä artistin herkemmän puolen.

IMG_0057

Pandoralla oli mukana esityksessä myös huipputaitava viulisti.

IMG_9721

Pandoran DJ:nä toimi artistin kihlattu Mikko Peltonen.

Viimeiset vuosikymmenet Pandora on keikkaillut melkein kokopäiväisesti. Kova keikkatahti onkin tehnyt tähdestä erittäin hyvän rentoutujan keikkojen välillä.

“Minusta on tullut jonkinlainen ammattirentoutuja. Meillä oli muutaman päivän loma tänä vuonna Suomessa, ja sen vietimme sukulaisten kesämökillä meren rannalla. Sääkin sattui hellimään meitä. Poikani rakasti leikkiä, saunoa ja kalastaa siellä! Koko loma-aika oli 100-prosenttista rentoutumista, ja meillä oli todella mukavaa.”

IMG_9984

Pandoralta sujui myös kitaransoitto laulun lisäksi.

IMG_0061

Konsertin jälkeen yleisö oli haltioissaan!

Erityisesti Pandora haluaa kiittää uskollisia fanejaan:

“Kesäni Suomessa on ollut mahtava. Vuosi vuodelta olen kiitollisempi yleisöstäni, joka jaksaa tulla katsomaan keikkojani. Kulunut vuosi Suomessa on ollut erityisen hyvä myös säiden suhteen. Minulla on todella hyvä suhde suomalaisiin, ja toivon sen vain vahvistuvan ajan myötä. Kiitos, kun aina tulette katsomaan keikkojani!”

IMG_0126

Red Baron upeassa iltavalaistuksessaan.

Illan myötä auringon laskiessa huvipuiston laitteet saivat upean iltavärityksen. Jos lavalla nähty valoshow ei vielä riittänyt, niin puisto itsessään tarjosi kävijöille romanttisen miljöön iltahuvitteluun. Seuraavana, ja tämän kesän viimeisenä, Retroperjantaina 26.8.2016 esiintymässä ovat DJ Esko Eerikäinen sekä ysärin suosikkibändi Movetron. Esiintyjien aikataulut näet täältä. Päättärit järjestetään lauantaina 3.9.2016, ja siellä esiintymässä ovat Erin, Jonne Aaron, Happoradio sekä Lauri Tähkä. Älä jää paitsi kesän parhaista hetkistä, vaan tule juhlistamaan syksyn saapumista Särkänniemeen!

Kirjoittajana ja kuvaajana on Särkänniemen ysärilapsi, markkinointiassistentti Heidi.

Tunnisteet: , , , , , , ,