Huvin vuoksi Särkänniemestä!

Blogi täynnä tarinoita Elämyspuistosta

29.4.2016

Särkän Märkä eli opiskelijoiden oma yksityispuisto

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Haalarikansa muodosti MotoGeen edustalleensimmäisen jonon tänä kesänä.

Kaksi päivää ennen Särkänniemen ensimmäistä aukiolopäivää huvilaitealueella järjestettiin kesän ensimmäinen yksityistilaisuus. Särkän Märkä on Boomi ry:n järjestämä opiskelijatapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2015. Tuolloin tapahtuma osoittautui nimensä veroiseksi; vettä satoi kuin aisaa koko illan, ja opiskelijat ajelivat Tornadossa läpimärkinä noin viiden asteen lämpötilassa.

Tänä vuonna lämmin kevätsää helli haalareihin sonnustautuneita juhlijoita, jotka pääsivät Särkänniemen ala-alueen porteista sisään klo 16 alkaen. Opiskelijoita varten oli avattu iso osa Särkänniemen suurimmista huvilaitteista: Tornado, MotoGee, Audi Racing, Viikinkilaiva, Hurricane, Troika, High Voltage ja Take Off. Lisäksi Särkänniemen tapahtuma-alueella olevat ravintolat palvelivat juhlijoita, ja alueella oli monia Boomin järjestämiä pisteitä, kuten kartun heiton MM-kisa-areena, haalarimerkkimyyntipiste ja jalkapalloallas. Särkänniemen päälavalla DJ piti huolta siitä, että tunnelma pysyi katossa.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

MotoGeen edustalla järjestettiin kartun heiton MM-kisat.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto
Myös High Voltage pääsi pyörittämään kesän ensimmäisiä asiakkaita.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Markos (vas.), Nora, Laura ja Alexis Park Shopin edustalla.

Opiskelijoita oli liikkeellä tuhansia. Markos, Nora, Laura ja Alexis pohtivat High Way -alueen reunamilla ruoan ja Tornadon väliltä. Nora, Laura ja Alexis opiskelevat Tampereen yliopistossa toista vuotta lääketiedettä. Kreikkalainen Markos oli tampereella vain muutaman päivän vierailulla. Nora ja Laura olivat Särkän Märässä jo toista kertaa. Etenkin Lauralle Särkänniemi oli tuttu paikka jo vuosien takaa, sillä Laura oli työskennellyt Särkänniemessä useita kesiä ajolaitteenhoitajana ennen lääkäriopintojensa alkua.
“Hauska olla täällä taas! Paikka on muuttunut hirveästi!”

Pienen keskustelun jälkeen nelikko jakaantui: Markos ja Alexis lähtivät käymään (taas kerran) Tornadossa, kun taas Nora ja Laura päättivät etsiä ruokaa.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Ilmaveivi täyttyi haalaripukuisista asiakkaista.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Tieto- ja viestintätekniikkaa opiskeleva Joni viihtyi paljussa.

Särkän Märkä ei olisi kunnon opiskelijatapahtuma, ellei paikalla olisi myös palju. Tieto- ja viestintäteknologiaa opiskeleva Joni totesi paljun olevan huhtikuisen viileässä säässä lämpimin mahdollinen ajanviettotapa. Palju oli sijoitettu Särkänniemen ala-alueelle Tornadon mutkan eteen, joten sieltä näki mukavasti niin Tornadossa kuin Ilmaveivissäkin huvittelevat ihmiset.

Särkänniemen päälavan edustalla olivat käynnissä bileet. Italialaiset journalistiikan vaihto-oppilaat Nicola ja Tarantino löysivät valokuvaan seuraa kansanterveystiedettä opiskelevasta Reetta-Maijasta ja kauppatieteitä opiskelevasta Tainasta. Taina oli saapunut tapahtumaan Jyväskylästä asti.
“Täällä on mahtava meininki”, Taina hihkui.

IMG_9439

Viikinkilaivaan riitti tunkua.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Italialaiset vaihto-oppilaat Nicola (vas.) ja Tarantino (oik.) saivat Reetta-Maijan ja Tainan houkuteltua kanssaan yhteiskuvaan.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Särkänniemen päälavalla olivat käynnissä mahtavat haalaribileet.

