LISÄTIETOA DELFIINIEN RUUMIINRAKENTEESTA

Iho:
Pullonokat ovat harmaan sävyisiä, selkäpuoli on tummempi, vatsa vaaleampi. Tumma selkä ei näy kovin helposti mustaa merenpohjaa vasten, eikä vaalea vatsa näy delfiinin alapuolelta katsottaessa kirkasta merenpintaa vasten. Niinpä delfiinejä syövät petoeläimet, kuten hait, eivät kovin helposti delfiineitä huomaa. Delfiinin iho on koskettaessa aivan märän kumisaappaan pinnan tuntuinen. Sen iho on erittäin herkkä, ja se saakin hyvin helposti naarmuja ja mustelmia.

Luusto:
Pullonokilla, kuten kaikilla valailla, on samoja rakenteita kuin maanisäkkäillä luurangossaan. Muistona siitä, että valaiden esi-isät miljoonia vuosia sitten asuivat maalla, on niiden raajoissa vielä nähtävissä samoja luita kuin nykyisillä maalla elävillä nisäkkäillä; mm. kylkievissä on näkyvissä viiden sormen luut, ja takajaloista muistona ovat surkastuneet lantion luut.

Pää:
Pullonokkadelfiini on saanut nimensä sille ominaisesta pitkästä kuonosta, pullonkaulamaisesta "nokasta", joka on alle 10 cm:n pituinen.

Kuonossa on leuat, joissa on 72-104 terävää hammasta. Hampaillaan delfiini pitää kiinni saaliistaan, ennen kuin nielaisee sen kokonaisena.
Delfiinin päälaki on pyöreä, sillä siinä on paksu rasvakerros. Tämä auttaa delfiiniä sen lähettäessä kaikuluotausääniä. Päälaen rasvakumpua sanotaan meloniksi.

Delfiinin päälaella on sen sierainaukko. Sen kautta delfiini hengittää; pinnassa se puhaltaa käytetyn ilman keuhkoistaan ulos ja vetää keuhkot taas täyteen ilmaa.

Sierainaukko ja nenäontelot ovat myös mukana delfiinin äänen synnyssä. Delfiineillä ei ole äänihuulia, päinvastoin kuin ihmisillä. Suun pielien vieressä pään molemmin puolin ovat delfiinin silmät. Niillä se näkee yhtä hyvin veden pinnan alapuolella kuin pinnan yläpuolellakin. Korvat ovat aivan silmien takana. Niitä ei selvästi näy, sillä delfiineillä, kuten muillakaan valailla, ei ole korvalehtiä.

Kylkievät ja selkäevä:
Kylkieviä delfiini käyttää uintinsa ohjailuun ja pysähtymiseen. Monet uimarit ovat pelästyneet, kun ovat uidessaan nähneet pinnalla lähestyvän haimaisen selkäevän, mutta ovat helpottuneet, kun evä kuuluikin delfiinille. Selkäevän uskotaan toimivan uintia tasapainottavana rakenteena, aivan kuten laivan pohjassa oleva köli tasapainottaa venettä.

Pyrstö:
Pyrstöään delfiini käyttää uimiseen; se liikuttaa sitä ylös- ja alassuuntautuvin liikkein selkälihastensa avulla. Delfiinin uintiliikkeet eroavat kalan uintiliikkeistä, sillä kalathan uivat liikuttaen pyrstöään sivusuunnassa. Delfiini voi uida jopa 26 kilometrin tuntivauhtia, normaalisti vauhti kuitenkin jää alle 10 kilometrin tuntivauhdin.

Lämmönsäätely:
Koska delfiini elää meressä, eikä sillä ole lämmittävää karvapeitettä, sen täytyy jollain tapaa pitää itsensä lämpimänä. Delfiineille ja valaille onkin kerääntynyt paksu rasvakerros ihon alle, mikä pitää eläimen lämpimänä.