LISÄTIETOA DELFIINIEN KOULUTUKSESTA

Mitä on älykkyys?

Koska delfiinit ovat erittäin sosiaalisia, kommunikoivat keskenään, oppivat monimutkaisia tehtäväsarjoja ja reagoivat viittomakielisiin käskyihin, on monesti päätelty, että ne olisivat erittäin älykkäitä, jopa ihmisen tasoon verrattavissa olevia eläimiä. Mutta mitä älykkyys oikein on?

Kaikki ymmärrämme suurin piirtein, mitä älykkyydellä tarkoitetaan, mutta loppujen lopuksi sitä on vaikea tarkasti määritellä. Sen mittaamisessa on vaikeuksia jopa ihmisen osalta, saati sitten niinkin eri maailmassa elävien eläinten, kuin delfiinien, osalta. On epäjohdonmukaista verrata merielämään sopeutuneen eläimen älykkyyttä ihmisen älykkyyteen, sillä älykkyyshän on tiukasti sidoksissa ympäristöön ja siinä elämisen ja selviytymisen taitoihin.

Delfiinien aivojen kokoa, joka on verrattavissa ihmisen aivojen kokoon, on pidetty älykkyyden mittarina. Myös niiden aivojen pintarakenteen poimuttuneisuutta on pidetty erittäin kehittyneen aivorakenteen merkkinä. Nykytutkimuksissa on kuitenkin osoittautunut, että merinisäkkäiden aivotyyppi, joka on erinomaisesti sopeutunut meressä elämiseen, on anatomisesti yksinkertainen ja siitä puuttuu rakenteet, joita maalla elävillä nisäkkäillä pidetään korkeamman älykkyyden kehittymisen alueina.

Yleisesti ottaen, kaikkien eläinten voidaan katsoa olevan älykkäitä siinä suhteessa, että ne kykenevät selviytymään, hankkimaan ruokansa ja lisääntymään omassa elinympäristössään, ja että niille on kehittynyt elintapoja, joiden avulla ne pärjäävät tietyillä alueilla paremmin kuin toiset. Niinpä ei ole järkevää asettaa eliöitä tiettyyn älykkyysjärjestykseen, koska se olisi oikea järjestys vain ihmisen oman älykkyyden näkökulmasta. Delfiinin näkökulmasta tilanne olisi varmasti erilainen.

Mitä on käyttäytyminen?

Käyttäytyminen on se tapa, jolla eläin tai ihminen toimii tietyissä tilanteissa päivittäisessä elämässään. Se on toimintaa, joka syntyy jonkin ärsykkeen vaikutuksesta. Se voi olla alitajuista eli tiedostamatonta, esim. silmien räpytys tai hengittäminen, tai sillä voi olla jokin selkeä päämäärä, kuten ruoanhankinta, lisääntyminen tai pakeneminen.

Usein eläinten käyttäytymistä tarkkailtaessa niihin virheellisesti liitetään inhimillisiä piirteitä. Tällöin arvioimme eläimen käyttäytymistä ihmisen älykkyyden ja ihmisen maailman näkökulmasta, mikä eläinten maailmassa puolestaan on tuntematon.

Käyttäytymistä tutkivaa tieteenalaa nimitetään etologiaksi. Käyttäytymisekologia puolestaan selvittää, miten eläimen käyttäytyminen on sopeutunut ympäristöön, jossa eläin elää.

Mitä on oppiminen?

Oppiminen määritellään tietyn kokemuksen aiheuttamaksi suhteellisen pysyväksi muutokseksi tietyn eläimen käyttäytymisessä.

Oppimiskykyä ei pidä sekoittaa älykkyyteen. Kaikki eläinlajit eivät koskaan opi niille opetettuja asioita, eivät edes ne, joiden aivojen koko on suhteessa yhtä suuri kuin asioita oppivien eläinten aivot. Toisaalta, hyvin monenlaiset eläimet, joita ihminen on luokitellut enemmän tai vähemmän älykkäiksi, oppivat yksinkertaisia ja monimutkaisempiakin asioita; esim. koirat, lampaat, merileijonat ja papukaijat kykenevät kaikki yhtäläisen näyttäviin oppimistuloksiin.

