Syksyä Koiramäessä!

Julkaistu: 17.9.2014

Syksy on saapunut Koiramäkeen, mutta vaikka asiakkaita ei enää alueella liikukaan, päivät ovat silti tohinaa täynnä. Pikku hiljaa eläimet lähtevät talvihoitopaikkoihin ja aitauksia ja karsinoita alkaa tyhjentyä vuosittaista suursiivousta varten. Kaikki mökit ja karsinat pestään huolella ja desinfioidaan. Aitausten pohjia korjaillaan ja saavatpa jotkut eläimetkin osansa vuosihuollosta.

Poneilla, aaseilla ja muulilla oli todellinen vuosihuoltopäivä, kun hevoseläinlääkäri saapui Tampereen hevosklinikalta laittamaan kavioeläinten purukalustot kuntoon. Hevosillahan hampaat kasvavat koko niiden elämän ajan ja ne eivät aina kulu tasaisesti, joten hampaita täytyy vuosittain raspailla, jotta syöminen sujuisi ongelmitta. Samalla kavioeläimet saivat vuosittaisen hevosinfluenssarokotuksensa ja tällä kertaa myös jäykkäkouristusrokotukset. Kaikki ponit käyttäytyivät hienosti ”hammaslääkärissä”, vaikka eläinlääkärin toimenpiteet niitä aina vähän jännittävätkin.

Lissu hammaslääkärissä

Koska Koiramäen sulkeutumisen myötä ponien päivittäiset työvuorot jäivät pois ohjelmasta, täytyy niiden liikunnasta huolehtia muilla keinoin. Poneja liikutellaankin monin tavoin. Pienen kokoiset hoitajat saattavat ratsastaa isommilla poneilla ja shetlanninponeilla ajetaan välillä kärryillä. Usein matkataan koko 12-päisen kavioeläinryhmän kanssa huvipuiston laidunalueelle, missä ponit saavat kirmailla ja syödä ruohoa. Toisinaan ponit päästetään laukkailemaan vapaasti Koiramäen alueelle. Silloin hoitajien on aina oltava Tropin yrttitarhan kaikilla porteilla vahtimassa, etteivät tärkeät lääkeyrtit katoa parempiin suihin. Saarijärven Paavon mailla sen sijaan kasvaa ruohoa, joten siellä saa käydä herkuttelemassa.

  Cindy ajossa ja Jacki myös mukana matkassa.

  Ponit kirmaamassa maatilalla

  Vaikka sataa, niin se ei haittaa!

  Ja taas mennään!

 Sanni ja Saarijärven Paavo

 Alpakat matkasivat tällä viikolla Hämeenkyröön, missä ne viettävät talvensa. Perillä niitä odotti taas ihanan vehreä laidun ja tutut maisemat.

  Juliette ja Sylvesteri muuttopuuhissa….

 …. ja perillä Hämeenkyrössä

Ihan kaikki eläimet eivät kuitenkaan lähde pois Särkänniemestä. Marsut viettävät koko talven Akvaarion aulassa omassa pikku aitauksessaan ja mökeissään. Niiden touhujen seuraaminen on mukavaa; välillä ne sukeltavat heiniin aivan piiloon, toisinaan käyvät nakertelemassa porkkanoita ja muita herkkujaan. Kuikutustakin aulassa saattaa usein kuulla, varsinkin lähellä iltapäivän ruokintahetkeä kun marsut tietävät odottaa vihanneskuormansa saapumista akvaarion takatilojen ovesta!

Marsut vipeltävät pikku taloissaan Akvaarion aulassa

Viikonloppuisin osa lampaista on Koskiaukiolla omassa aitauksessaan rapsuteltavana. Lampaat pitävät silittämisestä ja rapsutuksista ja osaavatkin tulla niitä aidan viereen odottelemaan. Myös poniratsastukselle pääsee tänä syksynä vaikka joka viikonloppu, kun Koskiaukiolla joku Koiramäen poneista on vuorollaan ratsastuttamassa pieniä asiakkaita klo 11-16 välisenä aikana.

 Lampaat odottelevat silittelijöitä Särkänniemen syysviikonloppuina!

Viikonloppuisin avoinna ovat Planetaario, Akvaario ja Delfinaario, ja lisäksi tarjolla on hauskaa ohjelmaa, kuten ruokintanäytöksiä Akvaariossa, poniratsastusta ja Karamelli-karuselli. Myös lampaita ja marsuja pääsee tapaamaan viikonloppuisin. Näsinneula on avoinna joka päivä.

Kirjoittaja on Särkänniemen eläintenhoitaja Teija Jokinen.

Tunnisteet: , ,