Suurvalaita ja delfiineitä nimitetään yhteisesti valaiksi. Ne kaikki ovat meressä eläviä nisäkkäitä. Niille kaikille on yhteistä perusruumiinrakenne ja ruumiintoiminnat, jotka ovat sopeuttaneet valaat erinomaisesti merielämään. Ne ovat kaikki täysin riippuvaisia merestä ravintonsakin suhteen.

Kuva: Ryhävalas

Suurvalaat ja delfiinit kuitenkin eroavat toisistaan suuresti siinä, mitä ne ravintonaan käyttävät ja miten ravintonsa hankkivat. Niille on kehittynyt rakenteellisia sopeutumia, jotka helpottavat niitä omanlaisessaan ravinnonhankinnassa. Myös niiden käyttäytyminen on toisistaan poikkeavaa.

Ruoanhankinnan, rakenteen ja käyttäytymisen eroavaisuuksien perusteella valaat onkin jaettu kahteen pääryhmään: hammasvalaat ja hetulavalaat.

Hammasvalaisiin kuuluvat delfiinit (eli maitovalaat, pyöriäiset ja delfiinit), jokidelfiinit, nokkavalaat ja kaskelotit, hetulavalaisiin kaskelottia lukuun ottamatta kaikki muut suurvalaat. Hammasvalaita on 69 lajia, hetulavalaita 10.

--ylös-

--- Miten hammas- ja hetulavalaat eroavat toisistaan?

Koska hammas- ja hetulavalaiden rakenne on pohjimmiltaan samanlainen, ja niiden ruumiintoiminnat ovat samanlaiset, käsittelemme tässä yhteydessä pääasiassa vain niitä eroja, joita hetula- ja hammasvalaiden välillä on.

kuva: Jättimäisellä sinivalaalla (hetulavalas) ja pullonokkadelfiinillä (hammasvalas) on melkoinen kokoero.

Koko ja rakenne:

Hammasvalaiden ja hetulavalaiden silmiinpistävin eroavaisuus on niiden valtava kokoero. Useimmat hammasvalaslajeista ovat alle 5 metrin pituisia (lajista riippuen), kun taas hetulavalaat ovat paljon suurempia, pääsääntöisesti 15-25 metrin pituisia.

Tosin suurin hammasvalas, kaskelotti, ei häviä koossaan hetulavalaille, sillä se voi kasvaa lähes 20-metriseksi. Pienin hetulavalas, kääpiövalas puolestaan häviää koossa monille hammasvalaille, sillä se on vain noin 6 metrin pituinen.

Pienestä koostaan johtuen hammasvalaat ovat yleensä nopeampia ja ketterämpiä liikkeissään. Mutta eivät hetulavalaatkaan kömpelöitä ole: ne liikkuvat vedessä kokoonsa nähden erittäin sulavasti.

Suuresta koosta on hetulavalaille myös paljon hyötyä. Suurikokoinen eläin kykenee säilyttämään paremmin lämpönsä kylmässä merivedessä kuin pienikokoinen eläin. Niinpä suuri koko vähentää lämmönhukkaa ja se puolestaan säästää energiaa.

Energiaa säästää myös valaita ympäröivä eristävä rasvakerros; mitä suurempi eläin, sen paksumpi rasvakerros sitä voi ympäröidä. Suuresta koosta on myös elintärkeää hyötyä silloin, kun täytyy puolustautua petoja vastaan ja suojella poikastaan.

Toista rakenteellista eroa hetula- ja hammasvalaiden välillä ei helposti huomaa: hammasvalailla on vain 1 hengitysaukko päälaellaan, hetulavalailla puolestaan 2. Hengitysaukot sulkeutuvat molemmilla valastyypeillä lihasläpän avulla heti valaan sukeltaessa.

Kun hetulavalas tulee pintaan, se puhaltaa keuhkoistaan lämpimän hengitysilman takaisin ulos, jolloin ilma tiivistyy näkyväksi vesihöyrypatsaaksi.

Hengitysaukosta ei siis koskaan poistu vettä, sillä valaan hengitysteistä ei ole avointa yhteyttä meriveteen nielun eikä hengitysaukkojen kautta. Höyrypatsas on näkyvissä myös hammasvalailla, mutta monesti se on hyvin pienkokoinen ja epämääräinen.

