Testiryhmä: Perheen pienimpien parhaat laitteet

Julkaistu: 9.7.2014

Koiramäkeä ja Särkänniemen sisäkohteita kehutaan usein perheille ja pikkulapsille sopiviksi, ja Särkänniemen laitetarjonnasta puhuttaessa katseet kääntyvät väistämättä Tornadoon, High Voltageen ja muihin isoihin laitteisiin. Särkänniemestä löytyy kuitenkin hurjasti kivoja laitteita myös alle 120-senttisille lapsille. Näistä suurin osa on vieläpä sijoitettu kompaktisti Angry Birds Landiin.

Viime maanantaina sisarukset Vilja, 5, ja Pyry, 3, tutustuivat Särkänniemen lasten- ja perhelaitteisiin yhdessä vanhempiensa Elinan ja Jannen kanssa, ja he suostuivat mielellään kertomaan kokemuksistaan. Vilja on vielä jokusen sentin alle 120-senttinen, ja Pyry on tarkalleen 100 cm pitkä. Ennen kohtaamistamme puistossa lapset olivat käyneet jo useammassa lastenlaitteessa, ja koko perhe oli käynyt myös Tukkijoessa. Eniten innostusta oli tässä vaiheessa herättänyt pärskähdyttävän hauska Tukkijoki, josta etenkin lapset olivat riemuissaan ja jonka Vilja raportoi lempilaitteekseen. Tukkijoki onkin kuuman kesäpäivän pelastus.

Vauhtimadon jonossa vähän jännitti. 

Pyry ujosteli kovasti vierasta valokuvaajaa – etenkin aluksi. Päätimme kokeilla yhdessä hänelle aivan uutta Vauhtimatoa, joka on monen pienen hurjapään ehdoton suosikkilaite. Jonotus Vauhtimatoon tuntui Pyrystä melko pitkältä, sillä asiakkaita oli aurinkoisena päivänä paljon. Kun kyytiin päästiin, villi Vauhtimato-ajelu kuitenkin lievitti ujostelua, ja Pyry kysyi heti ajon jälkeen, voisiko laitteeseen mennä uudelleen. Myös Vilja piti Vauhtimadosta kovasti, vaikka se ei kauhean hurjalta tuntunutkaan. Loppuajosta tyttö rohkeni jo irrottaa kädet laitteesta ja nostaa ne kohti taivasta.

 

Vauhtimadosta lämmenneenä perheen oli nopea rynnistää seuraavaan laitteeseen, joka oli Pikku Hinaaja. Vauhtimadon tapaan siihenkin pääsevät myös aikuiset, joten myös vanhemmat kiikkuivat pian puolittain Näsijärven yllä. Ajon jälkeen Pyry tahtoi jälleen laitteeseen uudestaan, ja Vilja kertoi Tukkijoen olevan edelleen hänen lempilaitteensa.

 Pikku Hinaaja keikkuu osittain vetten päällä!

Satasenttiset pääsevät moniin aika hurjiinkin laitteisiin aikuisen kanssa, mutta Pyry ei vielä tässä vaiheessa kaivannut esimerkiksi Viikinkilaivaan tai Troikaan. Alle 105-senttiset pääsevät aikuisten kanssa lukuisiin perhelaitteisiin: esimerkiksi Angry Birds Rideen, Pikku Hinaajaan, Crazy Busiin ja Karamelli-karuselliin. Jos vanhempi ei tahdo ostaa Avainta tullakseen laitteisiin lapsen kanssa, on mahdollista hyödyntää myös Laitekavereita, joista kerrottiin blogissa jo aiemmin.

Angry Birds Ride on jokaisen Angry Birds -fanin suosikki, joten siihenkin oli päästävä. Janne-isä oli saanut Hinaajassa tarpeekseen hytkymisestä, joten Elina-äiti meni laitteeseen Pyryn seuraksi. Lapset olivat selvästi päässeet laitteiden makuun, ja vaikka Pyry tahtoikin Angry Birds Rideen vielä uudelleen ja Vilja kertoi pitävänsä edelleen eniten Tukkijoesta, Angry Birds Riden jälkeen matka jatkui heti kohti Taikapyörää.

 
Angry Birds Ride pomputtaa.

 

 Kuumana päivänä pitää muistaa juoda!

Taikapyörään molemmat lapset tarvitsivat aikuisen mukaan. Koska Taikapyörän ajokorkeutta voi säädellä polkemalla, ja 100-senttinen Pyry ei vielä ylettynyt polkemaan, hän valitsi seurakseen laitteeseen isän. Isän polkuvoima riitti helposti pitämään vaunun ylhäällä. Vilja oli innoissaan, koska ylettyi nyt ensimmäistä kertaa polkemaan Taikapyörässä myös itse.

 Taikapyörässä ei haittaa, jos ei itse yletä polkemaan!

Horisontissa Mimi ja Kuku!

Taikapyörä-ajelu osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi siksikin, että korkealta Vilja tunnisti Elämyspuiston Päälavalla tuttuja hahmoja. Siellähän olivat Mimi ja Kuku! Heti Taikapyörien laskeuduttua alas perhe riensikin Päälavalle, jossa Pikku Kakkosesta tutut lasten suosikit esiintyivät. Koska päivä oli kuuma, vei perheen tie esityksen jälkeen lepotauolle ja syömään Pizzeria Pelleen, ja laitekierrosta jatkettiin tauon jälkeen.

 

 
Mimi ja Kuku viihdyttävät lapsia heinäkuussa maanantaisin.

Mimi ja Kuku olivat päivässä ehkä parasta, tai sitten se oli Tukkijoki. Tai ehkä kaikki yhteensä? Kaikkiin Särkänniemen laitteisiin voit tutustua nettisivuillamme. Mimi ja Kuku esiintyvät Elämyspuistossa heinäkuun joka maanantai klo 15.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: