|
Mustien aukkojen arvoitus

Kuva: © NASA
Mustalla aukolla voidaan tarkoittaa
elinkaarensa päätepisteessä olevaa luhistunutta
tähteä tai galaksin keskustassa olevaa, kokonaisen
tähtijoukon "syönyttä" erittäin
suurta aukkoa. Laajasti määriteltynä musta aukko
on alue, joka on niin tiheä ja massiivinen, että sen
lähistöllä liikkuva kappale ei voi vastustaa sen
aiheuttamaa painovoimaa, vaan syöksyy aukkoon lisäten
näin aukon massaa entisestään.
Kerran mustaan aukkoon jouduttuaan
mikään kappale ei voi paeta sieltä. Itseasiassa
painovoima on niin suuri, ettei edes valonsäde kykene sitä
vastustamaan, vaan jää mustan aukon vangiksi. Tästä
musta aukko onkin juuri saanut nimensä: se on pimeä,
näkymätön kohde avaruudessa.
Mustan aukon koostumuksesta ei
ole minkäänlaista tietoa, sillä sen sisältä
ei ole mahdollista saada informaatiota. Musta aukko voidaankin
havaita vain sen aiheuttaman suunnattoman painovoiman ja pyörimisliikkeen
ansiosta. Mustan aukon olemassaolo on perusteltu Einsteinin
suhteellisuusteorian perusteella.

|