Jammausta Planetaariossa

Julkaistu: 29.1.2015

Viime viikonloppuna Planetaariossa oli melkoisen erilaista meininkiä kuin yleensä. Nyt ei nähty planetaarioelokuvaa avaruuden ihmeistä vaan jotain aivan muuta! Maailman laajin pelinkehitystapahtuma Game Jam rantautui Särkänniemen Planetaarioon. Näin tapahtui myös joka puolella maailmaa:  kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät yhteen ja tekivät pelejä. Kun urakka oli sunnuntaina ohi, oli tuloksena yli 5000 uutta peliä. Suomessa Game Jam -tapahtumaan on ensimmäisen kerran osallistuttu vuonna 2010. Kuka tahansa peleistä kiinnostunut voi osallistua, osa pelintekijöistä on kokeneempia ja osa ensikertalaisia.

Game on! Pelintekijät tapasivat Planetaariossa.

 

Pelijamien tarkoituksena on luoda peli alusta loppuun hyvin lyhyessä ajassa, usein yhden viikonlopun aikana. Kaikilla viikonlopuna aikana kehitetyillä peleillä on yhteinen teema jonka Global Game Jam -organisaatio  paljastaa jamien alettua. Teeman tarkoitus on toimia sekä rajoitteena että inspiraationa, ja luoda tapahtuman pelien välille yhtenäisyyttä. Tänä vuonna teema oli kysymys: “What do we do now?”

Jamien alussa ideoidaan pikadeitti-tyyppisesti. Jutellaan ja mietitään vastapäätäolevan kanssa pari minuuttia ja sitten siirrytään järjestyksessä seuraavaan. Tämä auttaa löytämään samanmielisten pelinkehittäjien ryhmät jameille.

 

 Välissä tapahtuman juontaja Elina Koskinen antaa äänimerkkiä ideointitehtävän seuraavasta vaiheesta.

 

Nyyttärikärrykin oli somistettu Planetaarion kunniaksi avaruushirviöteemalla. Jamien osallistujat tuovat kärryyn naposteltavaa jaettavaksi kaikille. Kärry toimii myös hyvänä tapaamispisteenä.

  Avaruushirviökärryssä oli henkiseksi virkistykseksi mm. Kummeli-DVD.

Tampereen tapahtumaan osallistui 57 pelintekijää, jotka tekivät viikonlopun aikana yhteensä 13 peliä. Mukana oli niin ensimmäistä peliään tekeviä kuin pelialan ammattilaisiakin. Planetaarion fulldome-projektion hyödyntäminen pelissä oli ainutlaatuinen haaste monelle. Tässä esimerkiksi hieno “We were here” -peli.

Ja tässä toinen video nimeltään “Tentaquarium Gameplay”. Peliä ohjataan mobiililaitteella, tuollaisia lonkeroita ei ole Planetaariossa ennen nähtykään 🙂

 

 

Suomalaiset ovat pelikansaa: Suomi on yksi suurimmista pelijami-maista, ehkä jopa väkilukuun suhteutettuna suurin: tapahtumaan osallistui lähes 700 ihmistä 15 eri lokaatiossa ympäri Suomea.

Paikalla oli myös mystinen yksisarvinen, joka tuntui olevan pelinkehittäjien suosiossa. Charlie the Unicorn on tullut mukaan Finnish Game Jamien maskotiksi viime vuonna. Charliella on myös omat fanisivut (klik).

 

 Ihana Charlie 🙂

Pelijamien jälkeen Suomen järjestävät tahot vetäytyvät tarkastelemaan ja pelaamaan syntyneitä pelejä, ja näiden joukosta nostetaan muutama palkittavaksi kunniamaininnoilla. Finnish Game Jam -tapahtuma ei ole kilpailu, ja parasta peliä ei valita. Sen sijaan keskitytään luovuuteen, rohkeuteen ja erilaisuuteen. Myös Tampereen peleistä valitaan pari peliä jatkoon kunniamainintojen ehdokkaiksi.

 

 Tiukkaa mietintää.

 
Tytötkin pelaavat ja tekevät pelejä, ensi vuonna siis rohkeasti mukaan!
Kuvassa selfie-kuvaa ottaa pelinkehittäjä Minna Eloranta.

Kitarointia.

Musiikki ja äänisuunnittelu kuuluu saumattomasti peleihin. Ja koska jameilla tehdään peli alusta loppuun asti valmiiksi viikonlopun aikana, niin äänet ja musiikki tehdään myös. Tampereella oli tänä vuonna mukana useampikin äänisuunnittelija.

 Karamellin kyydissä!

 

Suomen pelien videoita löytyy lisää youtubesta (klik), tapahtuman nettisivu löytyy tästä osoitteesta (klik) ja Facebook-sivu täältä (klik).

Kiitoksia haastattelusta blogia varten  Annakaisa Kultimalle.
Kuvat tapahtumasta: Mikko Karsisto.

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinointisuunnittelija Taru Halme

Tunnisteet: , ,