Ihminen eläinten opettajana

Ihminen on opettanut eläimiä siitä lähtien kun ensimmäiset eläimet kesytettiin tuhansia vuosia sitten. Mm. vesipuhveleita, härkiä ja lehmiä on opetettu maatöihin, haukkoja on koulutettu metsästykseen, koiria paimentamaan, vetämään kelkkaa ja metsästämään, elefantteja tukinkantajiksi ja kulkuvälineiksi, hevosia, aaseja ja kameleita ratsastukseen ja kantajiksi. Lähihistoriassa eläimiä on alettu opettaa myös pelkästään ihmisen seuraksi, läheisiksi ystäviksi eli kotieläimiksi. Suhdetta voisi kuvata ihmisen ja eläimen väliseksi yhteistyöksi, jossa ihminen on saanut eläimestä seuralaisen ja työkaverin, eläin ihmiseltä turvan ja suojan, toimintaa, ruokaa ja hoitoa.

Miten delfiineitä opetetaan delfinaariossa?

Delfiinien koulutus on mahdollista niiden luontaisen leikkisyyden ja nopean oppimiskyvyn ansiosta. Kun näemme delfiinin, joka tekee näyttävät tehtävänsä nopeasti ja tarkasti, ja haluaa jopa esittää niitä vapaa-ajallaan, saatamme hieman hämmästellä ja ihmetellä.

Koulutus ei kuitenkaan perustu salaperäisiin temppuihin, vaan vaatii kouluttajilta taitoa, johdonmukaisuutta ja paljon kärsivällisyyttä. Avainsanat koulutuksessa ovat vapaaehtoisuus ja palkitseminen. Koskaan ei käytetä rankaisemista tai pakoteta delfiiniä mihinkään.

Nämä seikat ovat tärkeitä huomioida, sillä rangaistuksen ja pakon avulla saadaan aikaan vain aggressiivisia, passiivisia ja välinpitämättömiä eläimiä, jotka ennen pitkää ovat myös haluttomia yhteistyöhön. Valitettavasti monien muiden eläinten kouluttamisessa edelleenkin käytetään rangaistuksia, voimaa ja pakkoa.

Delfiinien tehtävät näyttävät joskus monimutkaisilta ja vaikeiltakin oppia, mutta hienoon lopputulokseen päästään askel askeleelta etenemällä. Kaikki tämä perustuu ehdollistamiseen. Ennen kuin perehdymme syvemmin asiaan, käymme läpi ehdollistamisen perusperiaatteen.

Ehdollistaminen perustuu eläimen halutun käyttäytymismuodon vahvistamiseen palkinnon avulla. Palkinto, eli vahviste, voi olla ensisijainen, esim. kala, joka annetaan hienon hypyn jälkeen delfiinille. Palkinto voi olla myös toissijainen, esim. pillin vihellys, jonka delfiini yhdistää kalan saamiseen ja täten tietty käyttäytymismuoto vahvistuu. Eläin siis oppii, että oman käyttäytymisensä avulla se voi vaikuttaa palkinnon saamiseen, ja näin se alkaa toistaa tiettyä käyttäytymismuotoa.

Ensimmäinen askel delfiinin, ja miksei muidenkin eläinten, koulutuksessa on opettaa eläin tuntemaan ensi- ja toissijaisen vahvisteen eli palkinnon välinen yhteys. Joka kerta kun delfiini kuulee pillin vihellyksen, sille annetaan kala. Näin se pikkuhiljaa oppii, että pillin vihellys merkitsee jotain hyvää, tässä tapauksessa kalan saamista. Kun se on tajunnut, että vihellyksen kuullessaan kalaa on tulossa, kouluttaja voi käyttää pillin vihellystä monenlaisten tehtävien onnistumisen palkintona. Tällä on etunsa, sillä tehtävästä seuraavan palkinnon on tultava hiukan aikaisemmin tai viimeistään välittömästi suorituksen jälkeen, muuten eläin ei välttämättä osaa yhdistää palkintoa tekemisiinsä.