Kuva: Kaskelotin hengityshetki

Jos valaasta ei näy pinnalle juuri mitään, hetula- ja hammasvalaat voidaan tunnistaa hengityshöyrypatsaiden avulla: hetulavalaan kaksi hengitysaukkoa muodostavat v-kirjaimen muotoisen sumupilven, kun taas hammasvalaan hengitysaukko muodostavaa viistosti eteenpäin suuntautuvan, yksittäisen sumupilven. Eri hetulavalaslajeillakin höyrypatsaat ovat erilaiset eri lajeilla.

--ylös-

--- Ravinto

Jos olet jo tutustunut tunnetuimpaan hammasvalaaseen, pullonokkadelfiiniin, tiedät, että sen pääravintoa on kala. Delfiineillä onkin terävät hampaat, joilla se kykenee saamaan tiukan otteen joskus suurestakin saaliistaan.

Hetulavalaat, esim. sinivalas, eivät kuitenkaan syö pääravintonaan kalaa, vaan merten pikkuruisinta ja runsainta ravintoa, planktonia, pääasiassa krilliä, joskus pikkukaloja ja kalmareita. Koska ravinto on hyvin pienikokoista, sitä on syötävä suuria määriä, jotta suurikokoinen valas saisi ravinnostaan riittävästi energiaa. Niinpä valaat ahmivatkin täysiä suullisia merivettä, jossa uiskentelee lukematon määrä pikkuruisia planktoneläimiä ja muuta pientä ravintoa. Tässä toiminnassa ei hampailla olisi mitään tehtävää.

Hetulavalaille onkin kehittynyt hampaiden paikalle ruokailutapoja ajatellen paljon käyttökelpoisemmat ruokailuvälineet, nimittäin hetulat. Hetuloiden avulla valas voi siivilöidä suuhun ottamastaan merivedestä talteen kaikki ravintoeläimet ja suodattaa tarpeettoman meriveden takaisin mereen hetuloidensa välistä. Tällä tavoin hetulavalas voi syödä erilaisia pikkueläimiä jopa 2000- 4000 kiloa päivässä.

Kuva: Krillit kuuluvat hetulavalaiden ruokavalioon. Kuvassa taustalla valaan hetuloita.

Hetulat ovat ohuita, kolmikulmaisia, sarveisaineesta rakentuneita
levyjä, jotka riippuvat valaan kitalaesta alaspäin. Lajista riippuen
hetulavalaan suussa on 250-400 hetulaa, jotka riippuvat vieri vieressä
noin sentin välein. Hetuloiden sisäreunassa on ripsimäisiä säikeitä,
jotka siivilöivät ravinnon merivedestä.

Ruokailutapojensa johdosta (valas ahmaisee suunsa täyteen
merivettä ja saa samalla ravintoa) monille hetulavalaslajeille on kehittynyt
sopeutuma, joka mahdollistaa vieläkin suurempien vesi - ja
ravintomäärien ahmimisen: niillä on vatsapuolellaan haitarimaisia
uurrepoimuja, jotka mahdollistavat kidan koon venymisen normaalia
suuremmaksi.

Valaslajeja, joille on kehittynyt vatsapuolelleen lukuisia uurrepoimuja, nimitetäänkin uurteisvalaiksi. Uurteisvalaita ovat sinivalas, sillivalas, seitivalas, tropiikinvalas, lahtivalas ja ryhävalas.

Joillakin valaslajeilla ei ole lainkaan uurrepoimuja: niitä nimitetään
silovalaiksi. Silovalaita ovat mustavalas, grönlanninvalas ja
kääpiövalas.

Kuva: Harmaavalas.

Harmaavalaalla on vain vähän uurrepoimuja, joten se ei kuulu uurteis-
eikä silovalaisiin, vaan se on luokiteltu omaksi lahkokseen
harmaavalaat. Uurteis- silo- ja harmaavalaat eroavat uurrepoimujen lisäksi toisistaan myös selkäevän, ruumiinmuodon ja hetuloiden pituuden suhteen.

--ylös-

--- Hetulavalaat ovat pitkän matkan kulkijoita

Hetulavalaslajeja esiintyy kaikissa valtamerissä, mutta myös monissa pienissä merissä, kuten Välimerellä. Tietyt lajit viihtyvät kylmemmillä vesillä, toiset taas lämpimillä.

Miltei kaikille hetulavalaslajeille on kuitenkin yhteistä se, että ne vaeltavat asuinalueeltaan kesäksi pohjoiseen ja talveksi etelään. Monet hammasvalaat sen sijaan pysyttelevät tietyillä alueilla ympäri vuoden, tai liikkuvat ainoastaan suhteellisen lyhyitä matkoja ravintonsa perässä.