Särkänniemi, Särkän märkä, blogi, opiskelijabileet, huvipuisto

Tanssi jatkui, kunnes bussit noutivat innokkaat opiskelijat Tampereen keskustaan jatkamaan juhlintaa.

Kun ilta oli jo pimentynyt, bussit veivät haalarikansan Tampereen keskustaan jatkamaan juhlia. Vappu on vasta edessä, mutta tapahtuma saattoi hyvinkin olla opiskelijavapun kohokohta.

Haluatko sinä järjestää Särkänniemessä tapahtuman? Meillä järjestyvät kaikenlaiset tilaisuudet, oli sinulla kestittävänä sitten 10 tai 10 000 ihmistä. Ota yhteyttä myyntiimme ja pyydä tarjous: yhdessä saamme varmasti järjestymään parhaan mahdollisen tapahtuman!

Särkänniemi avautuu kaikelle kansalle ensimmäistä kertaa huomenna vappuaattona 30.4.2016. Alueelle on ilmainen sisäänpääsy! Tule siis katsomaan ilmaisia ulkoilmakonsertteja, joissa esiintyvät Ellinoora ja Vilma Alina, ja osallistu suureen yllätysämpäriarvontaan! Huvittelu laitteissa ja elämyskohteissa on mahdollista edulliseen hintaan: 29 euron Vappuranneke sisältää kaikki avoinna olevat laitteet, Näsinneulan, Akvaarion ja Planetaarion. Lue lisää vapusta!

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , , , ,

27.4.2016

Oikeaa taidetta Särkänniemen seinillä

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Tänä kesänä Särkänniemeen saapuu uusi, hurja huvilaite nimeltään X. Samalla pyörityslaitteita täynnä oleva aukio Särkänniemen ala-alueella kokee muodonmuutoksen ja muovautuu uudenlaiseksi, urbaaniksi aikuisten leikkikentäksi, jonka nimi on High Way. High Way on valmiina ihailtavaksi Särkänniemen X-avajaisissa 14. toukokuuta, ja jo vappuaattona siitä voi saada esimakua.

Koska alueelle rakennuksineen haluttiin aitoa, urbaania katutaidetta, Särkänniemi otti yhteyttä taiteilija J-P Köykkään ja kysyi, kiinnostaisiko taiteilijaa suunnitella Särkänniemen High Way -alueen ympäristön rakennusten seinät uudelleen. Köykkä tarttui haasteeseen ja on jo useamman viikon ajan viettänyt pitkiä päiviä Särkänniemessä muuttamassa rakennusten seiniä taideteoksiksi. Uuden maalipinnan saavat Pizzeria Pelleä vastapäätä oleva vessarakennus, Pizzeria Pellen siipi sekä Park Shop High Way -alueen toisella puolella. Myös hampurilaisravintola X-BRGR saa Köykän maalaaman pinnan, mutta se on teetetty levykopiona Köykän kankaalle tekemän maalauksen pohjalta.

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Maalatessaan J-P Köykkä työskentelee fiilispohjalta: vaihtaa yks kaks seinää, maalaa sitä hetken ja palaa sitten takaisin aiempaan. Nousee rakennustelineelle, laskeutuu maan tasalle, liikkuu taas. Työ syntyy hitaasti, kerros kerrokselta, ja rakennukset muuttuvat eläviksi. Lopputulos on urbaania, se on katutaidetta, se on huvipuistoa. Särkänniemen High Way alkaa ja loppuu näistä maalauksista. Keskellä kaikkea X-BRGRin terassi hohtaa omana taideteoksenaan.

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Työ vie paljon aikaa – ja spraymaalipulloja.

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

High Way -alueella sijaitsevan X-BRGR-hampurilaisravintolan terassin seinät ovat printtilevyä, joka on tehty Köykän maalauksesta. 

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Tällä hetkellä Köykkä työskentelee X-huvilaitteen vieressä sijaitsevan Park Shopin ulkoseinien parissa.

Särkänniemi, X, High Way, J-P Köykkä, taide, katutaide

Työn jälki on huikeaa!

