Puisto täynnä kuorma-autoja

Julkaistu: 26.8.2014

 

Kerran vuodessa SKAL ja Rahtarit järjestävät Särkänniemessä Kuorma-auton päivän, joka kokoaa suomalaisia kuljetus- ja liikennealan toimijoita yhteen. Rahtarit ry toimii kaikkien kuljetus- ja logistiikka-alalla toimivien henkilöiden ja organisaatioiden yhdistävänä, kouluttavana ja virkistävänä elimenä, ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry toimii alan edunvalvontajärjestönä.

Tämänvuotinen tapahtuma järjestettiin lauantaina 16.8. Tapahtumassaan Rahtarit ja SKAL toivat Särkänniemen alueelle ihailtavaksi monenlaista raskasta kalustoa, kuten vanhanaikaisia kuorma-autoja, ja lisäksi yhdistykset tapasivat sidosryhmiä ja asiakkaita.

 Jarmo Kivistö oli mukana muun muassa jakamassa lapsille ilmapalloja.

 SKAL:n paikallinen edustaja, Tampereen Seudun Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jarmo Kivistö on ollut aina mukana järjestämässä Kuorma-auton päivää.
”Tähän tapahtumaan on mukava kutsua yhteistyökumppaneita, ja lisäksi tänne tulee aina kuljettajiamme perheineen”, hän kertoi tapahtumassa.
Tilaisuus on SKAL:le paitsi keino tavoittaa uusia, alasta ehkä kiinnostuneita ihmisiä, myös päästä juttelemaan muiden alan ammattilaisten kanssa kuljetusalan tilanteesta.
”Tämä on tällaista mukavaa yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä, ja tämä on joka vuosi odotettu tapahtuma. Nyt saatiin vielä harvinaisen hyvä sää ja mukavasti autoja paikalle”, Kivistö hymyili.

 Poliisiauto herätti kiinnostusta.

Kari-isä sekä pojat Nikolas ja Aleksi tutustuivat poliisiautoon. 

Autot herättivät kiitettävästi myös kiinnostusta. Tapahtumassa oli mukana myös Poliisi, ja erityisesti paikalla olleet poliisiauto ja poliisin moottoripyörä keräsivät paljon ihmettelijöitä ja tutustujia. Kari-isä ja pojat Aleksi ja Nikolas tutustuivat poliisiautoon, ja pojat pääsivät myös istumaan ”rosvopenkille” auton takaosaan. Perhe ei tiennyt Kuorma-auton päivästä etukäteen.

”Tultiin ihan muuten vain Särkänniemeen, mutta kivaa aina kun on tällaista ekstraa”, Kari totesi.

 Juha Välilä oli pukeutunut uudenlaiseen heijastusliiviin.

Paikalla oli myös muita liikennealan toimijoita. Liikenneturvan pisteellä Juha Välilä, Liikenneturvan OTO-kouluttaja tarjosi vierailijoille mahdollisuuden punnita itsensä törmäyspainovaa’alla, joka näyttää kohteen painon, jos tämä osuu johonkin 50 kilometrin tuntinopeudella. Käsilaukunkin paino nousee tällöin satoihin kiloihin.

”Pyrimme vaikuttamaan ihmisten liikennekäyttäytymiseen. Tämän avulla ihmiset toivottavasti ymmärtävät, että autossa kaikki on sidottava kiinni.”

 Keravalaiset Sofia, Pia, Ida ja Reijo tutustuivat Liikenneturvan pisteeseen.

Keravalaiset Pia ja Reijo sekä heidän tyttärensä Sofia ja Ida tutustuivat Liikenneturvan pisteeseen. Perheen nuorimmainen Ida testasi turvaistuinportin avulla olevansa jo tarpeeksi pitkä istumaan autossa ilman turvaistuinta. Pia-äiti ja Juha Välilä keskustelivat hetken siitä, mille korkeudelle turvavyön tulisi lapsella asettua. Ida ja Sofia saivat myös Liikenneturvan tarjoamat Angry Birds -lukujärjestykset koulun alun kunniaksi.

Välilä oli päivän kunniaksi pukeutunut heijastinten täyttämään liiviin. ”Asuvalinnalla yritän ilmaista, etten ota itseäni turhan vakavasti.”Tekemänsä työn Välilä kuitenkin ottaa vakavasti. Hänen oma poikansa oli vuosia sitten liikenneonnettomuudessa, ja ilman pyöräilykypärää siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Motivaatio liikenneturvallisuudesta kertomiseen on siis kova.

”On erityisen mukavaa tavata lapsia ja kertoa heille asioita. Tämä on ylipäätään mukavan erilaista normaaliin arkeeni verrattuna”, EU-virkamiehenä toimiva Välilä totesi.

Haluaisitko sinä järjestää Särkänniemessä tapahtuman tai varata huvipuiston kokonaan omaan käyttöösi? Kutsu sidosryhmät huvittelemaan tai palkitse koko henkilöstö kerralla – kesän 2015 yksityispuistoja ja yritystapahtumia varataan nyt. Tutustu vaihtoehtoihin nettisivuillamme ja kysy lisää Myyntipalvelustamme: puh. 0207 130 212, avoinna ma–pe klo 8.30–16.00.

 

Kirjoittaja on markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , ,