Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

29.4.2017

Kesäkauden avajaiset

Särkänniemen kesäkausi alkoi juoksujalkaa!

Tätä päivää oli odotettu koko pitkä talvi! Malttamattomimmat saapuivat Särkänniemen portille jo tuntia ennen huvipuiston kesäkauden avajaisten alkua. Edes kylmä ilma ei pelottanut päättäväisiä huvittelijoita. Kello 12 portit viimein avattiin, ja iloiset lapset vanhempineen juoksivat päätä pahkaa suosikkilaitteisiinsa. Kiljahdusten seasta saattoi erottaa lauseita, kuten “mennään ihan ekana X:ään” ja “onko tuo se uusi Hype?”

juoksujalkaa

Moni tamperelainen on nähnyt yli 40 metriä korkean Hypen kauempaa, mutta nyt sitä pääsi viimein ihastelemaan lähietäisyydeltä. Vaikka itse vuoristorata on jo kasassa, siitä puuttuu edelleen vaunut. Laitetta pitää myös turvallisuussyistä ajaa 500 kertaa tyhjänä ennen kuin hurjapäät pääsevät sen kyytiin. Hypeä ympäröivä kenttä on alkukesän ajan rakennustyömaata, sillä alue muuntuu täysin uudeksi Hype Squareksi. Hype avautuu asiakaskäyttöön kesäkuussa. Sunnuntaina 18.6. juhlitaan laitteen avajaisia Suomen kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvan Robinin kanssa. Lue lisää Särkänniemen kesän esiintyjistä täältä.

20170316-IMG_2398

Särkänniemi jakoi puiston auettua ilmaisia purkkihattaroita 300 nopeimmalle Aamulehden lukijalle. Hattarapurkin saattoi lunastaa näyttämällä lehden mukana tullutta hat-tarraa. Ilmaveivi-karusellin edustalla sijainneella hattarateltalla kävi kuhina, kun hattarat katosivat nopeasti parempiin suihin.


hattarrat
hattarapurkki

Iloa riitti kylmästä säästä huolimatta

Särkänniemen kesäkauden avajaisissa nähtiin tuttuun tapaan mahtavia esiintyjiä. Ensin päälavan valtasivat supersöpöt ja iloisuudellaan valloittavat Mimi ja Kuku, jotka tapasin back stagella. Mimi kertoi olevansa todella onnellinen siitä, että hän pystyi pitkän sairastelun keskellä taas laulamaan lapsille. Sekä tyttö että leijona olivat innoissaan paluusta Särkänniemeen, joka on molemmille tuttu paikka edellisiltä kesiltä. Mimi ja Kuku esiintyvät Särkänniemessä seuraavan kerran Lasten Sunnuntaina 9. heinäkuuta.

mimikukuhuhti17

Avajaisilta huipentui Arttu Wiskarin tunteikkaalla keikalla. Wiskarin täyteläinen ääni ja vitsailu lämmittivät kylmästä hytisevää yleisöä. Wiskari muisteli viime kertaansa Särkänniemessä. Tuolloin oli ollut hellepäivä.

untitled-8

untitled-6

untitled-4

Wiskarin hittiparaati sisälsi monipuolisesti kappaleita niin miehen vanhoilta kuin menevämmiltä uusilta levyiltä. Yleisö lauloi Mökkitien, Sirpan ja monen muun radiohitin mukana. Hidas ja herkkä versio Tuntemattomasta potilaasta sai monella ihon kananlihalle. Tai sitten se oli Suomen kevät, joka näytti jälleen kerran arvaamattomuutensa. Wiskarin viimeisen kappaleen kohdalla alkoi nimittäin sakea lumipyry.

Lumesta huolimatta Särkänniemen kesäkausi on nyt virallisesti avattu! Puisto avaa ovensa jälleen huomenna sunnuntaina ja sitten seuraavan kerran ensi viikon lauantaina 6.5. Nähdään!

untitled-5

Kirjoittaja on Särkänniemen sisällöntuottaja Elsa.

Kuvat napsi Särkänniemen virallinen paparazzi Heidi.

Tunnisteet: , , ,

28.4.2017

Särkänniemi kuohui Särkän Märkä -tapahtumassa

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Tänäkin vuonna ensimmäisenä Särkänniemen laitteiden kyytiin pääsivät opiskelijat. Jo kolmatta kertaa järjestetty Boomi ry:n Särkän Märkä täytti Särkänniemen haalaripukuisista opiskelijoista keskiviikkona 26.4.2017. Opiskelijoille oli avoinna suurin osa Särkänniemen isoista laitteista, ja lisäksi Boomi toi alueelle muita aktiviteetteja, kuten saunabussin ja paljun. Niille olikin tarvetta: perinteiseen tyyliin opiskelijavapun starttaavan tapahtuman säätila oli vähintäänkin haasteellinen. Räntäsade sentään taukosi tapahtuman puolivälin tienoilla.

