Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste High Voltage

16.6.2015

Tubettajat Särkässä

Kesäkuun alussa Särkänniemessä vietettiin Tubettaja-päivää. Tai oikeastaan Splay ja Suomen suosituimmat tubettajat viettivät Särkänniemi-päivää. Joka tapauksessa kolmisenkymmentä tubettajaa saapui Särkänniemeen pitämään hauskaa ja tapaamaan faneja. Mukana olivat esimerkiksi Eeddspeaks, Soikku, Pelifrendit, Deata, IinaKatariina, 2/3 Kroupista, Mansikkka… Päivä oli säätilan puolesta juuri sellainen kuin pitkään ja hartaasti suunnitellut tapahtumapäivät yleensä ovat: välillä vettä satoi kaatamalla, välillä aurinko pilkahteli kuin härnäten ennen kuin taas satoi.

Tubettajat Särkässä

Tubettajat ja voittajat kokoontuivat ensin Näsinneulan aulaan yhteiskuvaan sekä varustautumaan rannekkein ja sadetakein.

Ennen päivää järjestimme Särkänniemessä #Tubettajatsärkässä-Instagram-kilpailun, jossa tubettajien faneilla oli mahdollisuus voittaa VIP-aamupäivä Särkänniemessä tubettajien kanssa perustelemalla Instagramissa, miksi juuri heidän pitäisi voittaa. Hillittömän hauskoista perusteluista oli vaikea valita, mutta viitisentoista voittajaa aveceineen saatiin paikalle tubettajien seuraksi.

Päivä alkoi siis (sateessa) Tubettajien ja Särkänniemen #Tubettajatsärkässä-kisan voittajien VIP-aamulla: ensimmäiset puolitoista tuntia ainoastaan tubettajat ja kilpailun voittajat saivat nauttia Särkänniemen laitteista ja peleistä. Käytössä olivat Tornado, MotoGee, High Voltage, Troika ja Tyrsky sekä peleistä Delfiinipeli ja Myyrätälli. Jahka VIP-aamuilijat oli varustettu rannekkein sekä Särkänniemen ihanin turkoosin ja violetein sadetakein, rynnistettiin laitteille, sillä eihän vieraita tietenkään ollut tehty sokerista. Pieni tai suurikaan sade ei haitannut, kun laitteet kieputtivat kiljuvia vieraita.

Tubettajat Särkässä

Tyrsky pyöritti kiljuvaa kaapukansaa.

Tubettajat Tornadossa

Tornadon etuvaunu on paras!

Tubettajat Särkässä, Särkänniemi

Kännykät ja kamerat olivat päivän aikana kovassa käytössä.

Puolitoista tuntia meni hurjan nopeasti. Jossain kohtaa siinä sadekin loppui ja aurinko alkoi pilkahdella. Kun Särkänniemen portit aukesivat muille asiakkaille, portista rynnisti esiin runsaasti lisää tubettajien faneja, jotka olivat saapuneet Särkänniemeen tapaamaan idoleitaan. Kun heti Tukkijoen auettua kastumaan rynnänneet tubettajat nousivat tukista, vastassa oli innokas joukko selfien pyytäjiä ja juttelijoita.

Varsinainen Meet & Greet oli klo 13 Särkänniemen päälavalla ja sen edustalla. Tunnin aikana tubettajat treffasivat satoja faneja, jotka halusivat tavata idoleitaan, ottaa yhteiskuvia ja pyytää nimmareita sekä jutella hieman. Moni aloitteleva videoiden tekijä pyysi kokeneemmilta vinkkejä tubettamiseen. Faneja oli jonossa häkellyttävän iso määrä, eivätkä kaikki edes ehtineet tapaamiseen ennen ajan loppua. Tubettajien piti kuitenkin saada mahdollisuus myös vapaaseen huvitteluun Särkänniemessä.

Tubettajat Särkässä

Soikku, Tume ja Eeddspeaks varustautuivat Meet & Greetiin hymyin, kynin ja paperein.

Meet&Greet Särkänniemessä

Juuri ennen Meet & Greetin alkua aurinko paistoi kirkkaasti.

Meet & Greet Särkässä

Innokasta yleisöä riitti!

Mmiisas, Panananaama, Krouppi Särkässä

Myös muilla tubettajilla riitti selfien pyytäjiä.