Pillin ääni tavoittaakin delfiinin samalla hetkellä tai jopa hivenen aikaisemmin kuin onnistunut tehtävä on saatu päätökseen. Pillin vihellys voi myös toimia ainoana palkintona, sillä siitä on kehittynyt delfiinille positiivinen asia, samalla tavalla kuin ihmisetkin tekevät asioita mielellään saadessaan kiitosta ja kehuja ilman konkreettista palkintoa. Näin delfiini ei myöskään tee tehtäviään "ruokapalkalla", vaan onnistumisen ilosta. Kouluttaja voi myös hyvitellä delfiiniä silittelemällä tai hyppäämällä uimaan sen kanssa, tai antamalla delfiinille mahdollisuus esittää jotain lempitehtäväänsä.

Seuraavassa on esitetty esimerkki delfiinin ehdollistamisesta:

Oletetaan, että kouluttaja tarkkailee delfiinin toimia jatkuvasti, ja aina kun delfiini sattuu hyppäämään ilmaan, hän viheltää pilliin (ja antaa delfiinille myöhemmin kalan). Ennen pitkää delfiini alkaa hyppiä ilmaan aina kun kouluttaja ilmestyy paikalle, sillä se ymmärtää, että hyppimisestä seuraa jotain hyvää. Tämän jälkeen kouluttaja alkaakin palkita vain ne hyppykerrat, jolloin kouluttajalla itsellään on käsi ylhäällä. Näin delfiini huomaa, että hyppy johtaa palkintoon vain kun kouluttajan käsi on ylhäällä. Tällä tavoin nostettu käsi tulee hypystä saatavan palkinnon ehdoksi, ja delfiini hyppää vain kouluttajan nostaessa kätensä ylös.

Nyt voidaan siirtyä taas askel ylemmäksi koulutuksen portailla: kouluttaja voi lisätä ehtoja hypylle. Hän viheltää pilliin vain esim. silloin kun hyppy on tietyn korkuinen, tai suuntautuu oikeaan suuntaan. Näin delfiini voidaan saada pikkuhiljaa tekemään monimutkaisiakin tehtäviä.

Delfiini voidaan ehdollistamisen avulla myös opettaa seuraamaan kepin päässä olevaa kohdetta, ja liikkumaan kohteen perässä sitä koskettaen. Näin delfiini oppii erilaisia liikesarjoja, esim. kierimään veden pinnalla tai hyppäämään korkealle ja koskettamaan palloa kuonollaan.

Delfiinin näkökulmasta oppiminen ei ole käskyjen ja tottelemisen vuorottelua, vaan loppujen lopuksi leikkiä: delfiini yrittää selvittää keinoja, jotka saavat kouluttajan puhaltamaan pilliin, eli antamaan sille kiitoksen ja onnistumisen elämyksen.

Positiiviseen ehdollistamiseen perustuva oppiminen antaakin onnistumisen elämysten lisäksi eläimelle myös mahdollisuuden kontrolloida ympäristöään oman toimintansa avulla. Se on myös johdonmukainen ja eläimille miellyttävä tapa oppia, eikä ihme, että näin eläimet oppivat nopeasti ja pysyvästi.

Koirat oppivat ehdollistamisen avulla aivan yhtä hienosti kuin delfiinit: ne tekevät tehtävänsä tarkkaavaisesti, innostuneesti, tarkasti ja suorastaan vaativat saada tehdä jotain. Pillin asemesta voi käyttää myös jotain muuta ääntä, mutta tärkeää on, että se on aina samanlainen. Sanojen avulla voi palkita myös, mutta ne eivät toimi niin tehokkaasti ja voivat olla epäselviä (hyvä -sanaa käytetään muulloinkin kuin koulutuksessa, äänen voimakkuus ja sävy vaihtelevat jne.).

Eläimet oppivat paljon asioita pelkästään toisia lajitovereitaan seuraamalla. Mallista oppiminen onkin hyvin yleistä monien eläinlajien, myös delfiinien, poikasilla; useimmat peruskäyttäytymismallit opitaan seuraamalla ja matkimalla toisia yksilöitä. Tähän ei tarvita ulkopuolisia vahvisteita, vaan luontainen uteliaisuus saa nuorenkin delfiinin tekemään asioita vanhempien delfiinien perässä.