Tämän mittakaavan taideteokset ovat Särkänniemessä jotain aivan uutta, ja olemme hurjan innoissamme siitä, miten hienoilta vanhat rakennukset näyttävät Köykän jäljiltä. Nyt kyse ei ole vain siitä, että High Way -alueelle lisätään väriä, vaan siitä, että alueelta löytyy aitoa katutaidetta!

Köykän työn jälkeä ja Särkänniemen muita uutuuksia voi tulla ihailemaan Särkänniemeen ensimmäisen kerran vappuaattona 30.4.2016 ja seuraavan kerran X-avajaisissa 14.5.2016. Tällöin Särkänniemeen voi tulla seuraamaan myös huikeita ilmaisia konsertteja, sillä vappuna lavan valtaavat Vilma Alina ja Ellinoora ja X-avajaisissa tunnelmasta pitävät huolen Yö ja Roope Salminen & Koirat. Tervetuloa!

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinoinnin kausityöntekijä, sisällöntuottaja Marianna.

Tunnisteet: , ,

13.4.2016

Matkaraportti: Särkänniemen ja Moron testiryhmä Wienissä. On se X hurja!

20160410_130434

IMG_0348

Särkänniemi järjesti yhteistyössä Aamulehden Moro-lehden kanssa lukijakilpailun, jossa haettiin testiryhmää Särkänniemen ensi kesän uutuuden huvilaite X:n koeajoon. Salaperäisintä koko testimatkassa oli se, että arvonnassa onnettaren suosima testiryhmä sai kuulla vasta lentokentällä matkan määränpäänsä. Huimapäiseksi porukaksi arvonnan kautta mukaan valikoitui hervantalainen perhe äiti Anitta Keränen sekä pojat Jasper, Jami ja Jaro Järvinen.

Matkaseurueen ensikohtaaminen tapahtui Tampere-Pirkkala -lentokentällä perjantaina 8.4. klo 5:00. Varhaisesta herätyksestä huolimatta lentokentältä starttasi innokas porukka kohti Wieniä ja siellä sijaitsevaa huvipuisto Prateria. Urhean testiryhmän valtasi jännittävä odotus, kun lentokentällä tutustuttiin vielä videomateriaalin avulla X:n liikeratoihin.

X pistää taatusti pään sekaisin…

 

X:n on valmistanut italiainen Zamperla

Tapasimme Wienissä italiaisen huvilaitevalmistaja Zamperlan edustajan Nicola Masinin. Särkänniemen ensi kesän uutuus X on Zamperlan tuotantoa. Nicola kertoi innostuneesti työstään sekä huvilaitteiden ideoinnista, kehittämisestä, valmistamisesta ja testauksesta. Nicola kertoi, että Zamperlalla uusien laitteiden ideoinnista vastaa kolmen ihmisen tutkimustiimi. Kun huvilaite on rakentamisen ja pitkän testausprosessin jälkeen valmis asiakasajoon, lähtee laite vielä ennen markkinoille myyntiin laittamista testaukseen Zamperlan omistamaan New Yorkin Coney Islandin huvipuistoon. Esimerkiksi Zamperlan tuotannon uusin huvilaite on ollut Coney Islandin huvipuistossa testauksessa huhtikuusta 2015 lähtien. Tuolta ajalta on kerätty käyttökokemusta ja dataa huvilaitteen ajoista sekä tehty vielä muutamia parannuksia huvilaitteen tekniikkaan. Leijan lennätystä simuloiva huvilaite, Wind Starz, esiteltiin huvipuistopäättäjille ensimmäistä kertaa IAAPA:n (International Association of Amusement Parks and Attractions) huvipuistomessuilla Orlandossa marraskuussa 2015.

Parasta työssään Nicola kertoo olevan ilon, minkä kohtaa huvipuistoissa ympäri maailmaa. Huvilaitteet ovat ostajilleen miljoonaluokan investointeja, jolloin Nicolan työn kohokohta on ehdottomasti se hetki, kun isoon investointiin rohkaistunut asiakas toteaa huvilaitteen lanseerauksen ja positiivisen vastaanoton jälkeen tehneensä oikean valinnan.

