Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet

10.5.2014

Särkänniemen Koiramäen äidit ja lapset

 

Koiramäen Elsa ja Kille hemmottelevat äitiään äitienpäivänä metsästä keräämällään kukkakimpulla. Kukkia on vielä näin toukokuussa vähänlaisesti, mutta koiralapset kekseliäästi lisäävät kimppuun kauniita kuivia heiniä, niin kimpusta tulee muhkeampi. Martta on vielä niin pieni että hän isompien esimerkkiä seuratessaan ottaa kourallisen heinää hevoselta ja ojentaa ne äidille. Fiina-äiti ilahtuu kimpuista todella, ja ne kaikki laitetaan kauniiseen maljakkoon tuvan pöydälle.

Koiramäen lapsukaisten lisäksi Särkänniemen Koiramäestä löytyy myös paljon eläinäitejä. Tässä niistä muutama esittelyssä.

Juliette-alpakka
Juliette on saattanut maailmaan jo kahdeksan jälkeläistä. Näistä 7 on syntynyt Särkänniemessä. Muutama on myyty, mutta neljä asustaa yhä laumassamme Koiramäen kaupungin laitamilla. Juliette on ollut aina erityisen hyvä ja huolehtiva emo.

Juliette ja vastasyntynyt Sandra-vasa

Mimmi-aasi
28-vuotiaalla Mimmi-aasilla on myös paljon jälkeläisiä maailmalla. Mimmi on äitinä rakastava ja osaa myös asettaa rajoja. Aasitamma ojentaa varsaansa äänellä, hampailla ja hellästi tuuppimalla, mutta isompien varsojen leikin äityessä liian rajuksi ja äitiä häiritseväksi saattaa emo ojentaa ihan kunnon puraisulla tai potkulla.

Mimmi-aasi on äiti usealle jälkeläiselle ja on jo ehtinyt mummuikäänkin

Mysli-aasi lähettää mummillensa Koiramäkeen äitienpäiväterveiset Hämeenkyröstä

Iiris-lehmä

Iiris on poikinut kolmasti elämässään ja näistä kaksi jälkeläistä on syntynyt Särkänniemessä. Viime kesänä syntyi Koiramäen Kielo ja sitä edellisenä vuonna Jalo-Iivari. Iiris on jälleen tiineenä ja keskikesän aikoihin voidaan odottaa jälleen ihanaa vasikkaa syntyväksi Koiramäkeen. Silloin saa Koiramäen väki herkutella hetken ternimaidolla ja sen jälkeen tuoreella lehmänmaidolla päivittäin. Lehmältä tulee maitoa paljon yli vasikan tarpeen aluksi, mutta vasikan kasvaessa maito hupenee lopulta sen vatsaan kokonaan.

Iiris ja Kielo Koiramäessä

Äitienpäivää vietetään Koiramäessä leppoisissa tunnelmissa, ja valmistaudutaan seuraavan viikonlopun suuriin avajaiskarnevaaleihin! Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

 

Särkänniemen Elämyspuisto huvilaitteineen ja Koiramäkineen on avoinna seuraavan kerran 17.5. Kevätkarnevaalissa.

 

Kirjoittaja on Särkänniemen Koiramäen eläintenhoitaja Teija Jokinen

Tunnisteet: ,