Salaattilounas korkeuksissa

Julkaistu: 24.9.2014

Tällä viikolla (22.-27.9.) Chaîne des Rôtisseurs -järjestö – eli tuttavallisemmin Paistinkääntäjät – viettää valtakunnallista kilpiviikkoa tarkoituksenaan tehdä järjestöä ja Rôtisseurskilpipaikkoja tutuksi. Koska ravintola Näsinneulalla on myös tämän arvostetun kansainvälisen gastronomisen järjestön kilpi seinällään, niin kilpiviikkojen kunniaksi on tällä viikolla normaalin lounastarjonnan lisäksi voinut nauttia myös Neulan Hop up – salaattilounaasta. Ja onpa lounasta tilattu myös Hip hop- ja Hop lop – nimelläkin.

Tätä herkkua piti tietysti testata, joten toimistoraatimme päätti keskiviikkona kokeilla kirjaimellisesti korkeamman tason lounasta.

Maisemat olivat Neulassa upeita, kuten aina. Yksi Näsinneulan kierros kestää 45 minuuttia ja yhden kierroksen aikana sääkin voi vaihdella aurinkoisesta sateiseen.

 

 

Neulan lounaaseen kuuluu aina omassa keittiössä leivottu herkullinen leipä, joka on taatusti tuoretta. Kuvassa vaalea spelttileipä ja mallasleipä, jotka kannetaan pöytään vastaleivottuina. Kannattaa myös maistaa ruoveteläisen Raija Asunnan leipomaa täysrukiista ruisleipää joka on leivottu 130 vuotta vanhaan taikinajuureen.

Salaatti näytti kerrassaan herkulliselta. Hop up -salaatti sisältää paistettua kuhaa, karamellisoitua fenkolia, kuivattua tomaattia, kuivattuja suppilovahveroita, pikkelöityä kukkakaalia, hollandaise-kastiketta ja paahdettuja auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä.

 

 

 

Ja kuten arvata saattoi, lounas ei pelkästään näyttänyt herkulliselta, vaan myös maistui! Kuha oli loistavasti paistettu ja ihanan rapea. Salaatissa oli paljon erilaisia makuja ja vatsakin täyttyi mukavasti.

Hop up -lounas sisältää lisäksi luomukahvin tai haudutetun teen. Emme kuitenkaan voineet vastustaa päivän jälkiruokaa ja tilasimme lisäksi myös sellaiset pöytään. Tänään oli tarjolla maitosuklaa-pähkinäkakkkua, kinuskia, Heikkisen puutarhan vadelmia, kuohuviinivaahtoa ja ranskankermasorbettia.

 

“Ihanaa” ja “herkullista”, totesivat raatilaiset. Kannattaa siis kokeilla Hop up -lounasta joko jälkiruoalla tai ilman!

Hop up -lounas on tarjolla vielä tämän viikon lauantaihin saakka (27.9.) saakka. Ja toki joka arkipäivä ovat tarjolla päivittäin vaihtuvat lounaat. Esimerkiksi tänään Lounasmenussa oli tarjolla maalaisterriiniä, omenaa, paistettua järvikuhaa, tilli-voikastiketta ja Latinia-kahvia. Suositusmenu taas tarjosi pienen alkupalakeiton, nieriäconfitin, rapumajoneesia, Kaldoaivin poronvasaa kahdella tavalla puolukkakastikkeen kera, lähijuustoja, suklaakakkua ja ranskankermasorbettia.

Ravintola Näsinneulan lounaita tarjoillaan arkisin klo 11 -16 ja lounasmenuun kuuluu alku- ja pääruoka sekä kahvi 28 €. Suositusmenuun kuuluu viisi ruokalajia hintaan 46 €. Pöytävaraukset ja tiedustelut Ravintola Näsinneulaan voi tehdä numeroon 020 713 0234 ja varauslomake löytyy Ravintola Näsinneulan sivuilta: www.nasinneula.fi

 

Tervetuloa arjen yläpuolelle!

 

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinointisuunnittelija Taru

Tunnisteet: , , , ,