|
aurinkokuntamme | rakenne

Aurinkokunnan rakenne
Auringon osuus kaikesta aurinkokunnan
sisältämästä aineesta on 99.85%. Planeettojen
osuudeksi jää vain 0.135%, ja loput, 0.015% aineesta,
jakautuu planeettojen kiertolaisten ja planeettojen välisen
aineen kesken.

Aurinkokuntaan kuuluvien taivaankappaleiden luokittelussa on ollut vaikeuksia löytää täysin vedenpitävää perustetta. Taivaankappaleita onkin ryhmitelty eri tavoin riippuen siitä, onko luokitteluperusteena käytetty niiden koostumusta, syntyperää, kokoa tai sijaintia toisiinsa nähden.
Koostumuksen ja / tai syntyperän perusteella tehdyn luokituksen haittapuolena on se, että tällöin syntyy usein liian monia luokkia tai luokista erottuu liian monia poikkeuksia, jotta luokitus olisi mielekäs.
Perinteisesti aurinkokunta on jaettu taivaankappaleiden kokoon ja sijaintiin perustuen keskustähteen eli Aurinkoon, planeettoihin (Aurinkoa kiertäviä suuria kappaleita), kuihin (planeettoja kiertäviä erikokoisia kappaleita), asteroideihin (planeettoja pienempiä, kiinteitä kappaleita) ja komeettoihin (halkaisijaltaan satoja metrejä, jopa kymmeniä kilometrejä olevia pölystä, lumesta ja jäästä koostuvia kappaleita, joiden kiertoradat ovat muista taivaankappaleista poikkeavia). Lisäksi aurinkokunnassa on runsaasti planeettojen välistä ainetta.
Tällainenkaan luokittelu ei kuitenkaan ole aina paras mahdollinen. Tähtitieteen nopean kehityksen ja tiedon lisääntymisen johdosta käsitys aurinkokunnasta onkin viime aikoina tarkentunut, ja se on luonut tarpeen uudistaa aurinkokunnan kappaleiden luokittelun perusteita. Kansavälinen tähtitieteellinen unioni (IAU) on julkistanut vuonna 2006 perusteet, joiden mukaan Aurinkokunnan kappaleet tullaan tästälähtien luokittelemaan planeetoiksi, kääpiöplaneetoiksi ja aurinkokunnan pienkappaleiksi.
Uuden määritelmän mukaan planeetta on:
- Aurinkoa kiertävä taivaankappale, jonka massa on riittävän suuri, jotta sen oma painovoima pakottaa sen pallomaiseksi.
- Kappale, jonka radan lähiympäristö on puhdas muista suuremmista kohteista.
Kääpiöplaneetta:
- On aurinkoa kiertävä taivaankappale, jonka massa on tarpeeksi suuri, jotta sen oma painovoima pakottaa sen pallomaiseksi
- On kappale, jonka radan lähiympäristössä on muitakin suurempia kappaleita
- Ei ole kuu
Kaikkia muita kohteita kutsutaan aurinkokunnan pienkappaleiksi. Niihin kuuluu suurin osa asteroidivyöhykkeestä, komeetat ja suurin osa Neptunuksen radan tuolla puolen kiertävistä kappaleista.

aurinkokuntamme | rakenne
|