Kausityöntekijä töissä: testiajajana High Voltagessa

Julkaistu: 14.5.2014

Rauhallinen aamu toimistolla oli tuskin ehtinyt alkaakaan, kun markkinointipäällikkö Tiia ilmestyi ovensuuhun kysymään, haluaisinko parin tunnin päästä High Voltagen testiajajaksi. Tottahan minä. Tämän jälkeen kuulin, että tavoitteena oli saada testiajosta hyviä valokuvia blogiin ja mainontaa varten. Kiva.

Olen Marianna, titteliltäni sisällöntuottaja ja Särkänniemessä töissä neljättä kesää. Aiemmin olen työskennellyt ajolaitteilla ja tänä vuonna siirryin kentältä toimistolle markkinoinnin kausityöntekijäksi. Olen oppinut, että Särkänniemessä työpäivä voi tuoda vastaan mitä tahansa, mutta en osannut varautua valokuvamallina työskentelyyn. Olisi pitänyt laittaa hiukset ja meikata vähän.

Särkänniemessä järjestettiin tänä aamuna tiedotustilaisuus, jossa puiston johto kertoi toimittajille ja muille kiinnostuneille kauden uutuuksista. Jo itsessään varsin kiinnostava tilaisuus päättyi uutuuslaite High Voltagen testiajoon. Ja sinne minä olin menossa, surman suuhun. High Voltage pyörittää matkustajia yhtä aikaa kolmeen suuntaan varren noustessa, sen päässä olevan ruorin pyöriessä ja tuolien kieppuessa vapaasti. Poseeraa siinä sitten. Miten viidentoista metrin korkeudessa pyöriessään voi hymyillä kameralle ja näyttää vain sopivasti kauhistuneelta?

Sekalainen seurakunta toimittajia, henkilökuntaa ja muita ihmisiä kävelee Planetaariolta ala-alueelle High Voltagen luo. Osa joukosta lastautuu laitteeseen, vaikka yllättävän moni jää päätään pudistellen turvallisen välimatkan päähän. Kävelen sen rohkeamman joukon mukana jonotusalueen läpi. Laitealue on teemoitettu onnistuneesti, ja ihailen keltamustaa laitetta valitessani tuolin, johon uppoan yllättävän syvälle. Kaaret sulkeutuvat, ja huollon pojat kiertävät tarkistamassa niiden lukituksen.

Olin ilmeisesti toimistokerroksestamme ainoa, joka suostui tähän. Vieressäni on kuitenkin turvana käyttöpäällikkö Kirsi, selkäni takana samassa varressa istuu kehitysjohtaja Ville, ja laitetta on ajamassa melkein kymmenen huoltomiestä. Eiköhän täältä tulla hengissä alas.

 

Kehitysjohtaja Aarresuo
vastaa toimittajien kysymyksiin allekirjoittaneen luimutessa taustalla.

Ihan niin kuin ennen
kaarien sulkemista vähän jännittäisi.

Laite käynnistyy, ja varsi alkaa nousta hitaasti ja uhkaavasti. Ruori alkaa pyöriä, ja me liikumme kasvot menosuuntaan. Pian tuolit vapautuvat, ja keikumme Kirsin kanssa hervottomasti laitteen kiihdyttäessä vauhtiaan. Kohta en enää tiedä, mikä suunta on ylöspäin. Välillä näkyy Näsinneula, välillä Näsijärvi, välillä kirkkaan värinen asfaltti, välillä hiuksia. Hiusten laittamisesta ei varmastikaan olisi ollut mitään hyötyä, sillä nyt ne ovat joka tapauksessa suussa ja silmissä ja solmussa.

 

Muutama testiajaja vingahtelee, mutta kukaan ei kilju, enkä minäkään sitten rohkene. Lähinnä naurattaa. Ei tämä mitenkään järjettömän pahalta tunnu. Vähän niin kuin keinuisi isossa kehdossa 15 metrin korkeudessa.

Ajo loppuu yllättävän nopeasti. Minä olen pääsemässä vasta vauhtiin ja haluan lisää. Se onnistuu. Tarpeekseen saaneet (lue: luovuttajat) päästetään pois, kaaret suljetaan ja tarkistetaan uudelleen, ja kohta liikumme taas – tällä kertaa selkä edellä.

Toinen ajo on täysin erilainen. Korkeutta ja silmissä vilistävää värimaailmaa lukuun ottamatta tuntuu kuin olisimme eri laitteessa. En tiedä johtuuko se peruuttamisesta vai siitä, että selkäpuolellamme istunut kehitysjohtaja luikki pakoon ensimmäisen ajon jälkeen, jolloin istuinten painotus muuttui. Joka tapauksessa vauhti tuntuu paljon kovemmalta ja pyöritys on voimakkaampaa. High Voltage todella tekee jokaisesta ajosta erilaisen. Toinen ajo pistää päätä ja vatsaa sekaisin siinä määrin, että koen itsekin saaneeni tarpeekseni, kun vihdoin olemme taas maan pinnalla.

Kampauksesta ei lisättävää.

 

Toimistolle kävellessä heikottaa vain ihan vähän. Naurattaa edelleen. Hiukset ovat takussa. Näin sitä ehkäistään työuupumusta ja istumatyön aiheuttamia ongelmia.

Virallinen Jälkeen-kuva

Särkänniemen High Voltagen kyytiin pääsee ensi lauantaina 17.5., jolloin Särkänniemessä juhlistetaan Kevätkarnevaalia. Luvassa hauskoja huvituksia ja ohjelmaa mm. joka 100s High Voltageen tulija saa pienen lahjan.

 


Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityötekijä, sisällöntuottaja Marianna. 

Tunnisteet: , ,