Neulanen on Tampereen uusi terassitulokas

Julkaistu: 23.6.2015

 

Särkänniemen Neulanen

Kaikkien, jotka pitävät Tamperetta mukavana kesäisenä terassikaupunkia, kannattaa tulla tänä kesänä tutustumaan Terassiravintola Neulaseen, Särkänniemen uuteen ruokaterassiin. Neulanen tarjoilee maukkaita, laadukkaita pikaruokia Ravintola Näsinneulan keittiöstä rennolla otteella. Tarjolla on esimerkiksi erilaisia pitaleipiä, salaatteja ja tuoremakkarahodareita. Neulasessa on A-oikeudet, ja myynnissä on esimerkiksi erikoisoluita ja kuohuviiniä.

Näsinneula-rakennuksen nurkalla havupuiden siimeksessä palveleva Neulanen aukeaa aamuisin samaan aikaan Ravintola Näsinneulan kanssa, eli se palvelee asiakkaita klo 11 alkaen, vaikka Särkänniemen ala-alue ja huvilaitteet avautuvat toisinaan vasta klo 12. Neulaseen on siis helppo tulla syömään rauhassa vaikka Särkänniemi-päivän aluksi hieman ennen muun puiston aukeamista, jotta huvittelu alkaa täydellä vatsalla heti porttien auetessa eikä keskeydy heti.

Terassiravintola Neulanen, Särkänniemi

Neulasen grilli, Särkänniemi

Avautuessaan klo 11 Neulanen palvelee mukavasti myös meitä Särkänniemen työntekijöitä – esimerkiksi markkinoinnista me olemme hakeneet lounasta Neulasesta jotakuinkin joka päivä Neulasen aukeamisesta asti. Oma suosikkini on vuohenjuustopitaleipä, jossa etenkin herkullisin koskaan maistamani coleslaw-salaatti sekä marinoitu punasipuli vievät kielen mennessään.

Viime viikonloppuna Neulasessa järjestettiin Neula Goes BBQ -tapahtuma, jossa Neulan kokit grillailivat Neulasen terassilla. Tapahtuma veti mukavasti yleisöä ja herkuttelijoita, ja sen tarkoitus oli ennen kaikkea tuoda Neulasta paremmin Tampereen terassipiirien tietoisuuteen.

Neulanen sopii erinomaisesti huvipuistoruokailijalle, joka haluaa herkutella pikaisesti hauskanpidon lomassa tunnelmasta ja ruoan mausta tinkimättä. Se sopii myös erinomaisesti tukikohdaksi niille vanhemmille, joiden jälkikasvu pärjää puistossa jo itsenäisesti, ja jotka haluavat lepuuttaa hetken kesken huvipuistopäivän – mieluiten keskeisellä paikalla aurinkovarjon alla ja erinomaisten ruoka- ja juomapalvelujen tuntumassa.

Nettisivuilta löytyy myös runsaasti tietoa muista Särkänniemen ruoka- ja herkkupisteistä. Lue lisää!

Särkänniemen terassiravintola Neulanen

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: ,