Kuva: Sillivalas

Hetulavalaat vaeltavat kesäksi kylmille vesille lähelle pohjois-tai etelänapaa, koska siellä on juuri kesällä runsaasti ravintoa, planktonia ja muita pikkueliöitä. Valaat syövät tällöin suuria määriä, ja kasvattavat näin itselleen paksun rasvakerroksen, jonka turvin ne pärjäävät syömättä koko talviajan.

Kun arktisten alueiden päivän pituus lyhenee ja ilmat viilenevät, vähenee myös ravinnontuotanto merissä. Sen lisäksi syysjäät alkavat peittää valaiden ravintoalueita. Niinpä hyvin syöneet valaat jättävät arktiset ruokailualueensa talveksi, ja palaavat takaisin lämpimille vesille lähemmäksi päiväntasaajaa.

Lämpimillä alueilla valaat lisääntyvät ja kasvattavat poikasensa. Tällöin useimmat valaat myös paastoavat tai syövät vain hyvin niukasti, onhan niillä kesäaikana kasvatettu paksu rasvakerros suojanaan. Vaellusmatkaa kesä- ja talvialueiden välillä kertyy yleensä tuhansia kilometrejä.
Kuvassa näet harmaavalaan vaellusreitin eteläisiltä Meksikon vesiltä Pohjoiselle Jäämerelle ja Beringinmerelle.

Matkaa kertyy yhteensuuntaan noin
10 000 kilometriä!

--ylös-

--- Poikaset syntyvät lämpimillä alueilla yleensä talviaikaan

Hetulavalaat kantavat poikastaan 10-14 kuukautta lajista riippuen.
Koska kantoaika on niin pitkä, naaras kykenee saamaan poikasen
vain noin 2-4 vuoden välein. Naaras saa yhden poikasen kerrallaan.

Kuva: Hammasvalaisiin kuuluva pullonokkadelfiini poikasineen.

Poikanen syntyy talvehtimisalueella lämpimissä vesissä. Aivan kuten monilla delfiinilajeillakin, myös hetulavalailla voi olla kätilövalas avustamassa synnytyksessä ja poikasenhoidossa.

Syntyessään poikaset ovat keskimäärin neljäsosan emonsa pituudesta, ja painavat 3-4% emonsa painosta. Poikanen kasvaa ja voimistuu hurjaa vauhtia, sillä sen ravintona on tehokas "energiajuoma", emon runsasrasvainen maito.

Valaan maito on noin 10 kertaa lehmänmaitoa rasvaisempaa: maidosta voi jopa puolet olla maitorasvaa! Poikanen voi juoda päivässä jopa pari sataa litraa maitoa emostaan. Eipä ole siis ihme, että esim. sinivalaan poikanen lihoo noin 90 kiloa päivässä imetysaikana.

--ylös-

--- Valaiden ääntelyä vai merenneitojen laulua?

Hammasvalaat pitävät yhteyttä toisiinsa korkeiden vihellysten ja murahteluäänien avulla. Niillä on myös ainutlaatuinen kaikuluotausjärjestelmä , jonka avulla ne paikantavat saaliinsa ja suunnistavat.

Hetulavalailla ei tällaista kaikuluotainta ole laisinkaan. Ne suunnistavatkin auringon, merenpohjan muotojen, veden suolapitoisuuden ja lämpötilan mukaan, sekä ilmeisesti myös magneettikenttiä aistimalla.

Yhteyttä toisiinsa hetulavalaat pitävät erittäin matalilla äänillä, joita voisi verrata jonkin matalan torven törähdykseen. Matalat äänet kulkeutuvat paljon kauemmaksi kuin korkeat; valaiden mörähtely voi kuulua valtameressä kymmenien, jopa satojen kilometrien päähän.

Äänten avulla valaat voivat mm. ilmoittaa sijainnistaan, olemassaolostaan vastakkaiselle sukupuolelle, varoittaa uhkasta tai ilmoittaa parvelle kokoontumisesta. Yleisintä valaiden ääntely on keväällä ja syksyllä vaelluksien aikaan. Ryhävalaat ja grönlanninvalaat ääntelevät mörähtelyjen lisäksi myös tavalla, joka muistuttaa aavemaista laulua. Eipä siis ihme, että merimiehet aikoinaan luulivat tätä laulua merenneitojen lauluksi.

Kuva: Ryhävalaan "konsertit ovat mahtavaa kuunneltavaa.

Ryhävalaista laulavat vain urokset, ja nekin vain lisääntymisaikaan, jolloin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa 22 tuntia. Ryhävalaiden laulua on tutkittu paljon, ja lauluja on myös tehty äänilevyiksi.

--ylös-