Splayn julkaisemasta videosta tämän postauksen alusta voit katsella päivän tunnelmia, säätilan vaihdoksia ja esimerkiksi, mitä kaikkea tubettajat löysivät Koiramäestä. Myös muutamat muut Tubettajat ovat jo julkaisseet videoitaan päivästä.

Tunnisteet: , , , , , ,

20.5.2015

Tubettajat Särkänniemessä – muistelua viime vuodelta ja kohtaamisia tiedossa 3.6.

Nyt sinulla on aivan mahtava tilaisuus tavata joukko suosittuja tubettajia Särkänniemessä VIP-aamussa 3.6., jolloin pääset suosikkilaitteidesi kyytiin suosikkitubettajiesi kanssa. Sinun täytyy tehdä vain yksi asia: kuvaa lyhyt video, jossa kerrot miksi juuri SINUN pitäisi päästä VIP-aamuun. Jaa video Instagramissa häshtägillä #tubettajatsärkässä, ja olet mukana! Jos videon kuvaaminen ei onnistu, niin toki voit osallistua myös Instagram-kuvalla, johon voit liittää hyvät perustelut mukaan mukaan pääsystä. Jos onni ei potkaise, niin ei hätää. Päivällä järjestetään myös Meet & Greet -tapaaminen, jolloin voit tavata tubettajia.

Mukaan ovat tällä hetkellä ilmoittautuneet mm. Eetu, Soikku, Krouppi, Tume, Mansikka, IinaKatariina, Deataification, Pinsku, Pikkupinsku, Pelifrendit, Tedwin, Papananaama, Colorhammer, Ulttiksenpelailut ja Monallona sekä vielä paljon muita! Täältä voit lukea lisää Tubettaja-päivästä, kilpailun säännöistä sekä osallistujista.

Tubettaja-päivä ei ole ensimmäinen kerta, kun Särkänniemessä nähdään tuttuja tyyppejä. Noin vuosi sitten iski idealla. Särkänniemeen oli tullut uusi laite, High Voltage, ja olisi mahtavaa saada laitteelle Youtubesta tuttuja testaajia. Kuin tilauksesta Eeddspeaks, tuttavallisemmin Eetu, oli juuri twiitannut, että Särkänniemeen olisi kiva päästä. Ei siis muuta kuin kutsua lähettämään. Eipä aikaakaan, kun sähköpostiin kilahti viesti. Eetu voisi tulla ja mukanaan hän toisi Splay Suomi -kanavan toiset tähdet: Kroupin pojat ja Cconaffin eli Monan. Yhteistyöstä sovittiin ja päivä lyötiin lukkoon.


Krouppin pojat: Iiro, Ville ja Emppu, Eeddspeaks alias Eetu, Cconaff eli Mona + kuvaaja yhteiskuvassa ennen päivän alkua.

Eetu oli siis kertonut kanavallaan pelkäävänsä huvipuistolaitteita, joten päivästä tulisi selkeästi haaste. Videolta selviää, mitä ryhmä päivän aikana Särkänniemessä teki ja miten Eetun kävi! Koiramäestä löydettiin kadonneita sukulaisia ja iskuyrityksiäkin nähtiin… tai jotain sinnepäin.
Tubettaja-porukka tunnistettiin joka laitteella.

Eteneminen puistossa oli välillä hidasta, koska ihailijoita oli joka paikassa. Ihmiset tunnistivat tubettajat ja yhteiskuvia otettiin. Onneksi päivälle ei ollut mitään tiukkoja aikatauluja, niille olisi voinut heiluttaa hyvästit jo alkumetreillä. Faneja ei nimittäin voi jättää huomioimatta, se olisi huonoa käytöstä. Hyvää mieltä jaettiin jokaiselle ujommallekin kuvan pyytäjälle.


Tubettaja-porukka tunnistettiin joka laitteella.


Anna se puhelin äkkiä tänne, että saadaan kuva!


“Onko se, on se se!” -oivalluksia  ja supinaa kuului koko päivän ajan.

Päivä oli myös allekirjoittaneelle mahtava kokemus, tubettajaryhmä oli hauskaa seuraa ja mukavaa oli. Kuuman päivän seurauksena niskakin pääsi kärähtämään High Voltagen tienoilla.

