--- EVÄJALKAISET (PINNIPEDIT)

Hylkeet, korvahylkeet ja mursut ovat kaikki tieteelliseltä luokitukseltaan pinnipedeja. Pinniped on latinaa ja tarkoittaa "eväjalkaista". Eväjalkaisten raajat ovatkin muotoutuneet kahdeksi rintaeväksi ja kahdeksi takaeväksi. Eväjalkaiset ovat petoeläimiä ja kuuluvat nisäkkäisiin (nisäkkäiden tuntomerkit nähtävissä valaiden luokittelu -tekstissä). Suurin osa eväjalkaisista elää mereisessä ympäristössä, joten niitä kutsutaan merinisäkkäiksi. Makeissa vesissä elävät hylkeet ovat vesinisäkkäitä.

Kuva: Kirjohylkeiden lepohetki.

Ensimmäiset mereen siirtyneet nisäkkäät olivat valaiden kantamuotoja (ks. valaiden evoluutio). Niitä seurasivat manaattien ja merilehmien kehityskaaret, ja vasta miljoonia vuosia myöhemmin hylkeiden, korvahylkeiden ja mursujen sekä merisaukkojen kantamuodot. Eväjalkaiset siis kehittyivät nelijalkaisista maaeläimistä vähintään 50 miljoonaa vuotta sitten.

Osa eväjalkaisista sopeutui meri- tai vesielämään paremmin kuin toiset. Eväjalkaiset ovat vallanneet lähes kaikki polaariset, subpolaariset ja lauhkean alueen meret Antarktikselta Pohjoiselle Jäämerelle saakka, ja joitain lajeja tavataan myös lämpimämmillä vesillä sekä makeissa vesissä.

Monet lajeista vaeltavat laajoilla alueilla, jotkut lajit ovat hyvinkin paikkauskollisia. Ne ovat myös suurikokoisia; pienin lajeista on hylkeisiin kuuluva norppa, joka on keskimäärin 1.5 metrin pituinen ja 60 kilon painoinen, suurin laji puolestaan urospuolinen merinorsu, joka voi saavuttaa 9 metrin pituuden ja painaa 3500 kiloa.

Eväjalkaisilla on paksu ihonalainen rasvakerros, joka toimii eristeenä kylmältä vedeltä ja antaa ruumiille virtaviivaisen muodon, mikä tekee niistä taitavia ja nopeita vedessä liikkujia. Aivan kuten valailla, myös eväjalkaisilla on enemmän verta ruumiinpainoonsa nähden kuin maanisäkkäillä. Koska myös punasolujen määrä on vastaavasti suurempi, tämä ominaisuus mahdollistaa veren suuremman hapensitomiskyvyn. Niinpä jotkut eväjalkaislajeista pystyvät sukeltamaan jopa 1600 metriin saakka ja pysyttelemään pinnan alla jopa 2 tuntia.

Vaikka eväjalkaisilla onkin paljon sopeutumia vesiympäristöön, eivät ne kuitenkaan ole sinne valaiden ja delfiinien tavoin täydellisesti sopeutuneita; kaikki eväjalkaiset ovat riippuvaisia myös maaelementistä, sillä lajista riippuen, suurina joukkoina tai yksitellen, ne viettävät tietyn osan ajastaan maalla leväten ja auringossa paistatellen, ja tulevat aina maalle tai jäälle synnyttämään.

Eväjalkaisia on kolme heimoa: hylkeet, korvahylkeet ja mursut, joihin kuuluu yhteensä 34 lajia ja lukuisa määrä alalajeja.

--ylös-

--- Hylkeet (Phocidae)

Kuva: Kalifornianmerinorsu.

Parhaiten vesielementtiin ovat sopeutuneet varsinaiset hylkeet (Phocidae). Niillä ei ole lainkaan ulkoisia korvia, ne näkyvät vain pieninä reikinä pään sivuilla. Niiden pyrstömäinen takaraajapari ei voi kääntyä eteenpäin. Niinpä hylkeiden kulku maalla näyttää aikamoiselta ponnistelulta; ne liikkuvat eteenpäin pomppimalla vatsallaan ilman evien apua. Vedessä ne liikkuvat takaeviensä avulla, rintaeviään ne käyttävät ohjailuun.

--- Korvahylkeet (Otariidae)

Kuva: Australian merileijonia.

Korvahylkeet (Otariidae), joihin kuuluvat merileijonat ja turkishylkeet eli merikarhut, kykenevät liikkumaan maalla helpommin, sillä ne eivät ole niin täydellisesti sopeutuneet vesielämään kuin hylkeet.

Nimensä mukaisesti niillä on ulkoiset korvat, ja takaevät voivat taipua eteenpäin niin, että niitä voi käyttää maalla liikkumiseen. Myös rintaevät tukevat korvahylkeitä maallaliikkumisessa. Uiminen tapahtuu pääasiassa rintaevien avulla.

--ylös-

--- Mursut (Odobenidae)

Kuva: Mursu.

Mursut ovat pääsääntöisesti muita eväjalkaisia isompia, ja kykenevät myös liikkumaan maalla: takaevät muistuttavat enemmän raajoja kuin muilla eväjalkaisilla, ja mursu kykenee käyttämään niitä maallaliikkumiseen. Uimiseen mursut käyttävät takaeviään. Mursuilla on lajityypillisesti myös suuret syöksyhampaat.

--- Suomen hylkeet

Suomen vesillä elää kolme hylkeisiin kuuluvaa lajia; kaksi norppalajia, itämerennorppa ja saimaannorppa, sekä harmaahylje eli halli. Satunnaisesti suomen aluevesillä on tavattu myös kirjohylkeitä. Korvahylkeitä tai mursuja ei Itämeressä tavata.

Kuva: Särkänniemen harmaahylje Joonas.

Särkänniemen hylkeistä, harmaahylje Joonas, joka pelastettiin vuonna 1973 kalastajien verkosta, kuoli syöpään yli 30 vuoden ikäisenä.

--ylös-