20160409_083535
Zamperlan Nicola Masin ja Särkänniemen Kirsi Aarresuo palaveerasivat Wienissä sopien vielä viimeisiä yksityiskohtia liittyen X:n toimitukseen. 

Zamperlan valmistamaa Särkänniemen ensi kesän huvilaiteuutuutta X:ää Nicola kuvaili hyvin hurjana laitteena, jossa parasta on G-voimien tuntu. Jopa 4,8 G:n keskipakoisvoiman ansiosta Nicola ei suosittele laitetta heikkohermoisille. Discovery Revolution 360 -nimelläkin tunnettu X nousee yli 30 metrin korkeuteen ja kiepahtaa ajon aikana useampaan kertaa täyden kierroksen kääntäen samalla matkustajat korkeuksissa päät alaspäin.

Wiener Prater

Wienin Leopoldstadtin kaupunginosassa sijaitsevasta Praterin huvipuistosta löytyy lukuisten huvilaitteiden lisäksi mm. Planetaario, Madame Tussaud’s vahakabinetti sekä vuosina 1896-1897 rakennettu elokuvistakin tuttu maailmapyörä Riesenrad. Praterista löytyvä Discovery Revolution on pienempi versio Särkänniemen huvilaite X:stä. Särkänniemen X ulottuu Praterin huvilaitetta korkeammalle, ja siihen mahtuu kyytiin enemmän matkustajia. Lisäksi Särkänniemen laitteessa matkustajat istuvat matkustuslautan keskellä kasvot ulospäin. Laite näytti vakuuttavalta ja hurjalta pelkästään jo lepoasennossaankin.

IMG_0347

IMG_0399
Praterin huvipuistossa vietettiin kukkaisparaatipäivää. 

IMG_0402

IMG_0473

IMG_0478

X:n koeajo

Koeajon alkaessa matkaseurueemme oli selvästi jännittynyt. Yhdeltä hurjapäältä evättiin GoPro-kameran käyttö huvilaitteessa, josta voimakkaan keskipakoisvoiman ansiosta on vaarassa lentää kaikki pikkuisenkin irtoava matkustajan omaisuus. Itse olin kiitollinen kontolleni langenneesta kuvaajan ja reportterin tehtävästä, sillä en olisi huvilaitteen kyytiin uskaltanut. Neljä hurjapäätä – äiti Anitta, pojat Jasper ja Jami sekä Särkännemen huvilaitteiden käyttöpäällikkö Kirsi Aarresuo – uskaltautuivat rohkeasti koeajolle. Laite ottaa vauhtinsa hitaasti korkeuksiin kiihdyttäen ja heiluttaen. Korkean vipuvartensa ansiosta lopulta laitteessa varpaat hipovat kohti pilviä. Ääriasennossa yläilmoissa matkustaneet testiryhmäläiset kehuivat ajon aikana nähneensä kaukana horisontissa siintävät Alpit ja olivat selvästi vaikuttuneita hurjasta kokemuksestaan.

Wienin Discovery Revolution pisti taatusti pään pyörälle ja hiukset sekaisin korkeuksissa. Muistutettakoon vielä tässä vaiheessa siitä, että Särkänniemen X on tosiaan testiajossa ollutta wieniläistä huvilaitetta vielä noin kolmanneksen suurempi. Huh.

Discovery Revolution
Jasper ja Jami sekä äiti Anitta odottavat jännittyneenä ajon alkua. Särkänniemen Kirsi tuulettaa jo etukäteen huikeata ajokokemusta. 

IMG_0564

IMG_0699

IMG_0675

X-avajaiset 14.5.

Huvilaite X on ajossa Särkänniemessä ensimmäisen kerran 14.5. X-avajaisissa. Radio Novan ja KISSin kanssa yhteistyössä toteutettavassa tapahtumassa esiintyvät mm. Yö sekä Roope Salminen & Koirat.

UskallaXä kyytiin? Minä luultavasti en uskalla. Tai sitten ylitän itseni ja kaikki muutkin kiljumalla suoraa kurkkua Näsijärvi-maisemissa…

Kirjoittaja on Särkänniemen markkinointipäällikkö Tiia

Discovery Revolution

Discovery Revolution