Samalla vauhdilla, kun olin niin innostunut, laitoin kutsun myös supersuositulle Soikulle. Soikku vieraili Särkänniemessä myöhemmin toukokuussa. Soikun Särkänniemi-päivästä tehdyn blogikirjoituksen löydät täältä.

Osallistu siis kisaan ja tule mukaan 3.6. järjestettävään Tubettajapäivään. Siitä tulee ihan mahtavaa!

Särkänniemen internetsivuilta löydät ajankohtaista tietoa Särkänniemen kesän muista kiinnostavista tapahtumista, tulossa vielä toukokuussa mm. Voicen Herättäjien päivä Särkänniemessä, jolloin tiedossa on Nopsajalan ja Siman konsertit. Tästä pääset Särkänniemen internetsivuille.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinointisuunnittelija Taru

Tunnisteet: , , , , , ,

4.5.2015

Krista toi auringon Särkänniemen avajaisiin

Särkänniemen kesäkausi alkoi upeasti pääesiintyjä Krista Siegfridsin keikalla. Päälavan eteen kerääntyi suuri fanijoukko. Valloittava ja faneilleen omistautuva esiintyjä jäi jakamaan nimmareita ja ottamaan selfieitä vielä pitkään huvipuiston sulkeutumisen jälkeen.

Kristalla on paljon muistoja Särkänniemestä.– Metrilaku on lempiherkkuni. Kesäisin lähdimme Kaskisista koko perheen voimin viettämään Särkänniemi-päivää. Kerrankin satoi, mutta ei se meitä pikkuveljen kanssa haitannut. Olen ollut täällä myös luokkaretkellä. Teininä joskus 2000-luvun alussa olimme Tampereella tanssiryhmän kanssa jossain tanssitapahtumassa. Samalla kävimme Särkänniemessä. Minua harmitti, etten päässyt vielä 140-senttisten laitteisiin!

 

Avajaispäivänä Krista kuitenkin ehti Tornadon ja High Voltagen kieputettavaksi.

– Menin sinne salaa huppu syvällä päässä. Tornadossa huusin koko ajan. Lapsenakin tykkäsin eniten vuoristoradoista. Jos raja oli 140 cm, seisoin varpaillani ja toivoin parasta.

Ennustukset povasivat sadetta koko avajaispäiväksi, mutta Krista toi auringon mukanaan. Mitä jos olisi satanut?

– Onhan se tietysti vaarallista, jos tanssijat vetävät koreografiaa märällä lavalla, eivätkä instrumentitkaan tykkää kastumisesta. Mutta keikka on aina vedettävä.

Suomiräppiä olisi ollut kiva kokeilla

Keväällä Krista on työstänyt uutta albumiaan ja osallistunut Tähdet tähdet -ohjelmaan. Ohjelmasta putoaminen harmitti aluksi, sillä olisi ollut mukava kokeilla vielä suomiräppiä.

– Olen todella iloinen, että sain kokea oopperan. Mutta loppujen lopuksi se on vain viihdeohjelma. Ja nythän me kaikki artistit pääsemme vielä esiintymään finaalissa.

Vappuna Krista oli studiolla tekemässä uutta levyä, mutta ehti viettää aikaa myös perheensä kanssa. Särkänniemen keikka oli ensimmäinen kevättauon jälkeen. Toukokuussa Krista esiintyy vielä Espoossa ja Kotkassa. Kesän kaikkia konsertteja ei ole lyöty lukkoon eikä osasta saa vielä hiiskua.

– Nämä saan kuitenkin jo kertoa. 13.6. esiinnyn Senaatintorilla ja 27.6. Helsinki Pridessa Kaivopuistossa. Prideen odotetaan 40 000 kävijää.

Erityisiä kesäsuunnitelmia artisti ei pysty tekemään, sillä albumi täytyy saada syksyksi valmiiksi.

– Mutta on minulla yksittäisiä vapaapäiviä silloin tällöin. Voihan sitä ottaa vaikka äkkilähdön jonnekin. Kihlautuminen syksyllä Malediiveilla oli ihana yllätys. Kyllä minä sitä kosintaa vähän osasin aavistaa, koska silloin tuli 10 vuotta yhdessäoloa täyteen.

Kirjoittaja on markkinointiviestinnän harjoittelija Tanja.

Kuvat: Atacan Ergin ja Krista Siegfridsin Instagram-tili.

Tunnisteet: , , , , , , , ,