Samaan aikaan Särkän Märkän kanssa järjestettiin Maisemaravintola Välkkeessä Näsinneulan juurella Boomin ja Särkänniemen yhteinen yksityistilaisuus Kuohu, jossa yhteistyökumppaneille tarjoiltiin ruokaa ja kuohuvaa ennen laitteisiin siirtymistä. Lounas- ja tilausravintolana toimiva sekä huvipuiston aukiolokaudella koti- ja à la carte -ruokaa tarjoava Välke soveltuu erinomaisesti niin virallisempien kuin rennompienkin tilaisuuksien järjestämiseen.

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Kuohu-tilaisuuden avasivat Boomi ry:n puheenjohtaja Antti Poikolainen sekä Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä, jotka toivottivat vieraat tervetulleiksi sekä kehottivat heitä siirtymään ruokapöytään. Tilaisuudessa niin Särkänniemi kuin Boomikin saivat luontevan mahdollisuuden kiittää yhteistyökumppaneita sekä ylläpitää verkostojaan. Myös vieraat saivat mahdollisuuden tavata toisensa.

Ruoka oli hyvää, ja sitä oli paljon. Ruokailun ja seurustelun lomassa vieraat pääsivät myös lähettämään pienellä lomakkeella Hype-haasteita ystävilleen (ja “ystävilleen”, kuten toimitusjohtaja Miikka huomautti). Särkänniemi toimittaa haasteet haastetuille kesän aikana.

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Illan edetessä ja sään selkeytyessä yhä suurempi osa kutsuvieraita päätyi siirtymään huvipuiston puolelle. Veikkauksen työntekijät Viivi, Joni ja Minna viettivät Välkkeessä iltaa ja harkitsivat siirtymistä opiskelijoiden joukkoon kohti huvilaitteita. Etenkin Tornado-ajelu houkutteli Viiviä, ja Joni lupasi auliisti tulla mukaan vuoristorataan ilman viileydestä huolimatta.

Ennen Märkään siirtymistä veikkauslaiset kuitenkin nauttivat muiden kutsuvieraiden kanssa hurmaavasta livemusiikkiesityksestä. Voice of Finland -ohjelmastakin tutuksi tullut Kerttu Suonpää esiintyi kutsuvieraille Ville-Veikko Airaniemen kanssa. Suonpää tulkitsi kutsuvieraille taidokkaasti suosittuja popkappaleita.

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Yksityistilaisuus, Näsinneula, Maisemaravintola Välke, Särkän Märkä, Kuohu, Boomi, Särkänniemi

Koko kansalle huvipuisto avautuu huomenna lauantaina 29.4.2017 ja on auki myös vapunaattona sunnuntaina 30.4.2017. Vapunpäivänä, maanantaina 1.5.2017 huvilaitteet ovat kiinni. Katso kaikki kesän aukioloajat!

Särkänniemi tarjoaa loistavat puitteet hyvin monenlaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Rakennamme paketin toiveidesi mukaan: meillä järjestetät niin korkean kuin matalankin profiilin tilaisuudet niin kymmenelle kuin kymmenelletuhannellekin hengelle. Ota yhteyttä myyntiimme, niin aloitetaan tilaisuutenne suunnittelu yhdessä.

Kirjoittaja on Särkänniemen johdon assistentti, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , , , , ,

5.4.2017

airBalticin juhlalento Särkänniemessä

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Punainen matto ja ulkotulet toivottivat kutsuvieraat tervetulleiksi airBalticin yksityistilaisuuteen.

Maaliskuun 23. päivä Särkänniemessä järjestettiin aivan uudenlainen yksityistilaisuus: airBaltic-lentoyhtiön virtuaalinen juhlalento Tampere–Riika-reitin avaamisen kunniaksi. Punainen matto otti reitinavaamisjuhlan kutsuvieraat vastaan iltapäivällä Särkänniemen “huvipuistoterminaalissa” eli Näsinneulan ala-aulassa. Lähtöselvityksessä matkustajille jaettiin Boarding Pass -kortit, joista löytyi muun muassa illan ohjelma, sekä muita airBalticin tuotteita. Sorin Sirkuksen esiintyvät taiteilijat, muun muassa sinipukuiset lentoemännät, olivat mukana ottamassa vieraita vastaan.

Lähes koko Näsinneula oli somistettu tilaisuuden mukaan: ilmapallot muistuttivat juhlan aiheesta ja tarjoilupöydät ja dj varmistivat vieraiden viihtymisen. Ennen tilaisuuden alkua vieraiden oli mahdollista tutustua muun muassa Akvaarion ihmeisiin, ja virallinen osuus aloitettiin juhlallisesti Planetaariossa.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Muun muassa Sorin Sirkuksen taiteilijat ottivat vieraat vastaan Näsinneulan rakennuksen Akvaario-aulassa.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

DJ viihdytti aulassa ennen lennon lähtöä.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Särkänniemi osallistuu mielellään tilaisuuden suunnitteluun yhdessä asiakkaan kanssa.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Planetaario oli naamioitu lentokoneeksi muun muassa airBalticin omilla niskatuen suojaliinoilla.

Planetaarion somistus oli toteutettu näppärästi: penkkien niskatuet oli verhoiltu lentokoneesta tutuin, airBalticin omin suojaliinoin, jotka saivat pyöreän planetaarioauditorion muistuttamaan selvästi enemmän lentokoneen matkustamoa. Planetaariossa lento #TMPRIX2017 pääsi lähtemään. Tällä lennolla kaikki kuuluivat VIP-luokkaan: juhlapuheenvuoron pitivät esimerkiksi Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Finavian ja airBalticin edustajat sekä Latvian suurlähettiläs. Kaikissa puheenvuoroissa korostui ilo siitä, että Tampere uuden reitin avaamisen myötä on taas hieman lähempänä muuta maailmaa ja eurooppalaisille paremmin saavutettavissa. Planetaario-osuus huipentui Sorin Sirkuksen esitykseen.

Virallisen ohjelmaosuuden jälkeen alkoi rauhallinen nousu lentokorkeuteen 124 metriin, Ravintola Näsinneulaan. Matkan varrella tarjoiltiin virvokkeita Planetaarion edustalla ja Näsinneulan ala-aulassa, jossa myös Sorin Sirkuksen nuoret sirkustaiteilijat esiintyivät ihmisille samalla, kun hissit nostivat matkustajia näköalatasanteelle. Erityisesti Sorin Sirkuksen sinipukuiset lentoemännät sopivat illan teemaan erinomaisesti ja ihastuttivat yleisöä.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Planetaariossa esiintyi muun muassa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Sorin Sirkus viihdytti yleisöä Näsinneulan ala-aulassa ennen vieraiden siirtymistä lentokorkeuteen eli Ravintola Näsinneulaan.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Näsinneulan ala-aula soveltui myös yksipyöräisnäytökseen.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Sorin Sirkuksen akrobaattilentoemäntien show sopi täydellisesti ilmailuaiheiseen iltaan.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Sorin Sirkuksen lentoemännät esittelivät koneen poistumistiet hauskalla tavalla.

Näsinneulan näköalatasannekin oli koristeltu airBalticin mukaan, ja kuvaseinän edessä kaikki kutsuvieraat pääsivät valokuvaan. Ravintola Näsinneulassa tarjoiltiin illallinen, joka yhdisteli Ravintola Näsinneulan osaamista suomalaisten lähituottajaraaka-aineiden käytössä latvialaisiin perinneherkkuihin. airBaltic näkyi illassa kattausta myöten, ja Näsinneulan pyörivä ravintolasali sekä kirkas sää mahdollistivat upeiden maisemien ihailun läpi illallisen.

Taikuri Marko viihdytti illallisväkeä kiertämällä pöydissä ja esittämällä vieraille lähitaikuutta. Puitteet, ruoka ja ohjelma tekivät kokonaisuudesta virtuaalisen juhlalennon matkustajille ikimuistoisen. Ilta huipentui siihen, kun ennen laskeutumista matkustajien kesken arvottiin yhdelle onnekkaalle meno-paluulennot Tampereelta Riikaan.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Näsinneulan näköalatasanteelta löytyi kuvausseinä, jonka edessä vieraat pääsivät poseeraamaan.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Ravintola Näsinneulan henkeäsalpaavat maisemat olivat jälleen tärkeässä osassa.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Taikuri Marko kiersi pöydissä esittäen taikatemppuja kutsuvieraille.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Tredean henkilökunta oli taikuri Markon taidoista äimistynyt.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Illan aihe oli huomioitu myös kattauksissa ja annoksissa: tarjolla oli muun muassa latvialaisia herkkuja. 

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Pimeän laskeuduttua poistuvat vieraat saivat viimeisen yllätyksensä: airBalticin logo oli heijastettu Näsinneulan kylkeen.

Särkänniemi, airBaltic, Näsinneula, TMPRIX, Tampere-Pirkkala, Sorin Sirkus

Sorin Sirkuksen tulitaiteilijat viihdyttivät poistuvia vieraita Näsinneulan edustalla.

Viimeisenä yllätyksenä matkustajat saivat laskeutumisen jälkeen huomata, että airBalticin logo oli heijastettu Näsinneulan seinään. Ohikulkijatkin siis tiesivät, mitä Näsinneulassa juhlittiin! Sorin Sirkuksen tulitaiteilijat esiintyivät Näsinneulan edustalla vieraiden poistuessa.

Iltaa olivat järjestämässä airBalticin lisäksi muun muassa Tredea, Tampereen kaupunki, Finavia sekä Latvian suurlähetystö. Ohjelmasta vastasivat Tampereen messut ja Sorin Sirkus.

Särkänniemi tarjoaa loistavat puitteet hyvin monenlaisten tilaisuuksien, jopa juhlalentojen, järjestämiseen. Rakennamme paketin toiveidesi mukaan: meillä järjestetät niin korkean kuin matalankin profiilin tilaisuudet niin kymmenelle kuin kymmenelletuhannellekin hengelle. Ota yhteyttä myyntiimme, niin aloitetaan tilaisuutenne suunnittelu yhdessä.

Kirjoittaja on Särkänniemen johdon assistentti, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , , , ,